Hallitus sai perjantaina eduskunnan luottamuslauseen äänin 100-56. Äänestys koski neljän oppositiopuolueen välikysymystä eläkeläisiin kohdistuvista leikkauksista.
Välikysymyskeskustelussa esiteltiin eduskunnan tietopalvelun tekemä selvitys, jonka mukaan asumistukeen kohdistuvat leikkaukset pudottavat 27 000 eläkkeensaajaa köyhyysrajan alapuolelle. Tällä hetkellä noin neljännes eläkeläisistä saa eläkettä alle tuhat euroa kuukaudessa.
– Suomessa miljoona ihmistä elää alle tuhannen euron tuloilla. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että näiltä ihmisiltä ei leikata mitään, linjasi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini viime tammikuussa.
Vuonna 2013 noin 214 000 eläkeläistä oli pienituloisia.
Kansanedustaja Li Andersson pohtii perjantaina blogissaan , mikä saa poliitiikot tekemään päätöksiä leikkauksista, jotka iskevät kovimmin jo entuudestaan todella vaikeassa asemassa oleviin. Mikä on se argumentaatioketju, jonka kautta päädytään tällaiseen lopputulokseen?
Velka kaiken muun edellä
Anderssonin mukaan se löytyy heti sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän välikysymysvastauksen kolmannesta kappaleesta:
“Jokaisen hallituksen on sopeuduttava vallitsevaan taloustilanteeseen. Ei varmasti ole kenellekään yllätys, että tämän hallituksen on tehtävä kipeitä päätöksiä. Hallitus on sitoutunut kestävyysvajeen kattamiseen sekä säästöjen että rakenteellisten uudistusten avulla. Tavoitteena on, että velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä.”
Velalla leikkauksia perustelivat kaikki muutkin hallituspuolueiden edustajat.
Andersson pohtii, mitä tapahtuu, kun velkaantumisen taittaminen asetetaan kaikkien muiden poliittisten tavoitteiden edelle. ”Mitä tapahtuu, kun köyhyyden vähentämisen, tuloerojen kaventamisen tai työllisyyden parantamisen sijaan koko ajan puhutaan vain velasta ja sen vähentämisestä?”
Hän vastaa itse, että velkapelko tekee suomalaisesta poliittisesta keskustelusta älyllisesti ja poliittisesti köyhää. Päätösten yhteiskunnalliset vaikutukset jätetään arvioimatta ei perusteluja juuri tällaisille leikkausvalinnoille anneta.
”Kukaan ei edes vaivaudu kertomaan, miten sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset tarkalleen ottaen edes vähentävät velkaantumista, kun ostovoima laskee ja toimeentulotuen tarve kasvaa.”
Hänen mukaansa leikkausten kohdentaminen sosiaaliturvaan ja pienituloisten ihmisten toimeentuloon on poliittinen linjavalinta. Se tarkoittaa vääjäämättä julkisen tuen varassa elävien ihmisten elämän heikentämistä.