Maanantaina 13.2.2012
16.8.2010 12.10
Lehtikuva/ POOL
Artikkelin kuva
Omar Khadr (vas.) on syytettynä Guantánamon sotilastuomioistuimessa. Eversti "W" (oik.) antaa todistajanlausuntoaan. Oikeussalipiirtäjä Janet Hamlinin kuva on viime torstailta 12.8.

Amnesty tuomitsee Omar Khadrin oikeudenkäynnin

ku

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International pitää 15-vuotiaana vangitun Omar Khadrin sotilasoikeudenkäyntiä Guantánamon vankileirillä ihmisoikeusloukkauksena. Tapauksen käsittely sotilastuomioistuimessa ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia, Amnesty toteaa kannanotossaan. Kansainvälinen oikeus kieltää vangitsemishetkellä alaikäisen henkilön asettamisen sotilastuomioistuimen eteen.

Kanadalainen Omar Khadr vangittiin Afganistanissa vuonna 2002. Viime tiistaina 10.8. alkaneessa oikeudenkäynnissä häntä syytetään amerikkalaissotilaan surmaamisesta käsikranaatilla ja neljästä muusta sotarikoksesta. Vangitsemishetkellä hän oli 15-vuotias.

Amnestyn mukaan alaikäisenä vangitun asettaminen sotilastuomioistuimen eteen sotarikoksista syytettynä luo vaarallisen ennakkotapauksen.

Kaksi vuotta eristyksissä

– Yksikään kansainvälinen tuomioistuin ei sallisi vastaavaa oikeudenkäyntiä, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

– Yhdysvallat piti Khadria eristyksissä ulkomaailmasta yli kahden vuoden ajan. Häntä kuulusteltiin toistuvasti ilman juristin läsnäoloa. Kahdeksan vuoden jälkeen Omar Khadr joutuu nyt vastaamaan sotarikossyytteisiin käsittelyssä, joka ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerejä, Johansson toteaa.

Sotilastuomioistuin päätti oikeudenkäynnin edellä, että Khadrin vankeuden aikana antamia lausuntoja voidaan käyttää häntä vastaan. Khadrin puolustuksen mukaan lausunnot on annettu kidutuksen tai muun epäinhimillisen kohtelun seurauksena.

Vastoin oikeusvaltion periaatteita

Jos Khadr todetaan syylliseksi sotarikoksiin, häntä uhkaa elinkautinen vankeustuomio. Vaikka sotilastuomioistuin katsoisi Khadrin syyttömäksi, Yhdysvaltojen noudattaman käytännön mukaan hänen pidättämistään voidaan edelleen jatkaa.

Amnesty on vastustanut vuonna 2001 luotua sotilastuomioistuinjärjestelmää alusta lähtien.

”Sotilastuomioistuimilta puuttuu Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän itsenäisyys ja riippumattomuus. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet, jotka koskevat Yhdysvaltojen kansalaisia, eivät suojaa sotilastuomioistuimissa syytettyjä. Tuomioistuimet toimivat vastoin syytettyjen tasa-arvoisen kohtelun periaatetta”, Amnesty perustelee kantaansa.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319