
Suursijoittaja Soros eri mieltä kuin Wahlroos: ”Markkinat eivät korjaa ylilyöntejään”
Miljardööri luottaa Keynesin oppeihin.
Sunnuntaina taas kerran kohahduttanut Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos tuli kolme vuotta sitten ennustaneeksi lyhyttä talouskriisiä, koska markkinat kyllä itse korjaavat itsensä.
George Soros, yksi maailman suurimmista sijoittajista, on eri mieltä. Eurokriisin hoitoa saksalaisessa Der Spiegel -lehdessä kovin sanoin arvosteleva Soros sanoo, etteivät markkinat korjaa ylilyöntejään. Hän toteaa jo ekonomisti John Maynard Keynesin selittäneen maailmalle, että jos kysyntää on liian vähän, tarvitaan valtio elvyttämään talous.
Säästöjen lisäksi elvytystä
Eurokriisin hoidossa Soros kannattaa menokuria ja samanlaisia rakenteellisia uudistuksia, joita nyt kovassa talouskunnossa olevassa Saksassa tehtiin viime vuosikymmenellä.
Niiden lisäksi miljardööri vaatii kuitenkin myös elvytystä.
Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa päätettyjä leikkausohjelmia hän pitää liian kovina, koska niiden aiheuttama verotulojen aleneminen pakottaa taas uusiin leikkauksiin.
Ensin hallintaan, sitten oikaisu
Sorosilta kysyttiin, eikö lisärahan pumppaaminen ennestään ylivelkaisiin maihin ole edellisten virheiden toistamista. Sijoittaja vertasi asiaa auton luisuun. Ennen kuin sen voi oikaista, on rattia käännettävä ensin luisun suuntaan.
– Eurokriisi on suoraa seurausta vuoden 2008 finanssikriisistä. Tämä ei ole vielä ohi ja siksi on käytettävä lisää rahaa luisun pysäyttämiseksi. Vasta jälkeenpäin voidaan muuttaa suuntaa. Muussa tapauksessa toistetaan samat virheet, jotka veivät Yhdysvallat syvään lamaan vuonna 1929.
Halvan lisärahan pumppaaminen markkinoille edistäisi myös Sorosin omia etuja sijoittajana. Haastattelussa hän kuitenkin sanoi kantavansa enemmän huolta yleisestä edusta kuin omastaan.
– Tämä auttaisi pelastamaan maailman finanssijärjestelmän, siinä mielessä olen huolissani omista eduistani. Mutta olen myös eläkkeellä enkä enää johda omia rahastojani. Uskon joka tapauksessa ymmärtäväni finanssijärjestelmää paremmin kuin eräät, jotka ovat siitä nyt vastuussa.
Korppikotkarahastot Kreikan kimpussa
Ecuadorin malli voi toimia Kreikassakin
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



