
Maanjäristys ja tsunamit kylvivät tuhoa Japanissa
Japanin yleisradioyhtiön NHK:n mukaan 23 ihmisen on raportoitu kuolleen maanjäristyksessä, mutta uhrien määrän uskotaan kasvavan. Runsaasti ihmisiä on kateissa.
Japanin pääsaaren Honshun pohjoisosaan iskeneen järistyksen voimakkuus oli Japanin meteorologian laitoksen mukaan 8,8 Richterin asteikolla. Se oli voimakkain Japaniin koskaan iskenyt maanjäristys. Järistys tuntui Tokiossa asti, jossa rakennukset tärisivät useita minuutteja, NHK kertoo.
Suurin tsunami, jossa hyökyaallot ylsivät lähelle kymmenen metrin korkeutta, aiheutti tuhoja laajalla alueella Pohjois-Japanissa. Sitä on seurannut useita vähän pienempiä tsunameja. Tsunamit ovat pyyhkineet taloja mukanaan ja poliisi on järjestänyt massiivisia evakuointitoimia.
Maanjäristys on myös synnyttänyt tulipaloja useilla alueilla. Esimerkiksi Chiban alueella järistyksen aiheuttama kaasuvuoto on johtanut tulipaloon öljynjalostamossa.
Shinkansen-suurnopeusjunien liikennöinti on keskeytetty suurimmassa osassa maata, ja Miyagin alueella pikatiet on suljettu liikenteeltä. Järistys on myös aiheuttanut sähkökatkoja laajoilla alueilla. Ydinvoimaloita on suljettu. Suomen Greenpeace tiedottaa Facebook-sivuillaan , että yhdessä ydinvoimaloista olisi tulipalo.
Ulkoministeriö ja Suomen Tokion-suurlähetystö seuraavat maanjäristyksen jälkitilannetta ja yrittävät tavoittaa noin 500:aa Japanissa olevaa suomalaista, jotka ovat ilmoittaneet yhteystietonsa suurlähetystölle. Maassa arvioidaan olevan myös jonkin verran suomalaisturisteja.
Ulkoministeriön puhelinnumero 0800 0 4444 on käytössä omaistiedusteluja varten. Puhelinyhteydet ovat Japanissa kuormittuneet, ja tekstiviestit toimivat vain satunnaisesti. Siksi myös Japanissa asuvia suomalaisia pyydetään soittamaan ensisijaisesti numeroon +358 800 0 4444.
Omaistiedustelun voi tehdä myös sähköisesti .
- » Japanin järistys pahin 140 vuoteen 11.3.2011 13.15
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Tšernobylistä pian 25 vuotta, jotka ovat muuttaneet maailmaa 19.3.2011 13.23
- » WikiLeaks: ”Japania oli varoitettu ydinvoimaloiden heikkoudesta” 16.3.2011 13.07
- » Saksalaislehdet: Ydinvoiman aikakausi on ohi 15.3.2011 16.51
- » Fukushima tuonut sadoittain allekirjoituksia ydinvoimaa vastustavaan sitoumukseen 14.3.2011 15.07
- » Turvallisuusraportteja väärennetty Japanin ydinvoimaloissa systemaattisesti 14.3.2011 14.31
- » Japanin järistys pahin 140 vuoteen 11.3.2011 13.15
Korppikotkarahastot Kreikan kimpussa
Ecuadorin malli voi toimia Kreikassakin
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



