Intian Mujahedeenit olivat uhanneet iskuilla turistikohteita vastaan
Mumbain keskiviikkoillan iskuista otti vastuun Deccan Mujahedeen -niminen ryhmä. Se ei vielä kerro paljonkaan, koska sen enempää Intian viranomaiset kuin kansainväliset asiantuntijatkaan eivät ole aikaisemmin kuulleet tällaisesta ryhmästä.
Deccan (tai Dekan) on laaja ylänköalue, joka peittää suuren osan Intian etelä- ja keskiosista. Mujahideenit on islamistien käyttämä nimitys ”pyhistä sotureista”.
Maailman suurissa tiedotusvälineissä erilaiset asiantuntijat pohtivat Deccan Mujahedeen -ryhmän taustaa. Monet huomauttivat, että se voi olla jonkun toisen ryhmän käyttämä peitenimi tai pelkästään tätä iskua varten omaksuttu nimi.
”Selvä al-Qaidan
kädenjälki”
Jotkut olivat näkevinään iskuissa selvän al-Qaidan kädenjäljen. Iskut tehtiin ns. pehmeään kohteeseen (siviilikohteeseen) maassa, jossa turvallisuutta ei pystytä valvomaan erityisen tehokkaasti. Näin se vertautuisi esim. Balin pommi-iskuihin 2002.
Terroristit etsivät erityisesti amerikkalaisen tai brittipassin haltijoita, eli isku oli suunnattu länsimaita vastaan.
19 samanaikaisen iskun tekemisessä oli mukana kymmeniä terroristeja, mikä vaatii hyvää suunnittelua ja koordinointia. Kyseessä oli ilmeisesti koordinoiduin terrori-isku sitten 11.9.2001.
Tämän näkemyksen mukaan käskyt annettiin al-Qaidan korkeimmasta johdosta jostain Afganistanin ja Pakistanin rajaseuduilta. Intia valikoitui kohdemaaksi sen takia, että siellä oli mahdollisuus suorittaa näyttävä isku. Yhtä hyvin kohde olisi voinut olla jossain muuallakin.
Mumbain isku olisi ollut läntisten tiedustelupalvelujen pelkäämä muistutus al-Qaidan olemassaolosta herkkänä välikautena, jolloin Yhdysvaltain presidentti on vaihtumassa. Al-Qaida myös tarvitsisi mielialan kohotusta kärsimiensä takaiskujen vuoksi; Yhdysvallat on surmannut useita sen johtajia miehittämättömillä lennokeilla Pakistanissa.
”Ei lainkaan
al-Qaidan tyyliä”
Useampien asiantuntijoiden mielestä yhteyttä al-Qaidaan on turha olettaa.
Ensinnäkin on epäselvää, paljonko vuoristoluolissa lymyilevät al-Qaidan johtajat ylipäätään itse suunnittelevat iskuja. Monet tutkijat pitävät al-Qaidaa eräänlaisena ”franchise-yrityksenä”, nimilappuna tai innoittajana, jota samanhenkiset käyttävät.
Toiseksi monien mielestä Mumbain taktiikka ei viittaa al-Qaidaan. Nyt ei ollut kätkettyjä pommeja tai itsemurhapommittajia, vaan joukko ammuskelevia ja käsikranaatteja heitteleviä miehiä, jotka ottivat panttivankeja.
Tarkoituksena näytti olevan aiheuttaa vahinkoa nimenomaan Intialle, sen taloudelle ja kansainväliselle maineelle. Mumbain kohteissa oli paljon varakkaita intialaisia ja ulkomaalaisia.
Painavin perustelu on kuitenkin se, että Intiassa uskotaan olevan paljon sisäsyntyistä ääri-islamismia, vaikka Intian viranomaiset vähättelevätkin sitä.
Intian 1,15 miljardin väestöstä 80 prosenttia on hinduja. Muslimit ovat toiseksi suurin ryhmä, heitä on 150–200 miljoonaa. Hindujen ja muslimien suhteet ovat olleet monessa historian vaiheessa kireät, ja monet Intian muslimit kokevat olevansa taloudellisesti ja sosiaalisesti toisarvoisessa asemassa.
Viime vuosina ääri-islamismia ovat ruokkineet erityisesti Gujaratin tapahtumat 2002. Tuolloin äärihindut surmasivat ainakin 2 000 muslimia osavaltioviranomaisten mitä ilmeisimmin ummistaessa silmänsä.
Islamistien
”avoin sota”
Monissa arvioissa uskotaan, että Deccan Mujahedeen liittyy Indian Mujahedeen -ryhmään. Tämä ryhmä tuli julkisuuteen viime vuoden marraskuussa ottaessaan vastuun pommi-iskuista Uttar Pradeshin osavaltiossa. Viime heinäkuussa järjestö iski Ahmedabadissa ja syyskuussa Delhissä.
Jaipurissa toukokuussa tekemiensä iskujen jälkeen Indian Mujahedeen ilmoitti julistaneensa ”avoimen sodan” Intialle, koska Intia tukee Yhdysvaltoja. Se myös varoitti tekevänsä lisää iskuja turistikohteisiin.
Ryhmä on syyttänyt Intian tiedotusvälineiden käyvän propagandasotaa muslimeja vastaan. Mumbaita se on varoittanut sen vuoksi, että eräs miljardööri on rakentamassa siellä itselleen 27-kerroksista asuntoa paikalle, josta purettiin muslimien orpokoti.
Useiden arvioiden mukaan monet Indian Mujahedeenin terroristit olisivat lähtöisin kielletystä opiskelijajärjestöstä nimeltä SIMI (Students’ Islamic Movement of India).
Perivihollinen
Pakistan
Intia syyttää yleensä lähes aina Pakistania osallisuudesta Intiassa tehtyihin terrorihyökkäyksiin. Maiden välejä kiristää erityisesti kysymys Kashmirin asemasta.
Pakistanin tiedustelupalvelu ISI:llä – joka on ollut melkein kuin valtio valtiossa – uskotaankin olleen sormensa pelissä Intian ”perinteisten” muslimiterroristiryhmien muodostamisessa ja tukemisessa. Näitä ovat Lashkar-e-Taiba, Jaish-e-Mohammed sekä Harakat-ul-Jihad-e-Islami.
Viime aikoina Intia on syyttänyt myös itäpuolellaan sijaitsevaa muslimimaata Bangladeshia osallisuudesta terrorismiin.
Monet asiantuntijat uskovat kuitenkin, että kuluneen vuoden aikana kiihtyneistä terrori-iskuista suurin osa olisi ulkomaista riippumatta syntyneiden ryhmien tekemiä. Sitä ei tiedetä, missä määrin eri islamistiset ryhmät ovat yhteistyössä – tai ainakaan ne, jotka tietävät, eivät kerro.
Separatistit, ääri-
hindut, naksaliitit
Intiassa on myös muita kuin islamistisia terroristiryhmiä. Vuonna 1993 Mumbaissa satoja ihmisiä surmanneiden pommi-iskujen taustalla epäillään olleen järjestäytynyt rikollisuus.
Intian vuoristoisissa koillisosissa on useita vähemmistökansojen separatistiliikkeitä, jotka ovat tehneet terrori-iskuja. Ne ovat kuitenkin yleensä toimineet vain omalla alueellaan, eikä niiden iskujen mittakaava ole ollut läheskään keskiviikkoisen suuruinen.
Monilla alueilla Intian maaseudulla maolaiset eli naksaliitit käyvät omaa sotaansa hallitusta vastaan. Heidän toimintansa piirissä on suunnilleen puolet maan alueesta. Hekään eivät ole tehneet tämän mittakaavan terrori-iskuja.
Tänä syksynä Intian terrorikartalle tuli uusi ulottuvuus. 29. syyskuuta tehtiin pommi-iskut Maharashtran ja Gujaratin osavaltioissa. Osallisuudesta epäiltynä pidätettiin everstin arvoinen tiedustelu-upseeri Srikant Prasad Purohit. Hän on hindujärjestö Abhinav Bharatin (Uusi Intia) jäsen.
Abhinav Bharatin johtaja on Himani Savarkar, joka on sukua Mahatma Gandhin vuonna 1948 murhanneelle hinduradikaalille.
Monille intialaisille oli shokki, että maallisuuden linnakkeena pidetystä armeijasta löytyi korkeista tehtävistä uskonnolliseen terrorismiin kytkeytyvä mies. Syyskuun iskujen tekijöillä oli yhteyksiä myös muihin äärihindujen järjestöihin kuten Vishva Hindu Parishad (Maailman hinduneuvosto) ja Rashtriya Swayamsewak Sangh.
Äärihindut haluavat ”puhdistaa” Intian ulkomaisesta hapatuksesta. Muslimien, kristittyjen ja muiden vääräuskoisten ohella he ovat hyökkäilleet mm. länsimaisia ja monikansallisia yhtiöitä vastaan.