Virallisia tuloksia Bolivian viime sunnuntain presidentinvaaleista ei ole vieläkään tullut, mutta Evo Moralesin voitosta heti ensimmäisellä kierroksella ei ole epäilystä.
Alustavien tulosten mukaan Morales sai 54–60 prosenttia äänistä, kun lähimmäksi päässyt kilpailija, sementtikeisari Samuel Doria Medina sai tyytyä 25–30 prosenttiin. Suoraan voittoon riittää jo 40 prosentin rajan ylittäminen, jos ero seuraavaksi tulleeseen on vähintään 10 prosenttiyksikköä.
Morales ylitti 50 prosentin rajan ensimmäisellä kierroksella myös vuosien 2005 ja 2009 vaaleissa.
Moralesille murskavoitto on jo kolmas.
Kolmas kausi tuli Moralesille mahdolliseksi, kun korkein oikeus katsoi viime vuonna, että koska perustuslakia muutettiin 2009, ei Moralesin ensimmäistä kautta lasketa mukaan kahden kauden enimmäisrajoitukseen.
Tulonjako tasaisempi
54-vuotias Morales, aimara-intiaani, on ensimmäinen alkuperäiskansaan kuuluva Bolivian presidentti.
Jopa monet länsimaiset talouslehdet myöntävät, että Morales on myös ensimmäinen Bolivian presidentti, joka on jakanut talouskasvun hedelmiä kansan enemmistölle. Ennen voitot valuivat kapealle eliitille ja monikansallisille yrityksille.
Bolivia on yhä yksi Etelä-Amerikan köyhimmistä maista, mutta sen talous on Moralesin aikana kasvanut 5 prosentin vuosivauhtia.
Talouden selkärankana ovat maakaasu, jota viedään Brasiliaan ja Argentiinaan sekä kaivostuotteet, joita viedään erityisesti Aasiaan. Bolivian valuuttavarannot ovat Moralesin kaudella kasvaneet yli seitsenkertaisiksi.
Mutta poliittiselle menestykselle vielä tärkeämpää on se, että köyhien määrä on lähes puolittunut kahdeksan vuoden aikana. Köyhyysrajan alapuolella on silti yhä viidesosa kansasta.
Morales on kansallistanut tärkeimmät teollisuudenalat. Tuottoja on käytetty sosiaaliturvan luomiseen sekä teiden, koulujen ja sairaaloiden rakentamiseen.
Uuden vaurauden merkkeinä maahan nousee marketteja ja ravintoloita. Yksi näkyvimmistä uudistuksista on pääkaupunki La Pazista sen sisarkaupunkiin El Altoon johtava köysirata.
Pettyneitäkin löytyy
Julistautuessaan voittajaksi sunnuntai-iltana Morales sanoi omistavansa voittonsa Fidel Castrolle ja Hugo Chávezille. Hän sanoi vaalituloksen olevan ”riemuvoitto imperialismin ja kolonialismin vastustajille”.
Moralesin politiikka ei kuitenkaan ole niin radikaalia kuin retoriikka. Bolivia on edelleen sekatalous, jossa markkinavoimilla on vahva sija. Esimerkiksi Financial Times -lehti kiitteli ennen vaaleja Moralesin talouspolitiikkaa ”järkeväksi”.
Ennen Moralesin ensimmäistä kautta Yhdysvaltain lähetystö ja muut vastustajat varoittivat, että hän tulee johtamaan maansa talousromahdukseen ja yhteiskunnalliseen kaaokseen.
Todellisuudessa Moralesin kaudet ovat olleet poikkeuksellisen vakaita Bolivian pahamaineisen levottomassa, vallankaappausten täplittämässä historiassa.
Jokaisessa paratiisissa on silti varjonsa. Ehkä eniten Moralesiin ovat pettyneitä ympäristönsuojelijat. Morales on puhunut Pachamamasta, maaäidistä, mutta ympäristö on helposti jäänyt toiseksi talouskasvun tavoittelussa.
Myös osa alkuperäiskansojen aktivisteista on pettynyt Moralesiin. Monet näistä kiistoista kytkeytyvät yhteen ympäristökiistojen kanssa.
Ongelmana pidetään myös Bolivian vahvaa riippuvuutta raaka-aineiden viennistä. Hallitus pyrkii monipuolistamaan rakennetta, mutta silti suurin tulevaisuudentoivo liittyy uuden raaka-aineen, litiumin nousemiseen tukipilariksi. Maailman litiumvaroista yli puolet on Boliviassa. Myös litiumvarojen tehokas hyödyntäminen aiheuttaa ympäristöhuolia.
Morales ei myöskään ole saanut aisoihin Latinalaisessa Amerikassa yleistä vitsausta, korruptiota.