26.1.2012 12.09
Puolalaiset eivät saa juoda Viaguaraa
EU:n tuomioistuin on kieltänyt Viaguaran rekisteröimisen tavaramerkiksi.
Puolalainen Viaguara-niminen yhtiö jätti vuonna 2005 hakemuksen Viaguara-nimen rekisteröimiseksi tavaramerkiksi alkoholi- ja energiajuomilleen.
Euroopan unioni ei hyväksynyt hakemusta, koska nimi muistuttaa liian läheisesti Viagraa. Nyt myös EU:n yleinen tuomioistuin on hylännyt Viaguara-yhtiön asiasta tekemän valituksen.
Tuomioistuin toteaa päätöksessään, että tavaramerkki antaisi yhtiölle ansiotonta etua Viagra-tavaramerkin erityisluonteen ja maineen ansiosta.
EU:n yleinen tuomioistuin on EU:n tuomioistuimen yhteydessä toimiva elin, jonka toimivaltaan kuuluvat muun muassa tavaramerkkiasiat.
24.5.2012 18.45
Korppikotkarahastot Kreikan kimpussa
24.5.2012 18.13
Ecuadorin malli voi toimia Kreikassakin
24.5.2012 16.15
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
24.5.2012 15.55
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
24.5.2012 15.15
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.
Ulkomaat | 25.5.2012 2.43
Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokituksia (STT)Ulkomaat | 25.5.2012 2.13
Yksityisalus lähestyy avaruusasemaa (STT)Ulkomaat | 25.5.2012 0.09
Venäjän kieli aiheutti tappelun Ukrainan parlamentissa (STT)Ulkomaat | 24.5.2012 20.14
Iran-neuvottelut jatkuvat Moskovassa (STT)Ulkomaat | 24.5.2012 18.52
Egyptiläiset tungeksivat äänestämään viime hetkillä (STT)Ulkomaat | 24.5.2012 18.45
Korppikotkarahastot Kreikan kimpussaUlkomaat | 24.5.2012 12.40
YK: Syyriassa tehdään yhä rikoksia ihmisyyttä vastaan (STT)Ulkomaat | 24.5.2012 12.20
Ruotsin poliisi norjalaisia ripeämpi terroripäivänä (STT)Ulkomaat | 24.5.2012 10.12
Kuubassa vireillä laki homoliitoistaUlkomaat | 24.5.2012 3.47
Tiilikainen: EU ei yritä ohjata Kreikan äänestäjiä (STT)Ulkomaat | 23.5.2012 14.35
Pekingin vessoihin ”kahden kärpäsen sääntö”Ulkomaat | 23.5.2012 14.17
EU-parlamentti esittää rahoitusmarkkinaveroaUlkomaat | 23.5.2012 10.51
Miljoonat naiset eivät saa äänestää EgyptissäUlkomaat | 22.5.2012 10.29
Egyptin valinta: islamisti tai entinen Mubarakin luottomiesUlkomaat | 21.5.2012 16.36
Kreikka, hauska pelinappula?Ulkomaat | 21.5.2012 15.29
Varoitus viisuturisteille: ei seksiä Bakun hotellihuoneissa!Ulkomaat | 21.5.2012 10.35
YK sekaantunut laittomaan mineraalikauppaan Kongossa?Ulkomaat | 21.5.2012 8.24
Kevät toi puolalaiset Hollannin pelloilleUlkomaat | 20.5.2012 11.54
Uusliberalismi on saanut vihdoinkin haastajiaUlkomaat | 20.5.2012 10.01
Vasemmiston Syriza ei halua Kreikkaa ulos eurostaUlkomaat | 19.5.2012 12.14
Siis mikä on tämä Kreikan Syriza?Ulkomaat | 18.5.2012 13.48
Gallupit heilahtelevat Kreikassa rajustiUlkomaat | 18.5.2012 10.40
Öljyšeikit Euroopan futisbisneksessäUlkomaat | 17.5.2012 11.55
Nepalin tyttöjen orjuus vaihtui nälkäänUlkomaat | 16.5.2012 10.47
Malin kapinalliset värväävät lapsia » Raahen ja Vihannin liitos syntyi suurella nopeudella (24.5.2012 15.57)
» Veronumero on pimeän työn vastainen työkalu (24.5.2012 12.15)
» Koulutusta muodon vuoksi (24.5.2012 12.10)
» Pieni kylä lakeudella (24.5.2012 11.58)
» Talous ja elämä kuralle ylivelkaantumalla (23.5.2012 16.50)
» Kivistö jatkaa Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana (23.5.2012 14.38)
» Mittens rike (20.5.2012 21.47)
» Skönheten och odjuret (20.5.2012 21.44)
» Husockupationer, demokrati och platsbaserad politik (20.5.2012 21.42)
» Den turkiska vänsterns dilemma (20.5.2012 21.41)
» Det nya Burma (20.5.2012 21.36)
» En fembladig planta (20.5.2012 21.34)


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



