Kreikan uusi pääministeri Alexis Tsipras ryhtyi muuttamaan vasemmistopuolueen Syrizan vaalilupauksia käytännön teoiksi jo ennen hallituksen ensimmäistä istuntoa keskiviikkona.
Heti ensimmäisinä päivinä on näkynyt, että Syriza todella aikoo tehdä lopun vihatusta vyönkiristyspolitiikasta, joka Kreikassa tunnetaan nimellä ”muistio”. Nimitys viittaa alun perin EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston muodostaman ”troikan” vuonna 2010 Kreikan hallituksen kanssa sopimaan ensimmäiseen ”pelastuspakettiin”.
Lukuisat tällä viikolla ilmoitetut toimet tarkoittavat jo käytännössä sitä, että Kreikka yksipuolisesti irtautuu monista pelastuspaketteihin liitetyistä ehdoista.
Lakiesitys minimipalkan palauttamiseksi 751 euroon on jo valmiina parlamentin käsiteltäväksi.
Oikeus työehtosopimuksiin aiotaan palauttaa lainsäädäntöön. Irtisanomislakeja aiotaan tiukentaa.
Pienimpiä eläkkeitä korotetaan ja palautetaan 13. kuukauden eläke.
Yksityistäminen jäihin
Yksityistämisohjelma on ollut yksi troikan ehdoista. Nyt se pysäytetään ja mahdollisesti käännetään jopa takaisinpäin.
Tällä viikolla ilmoitettiin, että suunnitelmat Pireuksen sataman jäljellä olevan osan, 14 alueellisen lentokentän sekä valtioenemmistöisen energiayhtiön yksityistämisestä pysäytetään.
Uusi valtiovarainministeri Janis Varufakis lupasi, että ministeriöstä erotetun 595 siivoojan työsuhde palautetaan. Siivoojien tapaus tunnetaan koko Kreikassa.
Toinen ministeri kertoi, että hallitus aikoo peruuttaa kaikki ”perustuslain vastaiset” julkisen sektorin irtisanomiset, jotka esimerkiksi on tehty arvioimatta työvoiman tarvetta.
Korruptiota vastaan
Hallinnon tehostaminen oli yksi lupauksista. Sen merkiksi hallituksessa on vain kymmenen sektoriministeriä pääministerin, apulaispääministerin ja salkuttoman ministerin lisäksi. Uusien ”superministerien” tukena on apulaisministereitä.
Myös korruptioon puuttuminen on nimetty avainasiaksi ja sitä hoitamaan on perustettu erityinen, suoraan pääministerin alaisuudessa toimiva ministeriö. Ministeriötä johtaa ansioitunut rahanpesun tutkija.
Samoin hallitus lupaa lopettaa klientelismin eli sen, että vanhat hallituspuolueet, konservatiivien ND ja sosialidemokraattien Pasok ostivat ääniä jakamalla virkoja ja julkisia urakoita.
Tsipras vakuutti, että ministereillekin koittaa uusi aika. Korruptiolle ja vallan väärinkäytölle tulee nollatoleranssi.
Korruptio on tullut Kreikalle kalliiksi. Siksi sen kitkemisen luulisi olevan lainoittajienkin mieleen. ND ja Pasok eivät edes kriisiohjelmien aikana tehneet kuin vähimmän EU:n vaatiman.
Mellakka-aidat pois
Konkreettisesti uusi aika näkyi siinä, että mellakka-aidat parlamenttitalon edestä purettiin. Vastuuministeri sanoi, että poliisivoimia uudistetaan kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi ja ”mielenosoitusten valvonnan erottamiseksi terrorismin torjumisesta”.
Tsipras perusteli keskiviikkona hallituksensa rajua aloitusta sanomalla, että ”kansallisen pelastuksen hallitus on saapunut”. ”Meillä ei ole oikeutta tuottaa pettymystä äänestäjillemme”, hän jatkoi.
Markkinavoimat ovat reagoineet hermostuneesti hallituksen starttiin. Kreikan valtionvelan korot ovat nousseet, luottoluokittaja Standard & Poor’s kertoi harkitsevansa Kreikan luokituksen alentamista ja varoitti, että talletuksien vetäminen kreikkalaisista pankeista kiihtyy.
Sen sijaan kurssit Ateenan pörssissä kääntyivät torstaina aamupäivällä lievään nousuun menetettyään sitä ennen kolmen päivän aikana 15 prosenttia arvostaan.