Iso-Britannia ja presidentti Robert Mugabe ovat eri mieltä kaikesta paitsi siitä, että Mugabe olisi ollut vastuussa Zimbabwen maanvaltauksista vuosituhannen vaihteessa, paljastavat Zimbabwen maareformia arvioineet tutkijat.
Zimbabwen itsenäisyyssodan keskeisiä tavoitteita oli maan palauttaminen alkuperäisväestölle, mutta vielä melkein 20 vuotta itsenäistymisen jälkeen neljätuhatta valkoisten viljelijöiden omistamaa maatilaa käsitti yhä neljänneksen maasta, ja lähes kaiken parhaan maan.
Valtaosa sotaveteraaneista ei ollut saanut maata, jonka puolesta he olivat taistelleet. Lisäksi Maailmanpankin painostama rakennesopeutusohjelma oli vienyt teollisuudesta ja palveluista 75 000 työpaikkaa. Näin kuvailevat Zimbabwen maanvaltauksia edeltänyttä tilannetta Zimbabwe Takes Back its Land -kirjan kirjoittajat Joseph Hanlon, Teresa Smart ja Jeanette Manjengwa.
Kirjoittajat eivät nähneet maareformin arvostelijoiden kuvailemaa rappiota umpeenkasvaneine peltoineen.
Ulkovaltojen ja Zimbabwen hallituksen petettyjen lupauksien turhauttamat veteraanit alkoivat johtaa suurtilojen valtauksia vuosina 1997 ja 1998. Ne kiihtyivät kansanliikkeeksi vuosina 2000 ja 2001.
Yli puolet valtauksista oli jo tapahtunut vuonna 2001, kun presidentti Mugabe ja hänen puolueensa Zanu-PF viimein ymmärsivät, ettei niitä voi peruuttaa. Vallatuille maille oli muodostunut noin miljoonan äänestäjän joukko.
Tätä silmällä pitäen ja pyrkien estämään uusia valtauksia siihenastiset valtaukset laillistettiin. Minkä tahansa demokraattisen maan hallitus, jonka täytyy saada äänestäjät puolelleen voittaakseen vaalit, olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt niin, väittää Joseph Hanlon, yksi kirjan kirjoittajista.
Sadot lähes entisellään
Kirjoittajat ryhtyivät arvioimaan Zimbabwen parjattua maareformia kymmenen vuotta valtausten laillistamisen jälkeen tilastoaineiston, maatilavierailujen ja haastattelujen avulla. Heidän johtopäätöksensä on, että maareformi on onnistunut ja peruuttamaton.
Tutkijat vahvistavat zimbabwelaistutkijoiden Prosper Matondin ja Ian Scoonen hiljattaiset tulokset sekä täydentävät niitä. Kenttätyössään he eivät nähneet maareformin arvostelijoiden kuvailemaa täydellistä rappiota umpeenkasvaneine peltoineen, vaan muun muassa kukoistavia tomaatti-, maissi- ja tupakkaviljelmiä.
He myöntävät, että uudistilallisissa on sekä huonompia että parempia viljelijöitä, mutta niin oli myös valkoisissa suurviljelijöissä ennen maauudistusta. Uudisviljelijät viljelevät nyt suurempaa pinta-alaa kuin valkoiset viljelijät koskaan, vaikka hehtaarisadot eivät olekaan palanneet aivan 1990-luvun tasolle.
Tärkeimpien viljelykasvien, kuten maissin ja soijan tuotanto on kuitenkin kasvanut jo 80–90 prosenttiin 1990-luvun keskimääräisestä tasosta. Aiempaa pienemmät tilat työllistävät nyt miljoona ihmistä, neljä kertaa aiempaa enemmän.
Brittilehdistö demonisoi
Hanlon kirjoittaa, että kahden vuoden urakkansa alkutaipaleella tutkijat eivät tienneet, oliko maauudistus onnistunut vai ei, koska kokonaisvaltaisia arvioita ei vielä ollut tehty.
Suuri osa uudistusta arvioivista kirjoituksista perustui enemmän tai vähemmän subjektiivisiin aineistoihin. Erityisesti brittiläinen ja yhdysvaltalainen lehdistö sekä muun maailman media niiden perässä tuli temmatuksi mukaan Mugaben ja Zimbabwen suoranaiseen demonisointiin.
Maauudistuksesta kirjoittamista ovat värittäneet kauhukuvat vuoden 2000 väkivaltaisista vaaleista ja maanvaltauksien väkivaltaisuuksista sekä hyperinflaatiosta, jolla ei kuitenkaan kirjoittajien mukaan ollut mitään tekemistä maauudistuksen kanssa.
Väkivalta oli kuitenkin vähäistä verrattuna toisen maailmansodan jälkeisiin tapahtumiin, jolloin valkoiset brittiläiset sotaveteraanit ajoivat 100 000 zimbabwelaista kotiseuduiltaan, jotka siirtomaavalta oli määritellyt eurooppalaisiksi, ja polttivat näiden taloja.
Ongelmistaan huolimatta Zimbabwen nopea maareformi vuosituhannen vaihteessa oli menestys, joka loi aivan uudenlaisen maatalouden rakenteen ja korjasi vuosisataiseen rotuerotteluun perustuvia vääryyksiä.
1980-luvun pienempi maauudistus mukaan lukien 6 000 valkoisten tilaa, joiden hallussa oli tuolloin lähes puolet maasta, on nyt korvattu 245 000 maatilalla. Niistä suurin osa on pieniä tai keskisuuria kaupallisia maatiloja.
”Zimbabwe on nyt ottanut maansa takaisin, eivätkä sen uudet haltijat suostu maareformin peruuttamiseen”, kirjoittajat kiteyttävät.