– Minusta jokaisen pitää luoda itse oma tulevaisuutensa. Kukin on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Sama koskee koko maatamme. Ukraina on nyt vaikeassa paikassa ja etsii itseään.
Ukrainalaisen Okean Elzy -yhtyeen solisti Svjatoslav Vakartšuk vertaa maansa tilannetta spagaattiin: yksi jalka on vielä menneisyydessä, toinen jo tulevaisuudessa.
– Jalat ovat liian kaukana toisistaan ja se sattuu. Koen, että tällaisena aikana kansaa täytyy tukea ja motivoida.
Ukrainan suurimman rockbändin keulahahmo on toiminut myös poliitikkona. Yh-
tyeen musiikki ei sinänsä ole poliittista,
mutta ”ihmiset tulkitsevat sitä kukin tavallaan”, toteaa Vakartšuk.
Kiertueella lännessä
Okean Elzy perustettiin 20 vuotta sitten Lvivissä Länsi-Ukrainassa. Bändin alkuperäis-
jäsenistä jäljellä on Vakartšukin ohella rumpali Denys Hlinin.
Vakartšuk säveltää ja sanoittaa suurimman osan yhtyeen kappaleista, jotka ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ukrainankielisiä.
Helsingissä yhtye esiintyi viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa, mutta konsertteja on tänä vuonna Ukrainan ohella ollut ympäri Eurooppaa. Pohjois-Amerikan kiertue on luvassa syksyllä.
Venäjälle oli sovittu kymmenisen konserttia, mutta ne on peruttu ”yleensä teknisten syiden takia”. Yhtye esiintyisi mielellään Venäjällä, ja Suomen-konserttiakin oli järjestämässä venäläinen yhteistyökumppani.
Ukrainan kaksi vallankumousta
Okean Elzy esiintyi Kiovassa Maidanilla mielenosoitusten alettua joulukuussa 2014. Vakartšuk itse oli aktiivinen jo oranssin vallankumouksen aikana vuonna 2004.
– Oranssin vallankumouksen jälkeen toivoin, että valtaan tulee ihmisiä, joille yhteiset arvot ovat tärkeämpiä kuin heidän omat intressinsä. Mutta olin väärässä.
Vuonna 2007 Vakartšuk valittiin Meidän Ukrainamme -ryhmittymän listoilta Verhovna radaan eli Ukrainan parlamenttiin. Hän sai kuitenkin tarpeekseen alle vuodessa.
– En oikeastaan edes halunnut parlamenttiin, mutta sillä hetkellä tuntui, että se on missioni. Uskoin puolueen aktiiveihin, sillä tunsin heidät henkilökohtaisesti. Myöhemmin tajusin, että se ei riitä poliittiseen toimintaan. Voin saada enemmän aikaan muualla kuin parlamentissa.
Vakartšuk on toiminut Unicefin hyväntahdon lähettiläänä ja jatkaa työtä lasten ja nuorten parissa.
– Koulutus on tärkeää, se on investoimista maan tulevaisuuteen.
– Hyväntekeväisyydellä ei ole Ukrainassa vahvoja perinteitä, mutta uskon, että asenteet ovat pikkuhiljaa muuttumassa. Jos minulta pyydetään rahaa, annan saman verran kuin pyytäjät saavat itse kokoon. Ihmisten täytyy auttaa myös itse itseään.
Maantiedettään laajempi Eurooppa
Vapaus on fyysikon koulutuksen saaneelle Vakartšukille tärkein arvo.
– Vapaassa yhteiskunnassa on enemmän mahdollisuuksia menestyä. Tulevaisuus on siellä, missä on enemmän vapautta – mutta siihen Ukrainalla on vielä pitkä matka.
– Vanhempieni ja kirjojen ohella matkustelu on vaikuttanut minuun paljon. Ensimmäisen kerran matkustin ulkomaille 15-vuotiaana, Kanadaan. Tuo matka teki minuun syvän vaikutuksen. Niinä aikoina valitsin elämänarvoni ja periaatteeni.
Monet ukrainalaiset sanovat haluavansa valita tulevaisuuden ja Euroopan. Vakartšuk näkee Euroopan maantieteen sijaan juuri vapautena ja arvoina:
– Eurooppaa on siinä mielessä myös esimerkiksi Australia ja Uusi-Seelanti.