Pintaa syvemmältä
Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg kävi Hankenilla keskustelemassa Björn Wahlroosin ja Juhana Vartiaisen kanssa Suomen tulevasta talouspolitiikasta. Hänen sanomansa ei ollut odottamaton: Suomen palkkataso on liian korkea, pitää muuttaa sopimusjärjestelmää, jotta palkat pysyisivät aisoissa.
Borg kuitenkin myönsi, että kovien ja nopeiden veroleikkausten tie tuskin on Suomelle oikea. Wahlroos oli eri mieltä, hänen mukaansa ei muuten synny uusia työpaikkoja. (Wahlrooshan on muuttanut Ruotsiin, mutta toimii Suomessa lähinnä pankki- ja maatalousaloilla, eikä liene paljon toivoa siitä, että hän lisäisi työllisyyttä niillä.)
Ruotsissa tilanne on toinen. Borg ilmoitti elokuussa, että veronkorotuksia lähivuosina tarvitaan maan talouden parantamiseksi. Veronkorotukset kohdistuisivat erityisesti pankkisektoriin ja kaupallisiin kiinteistöihin, mutta ehkä myös bensasyöppöihin autoihin. Mutta häntä ei tietenkään pyydetty Suomeen tekemään tällaisia ehdotuksia.
Ruotsissa Reinfeldtin–Borgin linja menetti kansan enemmistön luottamuksen.
Tämä tapahtui maanantaina. Seuraavana päivänä OECD julkisti raportin, jonka mukaan tuloerojen kasvu on hidastanut merkittävästi länsimaiden, myös Suomen, talouskasvua. Tutkijoiden mukaan tuloerojen kasvu on leikannut Suomen talouskasvusta 9 prosenttiyksikköä 1980-luvun jälkeen.
Samoin tiistaina Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) julkisti hyvinvointivaltion mittavan supistamisohjelman. EK:n mielestä palkkaveroja pitää alentaa tuntuvasti ja hyvinvointivaltion ”rönsyjä” leikata pohjoismaisen hyvinvointivaltion pelastamiseksi.
Rönsyjen lista on pitkä: mielenterveystyön kehittäminen, hoitotakuu, lasten esiopetus, vanhustenhoidon laatusuositukset, terveydenhoitolaki, lasten aamu- ja iltapäivätoiminta, keski-asteen koulutus, mielenterveys- ja päihdetyön laajennus, ikäihmisten palvelujen laatusuositukset, kuntouttava työtoiminta, sosiaalitoimen henkilöstökoulutus…
Lista jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ilmankos EK on huolissaan turhista menoista. ”Näpertely ei riitä”, jos halutaan pelastaa pohjoismainen hyvinvointimalli. Toisaalta vaatimukset ovat hyvinkin seikkaperäisiä: ”on säädettävä laki, joka kieltää viranomaisia kysymästä samaa asiaa kansalaiselta kahteen kertaan”.
Pitkällä aikavälillä on oikein hyvä, että Suomi on niin monessa suhteessa seurannut Ruotsia, nimenomaan hyvinvointivaltion rakentamisessa. Sen sijaan ei ole mitään järkeä seurata sitä äkkijyrkkää poikkeamaa tästä linjasta, jota Borg ja hänen aisaparinsa, pääministeri Fredrik Reinfeldt edustivat. Reinfeldt, joka tämän linjauksen alun perin muotoili, lähti niin pahasti tavallista kansaa halveksivasta ajattelutavasta, että kukaan vakavasti otettava poliitikko ei uskaltaisi sitä paljastaa.
Sen vuoksi Reinfeldtin 28-vuotiaana julkaisema pamfletti Det sovande folket vuodelta 1993 on niin tärkeä, sillä se paljastaa hyvinvointivaltion alasajoa vaativien vaikuttimet. Pamfletissaan Reinfeldt jakaa tulevaisuuden ruotsalaiset kahteen ryhmään: ”uniaivot” ja ”hullut”. Tulevaisuuden yhteiskunnassa kansan suuri enemmistö on niin pahasti sosialidemokraattisen aivopesun turruttamaa, että se käyttää kaikki hyvinvointivaltion tarjoamat tukimuodot ja teknisen kehityksen antamat mahdollisuudet elääkseen laiskaa elämää ilman haasteita. Nämä ”uniaivot” elävät enimmäkseen passiivisina omissa koloissaan eivätkä ymmärrä, miksi ”hullut” käyttävät energiaa yhteisiin asioihin, kun ei ole pakko. Nämä hyvinvointivaltiopuolueessa toimivat ihmiset ovat niin vakuuttuneita asiansa oikeutuksesta, että linja ei tule muuttumaan.
Tästä tulevan yhteiskunnan umpikujasta ei ole ulospääsyä, ainakaan Reinfeldt ei osoita sellaista. Hän käyttää tätä uhkakuvaa vaatiakseen hyvinvointivaltion alasajoa. Pamfletti liittyi keskusteluun maltillisen kokoomuspuolueen uudesta toimintaohjelmasta. Tähän aikaan Reinfeldt oli puolueen nuorisoliiton puheenjohtaja ja hän oli jo istunut eduskunnassa kaksi vuotta.
Pamfletin antama kuva hänen ihmiskäsityksestään on pelottava. Ihmiset ovat melkein kauttaaltaan laiskoja ja jos he voivat livistää vastuusta, he livistävät. Jos he voivat elää yhteiskunnan avustuksilla tekemättä työtä, he tekevät niin. Tärkein teema politiikassa on vaatimus uusista avustuksista. Varsinkin nuoriso on rappeutunut, Reinfeldt kaipaa vanhan ajan kuria.
Pamfletin seuraavassa luvussa hän kuvaa senhetkistä tilannetta, jossa hyvinvointivaltiota puolustaa laaja, sosialidemokraattien johtama liitto, johon kuuluvat myös kansanpuolue, vasemmistopuolue, ympäristöpuolue ja keskustapuolueen enemmistö. Sitä vastustavat maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit sekä keskustan ”moderni osa”. Populistipuolue Uusi demokratia on jakautunut.
Kokoomuspuolueen silloin uudessa toimintaohjelmassa tärkeimmällä sijalla on sosialidemokraattisen ajattelutavan murtaminen. Useimmat eivät myönnä, että ovat sosialidemokraattien aivopesun uhreja. Sitä he kuitenkin ovat. Koko yhteiskunta laitoksineen, rakennuksineen ja ajatuksineen on sosialidemokraattien suunnittelema. Sen vuoksi Ruotsin kansa on passiivinen, luottaa julkisiin laitoksiin ja kaipaa ensi sijassa turvallisuutta. Yksilöiden aloitteellisuus, yritteliäisyys, vastuuntunto ja huoli lähimmäisistä ovat häviämässä.
Kokoomuspuolueen johtama rintama taistelee julkisen sektorin pienentämiseksi ja uuden ajattelutavan luomiseksi, jossa jokaisella yksilöllä on vastuu pärjäämisestään. Oikeiston uudessa yhteiskunnassa kenenkään ei tarvitse nähdä nälkää, mutta sen pidemmälle julkinen vastuu ei ulotu. Muita avustuksia ei jaeta.
”Ruotsalaiset ovat henkisesti vammaisia ja heidät on koulutettu uskomaan, että poliitikot voivat luoda hyvinvointia ja taata sen”, Reinfeldt lataa ja tarkentaa, että tämä koskee varsinkin 60- ja 70-luvulla syntyneitä (tämä siis vuonna 1993, nyt tämä tietenkin koskisi myös myöhempiä sukupolvia). Melkein kaikki Ruotsin nuoret ovat passiivisia ja laiskoja, heillä ei ole itseluottamusta, eikä myöskään todellisuudentajua.
Mutta pakottamalla heidät töihin työttömyys- ja sairausajan korvauksia pienentämällä heidät voi pelastaa. Näin ryhdyttiinkin toimimaan oikeiston vuosien 2006 ja 2010 vaalivoittojen jälkeen.
Tulokset näkyivät vähitellen. Ei syntynyt uutta Onnelaa. Reinfeldt ja Borg menettivät äänestäjien enemmistön luottamuksen. Mutta Suomessa EK ja Alexander Stubb haluavat siirtyä heidän linjalleen.