Vakuutusyhtiö If aloittaa jälleen laajat yt-neuvottelut eri puolilla maata. Neuvottelujen piirissä on noin 212 työntekijää eli yli 12 prosenttia Suomen henkilöstöstä. Työpaikkansa on vaarassa menettää jopa 89 henkilöä.
Ammattiliitto pitää hurskasteluna yhtiön ilmoittamaa tavoitetta, että neuvottelut pyritään saamaan päätökseen ilman irtisanomisia. Viimeksi yhtiö kävi vastaavat neuvottelut alle vuosi sitten. Silloin vaille töitä jäi 122 henkilöä.
– Henkilöstö ei ole vielä toipunut edellisestäkään yt-kierroksesta ja nyt jo alkaa uusi, pääluottamusmies Liisa Halme kuvailee.
Työtaakka jo yli sietokyvyn
Halme on erittäin huolissaan henkilöstön jaksamisesta. Vakuutusalan työhyvinvointikyselyn mukaan 60 prosenttia väestä on sitä mieltä, että työtaakka on jo ylittänyt sietokyvyn. Nyt ifiläisten työtaakka edelleen kasvaa, kun väkeä ollaan jälleen vähentämässä. Lisäksi henkilöstö pelkää alituisesti työpaikkojensa puolesta, sillä yt-neuvotteluja on käyty tiiviisti viime vuosina Ifissä.
– Miksi Ifin iskulause, ”ole huoletta, me autamme”, ei ulotu myös yhtiön henkilöstöön? kysyy Halme,
Loistava puolivuotistulos
Halme pitää käsittämättömänä, että miljoonia takova yhtiö vähentää jälleen väkeä. Minkäänlaista taloudellista syytä vähennyksille ei ole, tekihän If juuri loistavan puolivuotistuloksen. Tulos ennen veroja nousi yli 500 miljoonaan.
– Onko johtoon iskenyt vauhtisokeus, jonka sumentamana voittoa pitää tehdä vuosi vuodelta yhä enemmän ja yhä vähemmällä väellä?
Halme perää Ifin yhteiskuntavastuuta ja osallistumista yhteisiin Suomen talouden pelastustalkoisiin. Nyt johto pahentaa vain työttömyyslukuja osingonkiilto silmissään.
– Suomen työllisyystilanne on jo riittävän vaikea. Loistavasti menestyvien yhtiöiden ei tarvitse enää yhtään lisätä työttömien määrää, painottaa Halme.