Intia ja Pakistan vaihteeksi kokkisodassa
Etelä-Aasian arkkiviholliset Intia ja Pakistan ovat löytäneet aiempaa vaarattomamman sodankäyntitavan: maiden parhaat kokit kilpailevat tv-sarjassa.
Intialainen televisiokanava NDTV Good Times lähettää 26-osaista Foodistan-sarjaa, jossa kisaa kahdeksan kokkia kummastakin maasta.
– Kasvoin Pakistanissa hyvin isänmaallisessa kodissa ja omaksuin tavanomaiset Intiaa koskevat stereotypiat. Nyt ajatteluni on tyystin mullistunut, pakistanilainen huippukokki Poppy Agha kertoo Delhistä, jossa hän osallistuu tv-kisaan.
NDTV:n elämäntapaohjelmien päällikkö Smeeta Chakrabarti muistuttaa, että intialaisilla ja pakistanilaisilla on yhteisiä intohimoja, kuten musiikki, kriketti ja ruoka.
– Rajat ovat puhtaasti poliittisia, todellisuudessa näiden kahden maan asukkaat elävät ja ajattelevat samalla tavalla, hän jatkaa.
Foodistan murtaa muuria
Sitten itsenäistymisensä 1947 hinduvoittoinen Intia ja islamilainen Pakistan ovat käyneet kolme sotaa ja kiistelevät yhä Kashmirin alueesta.
Viholliskuvaa on ylläpidetty matkustusrajoituksilla molemmissa maissa, mikä on Chakrabartin mukaan estänyt myös ruoka- ja muuhun kulttuuriin tutustumista.
Hän toivoo Foodistanin murtavan muuria, sillä "osanottajien ulkonäöstä ei edes pysty päättelemään, kumpaa maata he edustavat."
Korppikotkarahastot Kreikan kimpussa
Ecuadorin malli voi toimia Kreikassakin
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



