Mutta millainen tilanne vallitsi maassa edellisten presidentinvaalien aikana vuonna 2009? Kansainvälinen liittouma ja erityisesti Yhdysvallat olivat merkittävässä roolissa vaalien järjestämisen ja toimeenpanon suhteen. Yhdysvaltain Kabulin suurlähetystön virkamiehet kommunikoivat läpi vaalien presidenttiehdokkaiden kanssa ja erityisesti hallitsevan presidentin Hamid Karzain kanssa.
Afganistan on maa, jota käsitellään paljon mediassa, mutta josta kuitenkin tiedetään vähän. Jo pelkkä maan kartalle sijoittaminen voi tuottaa hankaluuksia. Islamin usko, sota, Taliban, Osama Bin Laden, alistetut naiset, Khaled Hosseini, Hamid Karzai ja Yhdysvallat. Kaikki edellä mainitut ovat niitä asioita tai henkilöitä, jotka ihmisille useimmiten tulevat mieleen, kun puhutaan Afganistanista.
Maa on kuitenkin vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen ja terrorismin vastaisen sodan myötä ollut otsikoissa enemmän kuin koskaan aiemmin.
Vaalien suuri merkitys
Kun itse sodankäynti ja siviilien kohtalo ovat saaneet enemmän palstatilaa, on Afganistanin sisäinen poliittinen tilanne jäänyt vähemmälle huomiolle. Maan keskushallintoa on pyritty rakentamaan uudelleen aina kansainvälisen liittouman saapumisesta lähtien vaihtelevin tuloksin.
Vuonna 2009 Barack Obama valittiin Yhdysvaltain presidentiksi ja uudisti maan Afganistanin politiikkaa. Kehitys Afganistanissa oli ollut hidasta. Erityisesti keskushallinnon pirstaloituneisuus, tai joillain alueilla lähinnä sen olemattomuus, oli Yhdysvaltain mielestä yksi keskeisimmistä syistä siihen, miksi maassa ei tapahtunut juurikaan positiivista edistystä.
Afganistanin vaikea tilanne aiheutti hankaluuksia Yhdysvalloille, ja se halusi maan tilanteen parantuvan.
Vuosi 2009 oli merkityksellinen myös sen vuoksi, että sinä vuonna pidettiin ensimmäiset Afganistanin oman hallinnon järjestämät presidentin- ja parlamenttivaalit sitten taliban-hallinnon. Afganistanilaisille oli tärkeää pystyä näyttämään, että he kykenisivät järjestämään vaalit ja valitsemaan itselleen demokraattisesti presidentin. Yhdysvallat ja kansainvälinen yhteisö toivoivat samaa, mutta erityisen tärkeää Yhdysvalloille oli juuri vaalien onnistunut läpivienti mahdollisimman vähällä negatiivisella julkisuudella.
Vaikka vaalit olivatkin periaatteessa Afganistanin keskushallinnon järjestämät, eivät ne käytännössä olisi toteutuneet ilman Yhdysvaltojen ja kansainvälisen liittouman suurta taloudellista ja hallinnollista tukea. Onnistuneet vaalit olisivat merkki Afganistanin kehityksestä ja siitä, että maata ei tuettu turhaan. Näin Yhdysvallat säilyttäisi myös jatkossa liittolaistensa tuen Afganistanissa, sillä yksin se ei kokenut pärjäävänsä, mitä tuli maan jälleenrakentamiseen ja sen tilanteen vakauttamiseen.
Yhdysvalloille oli tärkeää pysyä ajan tasalla presidenttiehdokkaiden ajatuksista vaalien ja Afganistanin tulevaisuuden suhteen. Yhdysvaltain Kabulin suurlähetystön virkamiehet olivat jatkuvasti yhteyksissä ehdokkaisiin käyden keskusteluita ja neuvotteluita vaalien ajan heidän kanssaan. Luonnollisesti neuvotteluita käytiin myös hallitsevan presidentin Hamid Karzain kanssa.
Neuvotteluista laaditut asiakirjat lähetettiin edelleen maan ulkoministeriöön. Yhdysvaltojen ulkoministeriö tarkkaili näin suurlähetystön edustajien kautta vaalien etenemistä ja ehdokkaiden poliittista toimintaa läpi vaaliprosessin.
Tasapainoilua puolueettomuuden kanssa
Heti ehdokasasettelun alkaessa Karzai ilmoittautui mukaan kilpailuun. Yhdysvaltain edustajille Karzain asettautuminen ehdolle oli selvää jo aiemmin. Yhdysvaltojen virkamiehet pettyivät Karzain valitsemaan varapresidenttiehdokkaaseen, Mohammed Fahimiin. Fahimia epäiltiin korruptoituneisuudesta Yhdysvaltojen ja muiden presidenttiehdokkaiden taholta.
Suurlähetystön edustaja pyysi Afganistanin ulkoministeriä välittämään Karzaille Yhdysvaltain presidentiltä ja ulkoministeriltä viestin, jossa nämä ilmaisivat, että Fahimin valinta voisi aiheuttaa negatiivisia seurauksia maiden välisille suhteille.
Erimielisyyden aiheita oli siis jo heti vaalien alussa. Yhdysvallat pyrki vaikuttamaan Karzain ratkaisuihin, ainakin vaalien osalta.
Erimielisyyttä Karzain ja Yhdysvaltain suurlähetystön edustajien välille aiheutti myös edustajien yhteydenpito Karzain vastaehdokkaiden kanssa. Karzai ei ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseen, ja huomauttikin usein asiasta keskusteluissaan suurlähettilään tai muiden virkamiesten kanssa. Karzai oli levoton ja huolissaan omasta asemastaan. Hän uskoi saavansa lisää kannatusta itselleen, jos Afganistanin kansa ja kansainvälinen yhteisö näkisi hänet Yhdysvaltain suosikkiehdokkaana.
Viitaten yhteydenpitoon muiden ehdokkaiden kanssa Karzai syytti Yhdysvaltoja puolueellisuudesta. Puolueettomuus taas oli se, mitä Yhdysvaltain edustajat tavoittelivat toimillaan vaaleissa.
Keskustelut muiden ehdokkaiden kanssa ja suurlähettiläs Karl Eikenberryn osallistuminen Karzain vastaehdokkaiden vaalikampanjan aloitustilaisuuksiin sai Karzain hermostumaan. Yhdysvallat halusi toimenpiteillään korostaa juuri vaalien demokraattisuutta ja sitä, ettei Yhdysvallat tai kansainvälinen liittouma asetu yhdenkään ehdokkaan taakse.
Karzain lisäksi Yhdysvallat sai vakuutella myös muita ehdokkaita jatkuvasti puolueettomuudestaan ehdokkaiden suhteen. Puolueettomuuspolitiikan tarkoitus oli osoittaa Afganistanin kansalle ja kansainväliselle yhteisölle, että maassa kyettiin demokraattiseen päätöksentekoon ja että se oli menossa kohti parempaa tulevaisuutta.
Kiistaa korruptiosta
Kiistaa Karzain ja Yhdysvaltain edustajien välille aiheuttivat myös jatkuvat korruptiosyytökset. Karzaita pidettiin korruptoituneena muiden ehdokkaiden ja Yhdysvaltojen taholta. Vastaehdokkaat keskittyivät usein keskusteluissa lähinnä korostamaan juuri Karzain korruptoituneisuutta.
Yhdysvaltojen edustajat olivat huolissaan asiasta. Suurlähetystössä pelättiin jatkuvien korruptiosyytösten vaikuttavan negatiivisesti vaalien äänestysinnokkuuteen ja yleiseen mielipiteeseen Afganistanissa ja maailmalla vaalien demokraattisuudesta.
Virkojen antaminen ja lahjoittaminen vihamiehille ja perheenjäsenille oli osa Karzain politiikantekoa, mutta niin asia oli monen muunkin poliitikon kohdalla Afganistanissa. Voidaan siis puhua maan tavasta. Yhdysvaltain edustajat tunsivat ja tiesivät Karzain tyylin tehdä politiikkaa, mutta tiedostivat sen samalla olevan osa koko maan poliittista hallintoa. Useimmat niistä ehdokkaista, jotka syyttivät Karzaita korruptiosta, olivat syyllistyneet siihen itsekin. Yksistään Karzaita ei siis voinut syyttää korruptiosta.
Korruptiosyytökset olivat toistuva teema keskusteluissa. Karzai syytti vastaehdokkaitaan, vastaehdokkaat syyttivät häntä ja muita kilpakumppaneitaan. Yhdysvaltojen edustajia nämä keskustelut turhauttivat, ja he toivoivatkin usein ehdokkaiden panostavan enemmän poliittiseen debattiin ja tekevän poliittisia ohjelmia vaaleja varten.
Ilmeisesti myös Yhdysvaltojen taholta Karzaita pidettiin ehdokkaista korruptoituneimpana. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi Yhdysvallat toivoi uudistusta maan johtoon, tai ainakin hallintotapaan.
Yhdysvaltojen ja Karzain välinen riippuvuussuhde
Vaalikamppailun alussa Karzai oli itsevarma voitostaan. Itsevarmuus kuitenkin hälveni kesäkuun aikana suurlähettiläs Eikenberryn osallistuttua muiden ehdokkaiden vaalitilaisuuksiin. Karzai oli pettynyt ja suurlähetystön virkamiesten mukaan jopa vainoharhainen epäluuloissaan. Eikenberry ja Karzai kävivätkin välillä tiukkaa sanavaihtoa aiheeseen liittyen.
Siviiliväestöön kohdistuneet iskut olivat myös ajoittainen kiistan aihe osapuolien välillä. Karzai luonnollisesti ilmaisi huolensa sotatoimien aiheuttamista siviiliuhreista. Iskuilla oli nimittäin vaikutusta hänen suosioonsa maan johdossa. Yhdysvalloille aihe oli arka. Asian käsittelyä välteltiin ja huomio pyrittiin siirtämään aina muihin asioihin.
Erimielisyyksistä huolimatta suhde Karzaihin oli Yhdysvalloille tärkeä. Toimiva suhde Karzaihin oli lähes elinehto tulevaisuuden kannalta. Huoli välien kiristymisestä vaalikampailun aikana vaivasi Yhdysvaltojen edustajia, ja he pyrkivät parantamaan välejä ja hälventämään Karzain epäluuloja.
Usein Yhdysvaltain edustajat joutuivat muokkaamaan käytöstään tai lieventämään mielipiteitään, jotta mahdolliset erimielisyydet vältettäisiin Karzain kanssa.
Vaikka yhteistyö ja kommunikointi Karzain ja Yhdysvaltain välillä oli ajoittain vaikeaa ja mutkikasta, oli se toisinaan myös toimivaa. Ymmärrystäkin löytyi puolin ja toisin. Yhdysvaltain edustajat tiedostivat, että Karzain tehtävä maan johdossa oli vaikea. Afganistan oli hallinnollisesti hajanainen ja vaikeasti hallittava, ja sen uudelleenrakennus oli aloitettu käytännössä katsoen tyhjästä.
Vaalien loppusuoralla kanssakäyminen oli jo harmonisempaa. Yhdysvaltain edustajat tiedostivat varsinaisen vaalipäivän lähestyessä elokuun lopulla vuonna 2009 Karzain voiton olevan todennäköinen.
Karzai itse oli saanut takaisin osittain kadoksissa ollutta itseluottamustaan vaalien voiton suhteen. Nyt oli lähinnä kyse vain siitä, voittaisiko Karzai ensimmäisellä vai toisella kierroksella.
Vaalien suhteen Yhdysvallat oli toivonut uudenlaisen poliittisen kulttuurin syntymistä ja demokratian edistymistä. Se toteutuikin osittain vaalikamppailun aikana.
Toive paremmista ehdokkaista Yhdysvaltain taholta taas ei täysin toteutunut. Karzai koettiin lopulta parhaimmaksi vaihtoehdoksi vaikka Karzain oman virkamiehen toteamus Karzain olevan ”vähiten huono ehdokkaista” kiteyttää Afganistanin presidentinvaalien asetelman erinomaisesti.
n
Wikileaks – uhka vai mahdollisuus?
Wikileaksin ja sen sisältämän aineiston käyttämisestä tutkimuksessa on käyty paljon keskustelua, ja se tuntuukin jakavan tiedeyhteisöä kahteen suuntaan. Aineiston käytön moraalisesta ja eettisestä merkityksestä onkin syytä käydä keskustelua, jos se käydään oikein perusteluin ja asiaan on perehdytty.
Usein kuitenkin olen oman tutkimukseni myötä törmännyt hyvin ennakkoluuloisiin tai muuten asenteellisiin ajatuksiin Wikileaksin aineiston käyttöön tutkimuksessa.
Mielestäni on syytä palauttaa mieliin se, että Wikileaks aineistoineen ei ole ensimmäinen,eikä viimeinen tietovuoto tai aineisto, joka tulee julki ilman että sen laatijat ovat niin halunneet tai ilman että heiltä olisi lupaa siihen kysytty.
Wikileaksin suhteen tulisi myös muistaa itse aineiston sisältö. Ei vain se miten se tuli julki. Toki on otettava huomioon, ettei aineiston käyttö ja sen sisältö aseta ketään vaaraan. Mutta eikö meidän pitäisi myös luottaa tutkijoihin ja heidän harkintaansa? Osa tutkijan vapautta on käyttää haluamaansa aineistoa, ja soveltaa asiantuntijuuttaan suhteessa käytettävän materiaalin käyttökelpoisuuteen.
Olen käynyt kamppailua itseni kanssa pitkin tutkimukseni tekoa Wikileaksin aineiston käyttämisen suhteen. Nimenomaan moraaliset ja eettiset seikat ovat painaneet mieltäni, sekä tiedeyhteisön ristiriitainen ja pääosin ehkä negatiivinen suhtautuminen aineistooni.
Mutta miksi Wikileaksin tarjoama aineisto olisi epäkelvompaa materiaalia kuin muut? Voiko kyseessä olla myös niin sanotusti uuden pelko? Wikileaks oli laajuudessaan uusi ilmiö,muttei ensimmäinen tietovuoto, kuten aiemmin mainitsin.
Ehkä asiaan ei osattu eikä osata suhtautua vielä, mutta kuten tapaus Snowden osoittaa, maailma on muuttunut. Tietoa jaetaan julkisuuteen laillisesti tai laittomasti koko ajan enemmän ja enemmän. Pitäisikö tämä kaikki tieto jättää hyödyntämättä ja käyttämättä vain sen vuoksi että sen julkitulossa on moraalisesti tai laillisesti epäselvyyksiä? Tietovuodot ovat tätä päivää ja asiaan tulee reagoida,ei vain työntää päätä pensaaseen ja kieltäytyä käsittelemästä asiaa tai vuotojen sisältöä.
Kirjoittaja on Oulun yliopiston historian laitoksen opiskelija, joka tutki kandintyössään ja tutkii pro gradussaan Yhdysvaltain suurlähetystön välittämää kuvaa Hamid Karzaista ja tämän hallinnosta Afganistanin presidentinvaalien aikana vuonna 2009 lähdeaineistonaan Wikileaksin kautta vuotaneet Yhdysvaltain salaiset diplomaattiset asiakirjat.