Unicefin Committing to Child Survival: A Promise Renewed -raportin mukaan viime vuonna kuoli noin 6,3 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta. Tämä on puolet vähemmän kuin vuonna 1990, jolloin 12,7 miljoonaa lasta menehtyi ennen viidettä syntymäpäiväänsä.
– Lapsikuolleisuus laskee vauhdikkaasti köyhimpienkin väestönosien keskuudessa, kertoo Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki järjestön tiedotteessa.
Positiivinen kehitys on seurausta siitä, että pikkulapsille yleisten tartuntatautien ehkäisy on tehostunut. Esimerkiksi ripulikuolemia on onnistuttu vähentämään yli puolella, keuhkokuumekuolemia 44 prosentilla ja tuhkarokkokuolemia jopa 80 prosentilla vuodesta 2000.
Joka päivä kuolee 17 000
Samaan aikaan yhä suurempi osuus kuolemista sattuu lapsen ensimmäisen elinkuukauden aikana. Joka vuosi 2,8 miljoonaa vauvaa menehtyy alle kuukauden ikäisenä.
– Vastasyntyneiden korkea kuolleisuus johtuu siitä, että äidit ja vauvat eivät saa heille kuuluvaa perusterveydenhuoltoa raskauden ja synnytyksen aikana sekä synnytyksen jälkeisenä aikana. Tältä osin köyhien ja rikkaiden välinen eriarvoisuus on edelleen räikeää, Hetemäki kertoo.
Etelä-Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa puolet äideistä synnyttää ilman koulutettua avustajaa. Näillä alueilla vastasyntyneiden kuolleisuus on myös maailman korkeimpia.
Tutkimukset osoittavat, että lähes kaikki maailman vauvat jäisivät henkiin, jos synnytyksessä olisi mukana koulutettu avustaja.
– On murheellista, että edelleen 17 000 lasta kuolee joka päivä. Erityisen koskettavaa on, että 90 prosenttia heistä kuolee kotonaan. Se kertoo näiden äitien ja lasten näkymättömyydestä, Hetemäki sanoo.
Suomi toiseksi turvallisin
Unicefin raportti korostaa, että jokaiselle äidille ja lapselle tulisi taata perusterveydenhuolto, joka kattaa äidin raskausajan, synnytyksen ja lapsen syntymän jälkeiset ensimmäiset elinkuukaudet.
– Suomessa meillä on kiittäminen neuvolatoimintaa siitä, että lapsikuolleisuus on maailman matalimpia. Meidän voi olla vaikea kuvitella, miltä tuntuu äidistä, joka ei raskautensa aikana kertaakaan tapaa terveydenhoitajaa ja joutuu synnyttämään yksin, Hetemäki huomauttaa.
Suomi on raportin mukaan maailman toiseksi turvallisin maa syntyä Luxemburgin jälkeen.