Vihreät, vasemmistoliitto, SDP ja kristillisdemokraatit jättävät perjantaina hallitukselle välikysymyksen budjettiesityksen vaikutuksista eläkkeensaajien asemaan.
Välikysymystä perustellaan sillä, että lääkekorvausten heikentäminen osuu kipeimmin pienituloisiin paljon sairastaviin eläkeläisiin. Matkakorvausten leikkaaminen vaikeuttaa etenkin harvaanasutuilla alueilla asuvien mahdollisuutta päästä terveysasemalle. Näin kasvatetaan terveyseroja ja kansalaisten eriarvoisuutta.
Oppositio viittaa Kelan tutkijan Pertti Honkasen laskelmaan, että indeksileikkauksista ja -jäädytyksistä johtuen pienimpien nettoeläkkeiden reaaliarvo alenee noin 2,6 prosenttia vuoteen 2019 mennessä
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto pitää hyvänä, että hallitus kohtuullisti aikaisemmin ilmoittamia leikkauksiaan asumistukeen niin, että eläkkeensaajalla asumistuki voi heikentyä korkeintaan 60 euroa kuussa. Pienituloiselle tämäkin on edelleen kohtuuton leikkaus. Valtaosa eläkkeensaajan asumistuen saajista on pientä eläkettä saavia yksin asuvia naisia.
Köyhyysrajan yläpuolella juuri ja juuri sinnitteleviä eläkkeensaajia tulee nyt putoamaan suuri joukko köyhyysrajan alapuolelle.
Valinta on arvovalinta
– Nykyhallitus tekee paljon huonoja leikkauspäätöksiä, joista eläkeläisten kohtelu on kaikkein epäoikeudenmukaisin. Pääministeri Sipilä on useaan otteeseen todennut, että hallituksen on pakko leikata, jotta Suomen talous saadaan nousuun. Tämä on selkeästi ollut hallituksen linja. Sitä pääministeri ei kuitenkaan sano, että kaikkien leikkauspäätösten takana on arvovalinta. Ei ole pakko leikata kaikkein pienituloisimmilta, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo.
– Vaadimme eläkeläisille arjen turvaa, jonka hallitus on leikkauksillaan viemässä pois. Esimerkiksi lääkekorvausten nostaminen on väärä arvovalinta hallitukselta. On häpeällistä, että hallitus pakottaa vuonna 2015 pienituloiset eläkeläiset valitsemaan lääkkeiden ja ruoan välillä.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan muiden heikennysten lisäksi kuntien peruspalvelujen valtionosuuksien indeksikorotukset jäädytetään, jolloin ikääntyneiden saamat palvelut tulevat väistämättä heikentymään.