
WikiLeaks: ”Japania oli varoitettu ydinvoimaloiden heikkoudesta”
WikiLeaksin sähkeiden mukaan IAEA:n asiantuntija varoitti pari vuotta sitten, että Japanin ydinvoimalat eivät kestä voimakkaita maanjäristyksiä.
Yhdysvaltain Tokion-suurlähetystöstä joulukuussa 2008 lähetetyn diplomaattisähkeen mukaan nimeltä mainitsematon Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) asiantuntija oli huolestunut siitä, että suunnitelmat maanjäristysten varalle eivät olleet ajan tasalla Japanin ydinvoimaloissa.
Brittiläisen Daily Telegraph -lehden julkaisema, WikiLeaksista peräisin oleva sähke liittyi Tokiossa pidettyyn G8-maiden ydinturvallisuutta käsitelleeseen kokoukseen. IAEA:n asiantuntijan varoitukset olivat tulleet siis myös Japanin hallituksen tietoon.
Asiantuntijan mukaan Japani oli edellisen 35 vuoden aikana tarkistanut vain kolme kertaa suunnitelmat siitä, miten suojata voimalat maanjäristysten varalta.
Kokouksen jälkeen Japanin hallitus lupasi parantaa turvallisuutta kaikissa ydinvoimaloissaan. Esimerkiksi Fukushimassa suunnitelmat tehtiin kuitenkin vain 7,0 magnitudin järistyksen varalta. Viime perjantain järistys oli voimakkuudeltaan 8,9 eli lähes satakertainen valmiussuunnitelmaan verrattuna.
Hallitus sai kumottua
oikeuden sulkemispäätöksen
Toisessa, maaliskuussa 2006 lähetetyssä diplomaattisähkeessä kerrotaan Shikan ydinvoimalaa koskevasta kiistasta. Oikeusistuin oli määrännyt sen suljettavaksi, koska sen katsottiin aiheuttavan säteilyvaaran paikallisille asukkaille.
Oikeuden mukaan Shikan voimala oli rakennettu vanhentuneiden turvallisuusmääräysten mukaan. Se oli mitoitettu kestämään vain 6,5 magnitudin maanjäristys.
Sähkeen mukaan Japanin ydinturvallisuusviraston mukaan laitos oli kuitenkin turvallinen ja kaikki turvallisuusarviot oli siellä tehty asianmukaisesti.
Hallitus sai lopulta kaadettua oikeusistuimen sulkemispäätöksen vuonna 2009.
Kustannuksissa pihdataan,
ongelmia peitellään
Eräässä sähkeessä taas epäillään, että uuden sukupolven japanilaiset ydinvoimalat, joissa kierrätetään polttoainetta, eivät ole turvallisia. Paikallisiin lähteisiin vedoten sähkeessä sanotaan, että sähköyhtiöiden epäillään painavan kustannuksia alas turvallisuudesta tinkien.
Edelleen sähkeissä kerrotaan, että kansanedustaja Taro Konon mukaan Japanin hallitus peittelee ydinvoimaloissa tapahtuneita onnettomuuksia ja vaaratilanteita.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Tšernobylistä pian 25 vuotta, jotka ovat muuttaneet maailmaa 19.3.2011 13.23
- » Saksalaislehdet: Ydinvoiman aikakausi on ohi 15.3.2011 16.51
- » Fukushima tuonut sadoittain allekirjoituksia ydinvoimaa vastustavaan sitoumukseen 14.3.2011 15.07
- » Turvallisuusraportteja väärennetty Japanin ydinvoimaloissa systemaattisesti 14.3.2011 14.31
- » Maanjäristys ja tsunamit kylvivät tuhoa Japanissa 11.3.2011 13.34
- » Japanin järistys pahin 140 vuoteen 11.3.2011 13.15
Korppikotkarahastot Kreikan kimpussa
Ecuadorin malli voi toimia Kreikassakin
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



