Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas on kovin huolissaan EU:n kriisimaiden työehtosopimusjärjestelmien heikentämisestä.
– Olen huolestunut siitä, että kriisipolitiikka näissä kriisimaissa pitää sisällään tiukan finanssipolitiikan lisäksi myös aikamoisia työmarkkinareformeja.
Ilmakunnas sanoo, että kriisimaissa ollaan aika pitkälle luopumassa kollektiivisista työehtosopimuksista. Se heikentää olennaisesti ammattiyhdistysliikkeen toimintamahdollisuuksia ja siten työntekijöiden oikeuksia ja työolosuhteita.
Vaikutukset leviävät muihin EU-maihin
Ilmakunnas arvioi, että kriisimaiden työmarkkinareformit leviävät myöhemmässä vaiheessa helposti muihin EU-maihin.
– Näitä lääkkeitä saadaan varmasti maistaa täällä pohjoisessakin.
Ilmakunnaksen mukaan tällaisia radikaaleja työehtojen huonontamishankkeita ei toteutettaisi ellei kriisi olisi päällä ja ellei vaadittaisi kriisitietoisuutta.
– Tähän ei kiinnitetä Suomessa tai muissakaan maissa riittävästi huomiota. Pitäisi siis ottaa näissä tiukan kuripolitiikan vaatimuksissa huomioon myös tämä, että mitä kriisimaissa tapahtuu työmarkkinoilla.
– Nämä on sellaisia muutoksia, joita ei tapahtuisi, jos ei olisi tätä pakkopaitaa näissä kriisimaissa.