Maanantaina 13.2.2012
8.3.2010 14.50
Jan Mehlich
Artikkelin kuva
Katowiceen on muodostumassa 14 kaupungin yhteenliittymästä kahden miljoonan asukkaan metropoli.

EU:n tuella Puola voi saavuttaa Saksan talouden 20 vuodessa

KU

VARSOVA

Puola on uusista Euroopan unionin maista saanut viime vuosina eniten unionin tukea. EU:n politiikan tutkimuksen instituutin CEPS:n raportin mukaan Puola tavoittaa 20 vuoden kuluttua taloudellisesti Saksan juuri EU:n tuen ansiota.

Vuosille 2007–2013 tukea on myönnetty 67 miljardia euroa. Puolan EU:n budjetista vastaava komissaari Janusz Lewandowski arvioi, että saman verran maa voi saada tukea myös vuosina 2014–2020.

Ensimmäinen taistelu seuraavan budjetin rahoista käydään jo maaliskuun lopulla.

EU:n kasvu perustuu seuraavan budjettikauden aikana yhä enemmän tutkimukseen. Lissabonin sopimus korostaa voimakkaiden tieteellisten keskusten rakentamisen tärkeyttä. Puolassa tällaisia keskuksia ei ole. Jos niitä ei aleta pian rakentaa, maa jää jälkeen sivilisaatiokehityksessä ja menettää EU:n tähän tarkoitukseen varaamaa tukea.

Keskusten luomiseksi tarvitaan metropoliverkko. Maa on rakennettava uudelleen, jotta voitaisiin alkaa kilpailla kehittyneimpien eurooppalaisten keskusten kanssa.

Kehittynein alue Puolassa on Varsovan alue Masovian läänissä. Masovian bruttokansantuote on kuitenkin vain 87 prosenttia unionin keskitasosta. Esimerkiksi Lontoon alueen bruttokansantuote on neljä kertaa korkeampi. Prahassa ja Bratislavassa kansantuote on kaksi kertaa Masovian läänin kansantuotetta korkeampi.

Katowicen ympäristöön ensimmäinen metropoli

Sopivin lähtökohta modernin metropoli-Puolan rakentamiselle ei ole Varsova vaan Katowicen alue Ylä-Sleesian läänissä, jonne on jo rakentumassa kahden miljoonan asukkaan metropoli. Siihen on liittymässä 14 läänin kaupunkia.

Katowicen alueen etuna Varsovan alueeseen nähden on maan kehittynein liikenneverkko ja alueen kaupungit yhteen tiiviisti liittävä kaivosteollisuus. Alue onkin käytännössä yksi suuri kaupunki, jonka yliopistotasoisissa oppilaitoksissa opiskelee 130 000 opiskelijaa.

Katowicen alueesta voidaankin kehittää Lissabonin sopimuksen korostama tieteellinen keskus. Sen ympärille on suunniteltu rakennettavaksi 11 metropolin verkko.

Vasemmisto huolissaan köyhyydestä

Metropoliverkon rakentamista Puolaan ajaa hallituksessa pääministeri Donald Tuskin johtama Kansalaisfoorumi. Sitä arvostelee toinen hallituspuolue talonpoikaispuolue, jonka mukaan metropoliverkon rakentaminen vie varoja maaseudun kehittämiseltä ja Puola on vaarassa jakautua A- ja B-Puolaksi.

EU ei kuitenkaan päätä, miten hyvinvointi maan eri alueiden väillä jakaantuu.

Puolan Demokraattisen vasemmistoliiton puheenjohtaja Grzegorz Napieralski arvostelee hallitusta liberalistisesta käsityksestä, jonka mukaan hyvinvointi leviää automaattisesti rikkailta alueilta köyhille. Napieralskin mielestä hyvinvoinnin laajentamiseksi tarvitaan juuri vasemmiston ajamaa köyhiä tukevaa sosiaalipolitiikkaa.

 
 
IlmoitusIlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319