Turkki on ottanut historiallisen askeleen kurdikysymyksessään ja vahvistanut neuvottelevansa rauhasta Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n kanssa.
Terroristiseksi määritellyn järjestön kanssa on neuvoteltu ennenkin, mutta ei koskaan yhtä avoimesti tai virallisesti. Merkittävää on myös se, että nyt neuvottelupöytään päästetään ”valtion pahin vihollinen”, separatistijärjestön perustaja ja johtaja Abdullah Öcalan.
– Öcalanin kanssa on varmasti käyty keskusteluja salaa aina hänen vangitsemistaan asti, mutta nyt tästä demonisoidusta terroristista on mahdollista jopa tulla tunnustettu rauhantekijä, arvioi kurdiliikkeen historiaa tutkinut turkkilainen vasemmistoaktivisti Fatih.
Neuvottelut ovat Turkissa saaneet harvinaisen laajan julkisen kannatuksen.
Öcalan vangittiin vuonna 1999 ja tuomittiin kuolemaan. Turkin luovuttua kuolemanrangaistuksesta tuomio muuttui elinkautiseksi. Öcalania on pidetty eristyksissä Imralin saaren ainoana vankina välillä jopa kuukausia ilman mitään kontaktia ulkomaailmaan. Hänen roolinsa kurdiliikkeen johtajana onkin jo ehditty kyseenalaistaa.
Viime syksynä PKK:n suuren nälkälakkokampanjan aikana Öcalan kuitenkin osoitti olevansa edelleen vahvasti johdossa: hänen käskystään kaikki sadat vangit luopuivat nälkälakostaan.
– Öcalan on myös hyvin suosittu, suorastaan ikoninen hahmo Turkin kurdien keskuudessa, Fatih kertoo.
Imralin prosessi
Imralin prosessiksi vankilasaaren mukaan nimetyt neuvottelut ovat askel parempaan suuntaan. Silti pelkkä aseellisen konfliktin päättyminen ei tuo pysyvää ratkaisua kurdikysymyksiin, kuten vuosikymmeniä jatkuneeseen etniseen syrjintään, poliittiseen vainoon ja muihin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Kurdit muodostavat maan suurimman vähemmistön, noin viidenneksen kansasta, mutta heillä ei edelleenkään ole oikeutta edes perusopetukseen omalla kielellään.
– Rauha ei riitä, mutta muuten ratkaisu on hyvin helppo: kurdit vaativat vain samoja oikeuksia kuin muillakin Turkin kansalaisilla on, sanoo Istanbulissa asuva kurdi Ahmet.
Todellisuudessa tilanne ei ole näin yksinkertainen. PKK perustettiin 1970-luvun lopulla ajamaan nimenomaan autonomista kurdialuetta, Kurdistania. Separatistijärjestö on käynyt sissisotaa Kaakkois-Turkissa vuodesta 1984.
Kurdikysymys ulottuu myös Turkin rajojen ulkopuolelle, kurdien asuttamille alueille Irakissa, Syyriassa ja Iranissa. Turkissa kurdeja on eniten, mutta heidän tilanteensa on vaikein. Irakin Kurdistanissa on jo pitkään ollut itsehallinto. Syyrian sisällissota on vahvistanut Turkin vastaisen rajan kurdiryhmien valtaa herättäen toivoa omasta autonomisesta alueesta.
– Kukaan ei tiedä varmasti Turkin hallituksen syitä alkaa ratkaista kurdikysymystä näin avoimesti juuri nyt, mutta ulkopoliittisilla syillä on varmasti paljon painoarvoa, Fatih sanoo.
Roboskin verilöyly
Vuosikymmeniä jatkunut aseellinen konflikti on vaatinut jo arviolta 45 000 ihmisen hengen. Siviiliuhreiltakaan ei ole vältytty. Viimeksi noin vuosi sitten Roboskin verilöylyksi kutsutussa Uluderen ilmaiskussa Turkin armeijan taistelukoneet tappoivat 34 kurdisiviiliä, joista nuorimmat olivat vasta 12-vuotiaita.
Tapaus herätti suurta huomiota ja paheksuntaa, mutta hallitus kieltäytyi pahoittelemasta. Vastuunväistely sai suorastaan absurdin käänteen, kun pääministeri Recep Tayyip Erdoğan vertasi verilöylyä aborttiin.
– Jokainen abortti on Uludere, jokainen abortti on murha, pääministeri lausui.
Väistöliike toimi, ainakin osittain, kun tuhannet turkkilaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään mahdollista aborttikieltoa vastaan.
Uludere ei kuitenkaan unohdu. Kurdeille verilöylyn merkitys on moninkertainen sen uhrimäärään verrattuna. Kansanedustaja Ertuğrul Kürkçün mukaan pommi-iskulla ja sitä seuranneella vastuunväistöllä Turkin hallinto tuhosi kurdien viimeisetkin toiveet rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Tapaus vietiin Kansainväliseen rikostuomioistuimeen.
– Roboski on taas yksi osoitus siitä, ettei Erdoğan todellisuudessa välitä kurdien kohtalosta vaan vain omasta vallastaan. Nämä rauhanneuvottelut ovat näytös ja kurdien kurjuus jatkuu, Ahmet epäilee.
Murhat Pariisissa
Optimistisempienkin arvioiden mukaan tie rauhaan on pitkä ja mahdollisesti myös verinen. Vain muutama päivä neuvottelupaljastuksen jälkeen Pariisissa murhattiin teloitustyyliin kolme kurdinaista, joukossaan PKK:n perustajajäsen Sakine Cansız.
Suoria syytöksiä murhaajista on vältetty, mutta epäiltyjen listalla ovat ainakin Turkin äärinationalistit ja PKK:n omat radikaalit. Motiivina pidetään rauhanneuvottelujen vaikeuttamista ja jopa estämistä.
– Surullisinta on, että kaikki vaihtoehdot vaikuttavat yhtä mahdollisilta. Vastaavia provokaatioita on odotettavissa jatkossakin. Kaikki eivät tahdo rauhaa, Fatih arvelee.
Turkissa neuvottelut ovat silti saaneet harvinaisen laajan julkisen kannatuksen. AK-hallituspuolue on ottanut myös sisäpoliittisen riskin, sillä pelissä ovat sekä kansallismielisten että kurdien äänet tulevissa vaaleissa.
”Meillä on toivoa”, Erdogan sanoi Pariisin murhia seuranneessa puheessaan, eikä rauhaa odottavilla ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää taas luottaa pääministerin sanaan.