Maanantaina 13.2.2012
22.7.2010 10.32
Lehtikuva/
Artikkelin kuva
Lokakuussa ilmastotalkoista neuvotellaan Kiinassa. Kuvassa kiinalaisia alumiinitehtaan työläisiä.

Kööpenhaminan jatkosta neuvotellaan pitkin syksyä

Kiina lämpenee ilmastotalkoisiin

UP/Birgitta Suorsa

Harvinaisen kuuma kesä pohjoisella pallonpuoliskolla ja harvinaisen kylmä talvi eteläisellä puoliskolla ovat saaneet monet maat suhtautumaan ilmastotalkoisiin vakavasti.

Ilmastokokoukset jatkuvat

Maailmanlaajuiset ilmastoneuvottelut jatkuvat. Valmistavissa kokouksissa haetaan yhteisiä suuntaviivoja, osapuolikokouksissa tehdään sitovia päätöksiä.

Elokuussa 2010 neuvottelukokous Bonnissa.

Lokakuussa 2010 neuvottelukokous Kiinassa.

Joulukuussa 2010 Meksikon osapuolikokous.

Joulukuussa 2011 Etelä-Afrikan osapuolikokous. (UP)

Seuraavan kerran ilmastotalkoista neuvotellaan elokuun alussa Bonnissa.

Myös toistaiseksi vastahankaan soutanut Kiina on lämpenemässä yhteisiin tavoitteisiin. Se esitti, että seuraavan neuvottelukokouksen pitämistä Kiinassa.

– Lokakuun kokouksen pitäminen Kiinassa on mielenkiintoinen askel, vaikka se ei välttämättä tarkoita mitään muuta, Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia ympäristöministeriöstä sanoo.

Kiina vetoaa edelleen, että Yhdysvallat ei ole hoitanut omaa osuuttaan.

Neuvotteluilmapiirin paraneminen voisi auttaa tulevassa päätöksenteossa. Mikäli Kiinassa voitaisiin sopia poliittisesta tiekartasta Etelä-Afrikan kokoukseen 2011, se jouduttaisi uutta ilmastosopimusta.

Teknologiapaketti valmisteilla

Ilmastotavoitteita on arvosteltu kehitysmaissa, koska ne eivät pääsisi hyötymään vanhojen teollisuusmaiden tavoin saastuttavasta teknologista.

Vastustusta on vähentänyt se, että vanhat teollisuusmaat ovat valmiita osallistumaan trooppisen metsän suojeluun. Myös vedenpinnan kohoamisesta kärsivien maiden sopeutumisrahoituksessa on edistytty. Ne tarvitsevat aallonmurtajia ja suojavalleja.

Sen sijaan teollisuusmaiden lupaama teknologian siirto on herättänyt epäilyjä kehitysmaissa. Ne pelkäävät, että teknologia vähentää muuta kehitysapua esimerkiksi terveydenhuollosta.

Myös se on ratkaisematta, kuinka teknologiaa siirretään kehitysmaihin ja millaisella aikataululla.

– Uudet rakenteet eivät synny helpolla, Haunia toteaa.

Yksi kivi on kuitenkin raivattu tieltä, sillä teollisuusmaiden lupaama rahoitus kehitysmaille lyhyellä aikavälillä eli seuraavan kolmen vuoden aikana näyttää toteutuvan.

– Pitkän aikavälin rahoitukselle aiotaan perustaa oma rahasto, Haunia kertoo.

EU:ssa halua kiristää aikataulua

Kolme suurta EU-maata on valmis kiristämään ilmastotavoitteita. Päästöjä voitaisiin niiden mukaan vähentää enemmän kuin on sovittu.

Saksan, Ison-Britannian ja Ranskan ympäristöministerit esittivät viikko sitten, että päästöjä voitaisiin vähentää nykyisen 20 prosentin sijasta 30 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Toistaiseksi Euroopan unionin kolmen suuren vauhditus ei ole poikinut vastakaikua.

– Kolmen EU-maan vähennystavoite ei liity pelkästään ilmastoneuvotteluihin. Siinä on mukana EU:n pyrkimystä selviytyä lamasta ja edistää ekotehokkuutta, Haunia arvelee.

Hän muistuttaa Kööpenhaminan kokouksen osoittaneen, että yksittäisen maan asettamat tavoitteet eivät riitä.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319