Perjantaina 25.5.2012
4.2.2011 12.59
Avenue
Artikkelin kuva
Australialaiset papukaijat tietävät, mitä koipea käyttää.

Papukaijat ovat vasenkätisiä

KU

 

Papukaijoilla on ”kätisyys” kuten ihmisilläkin, ja suurin osa niistä on vasenkätisiä, todettiin australialaistutkimuksessa.

Sydneyn Macquarie-yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että suurin osa papukaijoista käyttää ensisijaisesti joko vasenta tai oikeata ruumiinpuoliskoaan.

Papukaijoilla tämä tarkoittaa sitä, että ne kääntävät päänsä katsoakseen kohdetta joko vasemmalla tai oikealla silmällään. Sen jälkeen ne tarttuvat kohteeseen yleensä mieluiten saman puolen kädellä – tai siis oikeastaan koivella.

Tutkijat seurasivat 320 papukaijan käyttäytymistä. Ne edustivat 16 australialaista papukaijalajia.

Koko joukosta 47 prosenttia oli vasenkoipisia, 33 prosenttia oikeakoipisia ja loput sellaisia, joilla kumpikaan puolisko ei ollut hallitseva.

Lajien välillä oli vaihtelua. Toisilla niistä enemmistö oli vasenkoipisia, toisilla oikeakoipisia. Parilla lajilla enemmistö oli molempikoipisia.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että toisinaan nuoret linnut kokeilivat kummankin puolen hallitsevuutta ennen kuin asettuivat vakaasti vasen- tai oikeakoipisiksi.

 
 
IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319