Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ihmetteli torstaina eduskunnan kyselytunnilla ristiriitaisia tietoja, joita VR:n toiminnan yksityistämisestä on saatu, ja sai liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) selittelemään.
– Yksityistäminen tuntuu olevan tälle hallitukselle ja ministeri Bernerille ideologinen itseisarvo. Ristiriitainen ja alati muuttuvien tietojen välittäminen taas tuntuu olevan tämän hallituksen toimintatapa, Pekonen päätteli SDP:n Maarit Feldt-Rannan avaamassa keskustelussa, jossa tämä tivasi Berneriltä, ymmärtääkö tämä ihmisten arkea.
– Monet ovat ostaneet kodin hyvien kulkuyhteyksien vuoksi radan varsilta eri puolella Suomea. Nyt te, ministeri Berner, olette päättänyt lakkauttaa junaliikenteen kokonaan esimerkiksi Siuntiosta, jossa päivittäin 300 ihmistä käyttää junaa työmatkoihin tai koulumatkoihin, Feldt-Ranta sanoi.
Hän mainitsi myös lakkautukset Pohjois-Karjalassa, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.
Terminologiaa
Pekonen kysyi Berneriltä, että millä perusteella VR:n toiminnan yksityistämistä nyt kiirehditään. Hän muistutti Britannian kokemuksista. Siellä raideliikenteen yksityistäminen on johtanut korkeampiin lippujen hintoihin, sekavaan lippujärjestelmään, ruuhkiin, vanhaan kalustoon ja korkeisiin kuluihin.
– Lisäksi kysyisin teiltä, ministeri Berner: Mikä yksityinen taho näitä lakkautettavia, hallituksen mukaan kannattamattomia reittejä mahtaa sitten tulevaisuudessa liikennöidä, vai onko tarkoitus luoda jälleen uusi valtion tukimuoto uudelle yksityiselle toimijalle? Pekonen jatkoi.
Berner vastasi, että VR:ää tai liikennettä ei olla yksityistämässä.
– Me olemme poistamassa VR:n yksinoikeutta sellaisilta liikennereiteiltä, joilla VR ei tällä hetkellä liikennöi, hän sanoi.
– Nämä eivät ole keskenään samoja asioita. Joissain maissa on yksityistetty junamatkayhtiöitä. Tässä tapauksessa emme ole sitä tekemässä. Tämä terminologia on tullut ihan muualta kuin meiltä tai minulta.
Ihmiset tyhjän päällä
Tällä viikolla nousi häly siitä, että ministeriö kaavailee leikkauksia junavuoroihin, jolloin raideosuuksia vapautuisi kilpailulle. Erityisesti huolta on kannettu Nurmeksen, Lieksan, Joensuun, Varkauden reiteistä. Lisäksi sosiaalisessa mediassa onkin kiertänyt kuva esimerkiksi täydestä junasta Tampereelta Haapamäelle, jolta liikenne loppuisi. Myös Siuntion junayhteyden lopettamista on kauhisteltu, jo siksi, että Siuntion keskuksen asemakaava, on laadittu tukeutumaan junayhteyteen ja lähtenyt jo käyntiin.
– Ei ihmisiä voi jättää tällä tavalla tyhjän päälle. Te olette tällä tavalla toiminnallanne luoneet suurta epävarmuutta monille puolille Suomea. Tällä on todella suuret vaikutukset ihmisten arkeen. Tällä on vaikutuksia asuntojen hintoihin, perheiden ajatteluun, missä heidän lapsensa opiskelevat, Feldt-Ranta sanoi.
Kuka hoitaa?
Bernerin mukaan VR:n yksinoikeus on tarkoitus avata muille toimijoille ensi vuoden keväällä. Hän vertasi tilannetta bussiliikenteen vapauttamiseen kilpailulle, jota piti onnistuneena.
Hän sanoi myös, että junaliikenteen osaltakin on muutamia kiinnostuneita tahoja.
Myös vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ihmetteli, että keitä nämä mahtavat olla.
– Meillä on eri raideleveys kuin muualla Euroopassa, meillä on aivan erilaiset pohjoiset olosuhteet — tämä vaatii aivan erityistä osaamista. Uskotteko te, ministeri Berner, todella, että puolessa vuodessa lähes tyhjästä pystytään laittamaan uudet toimijat näille raiteille? hän kysyi.
Berner vastasi, että ”meidän” tehtävä on huolehtia liikenteestä ylimenokauden ajan, kunnes markkinaehtoinen liikenne saadaan käyntiin.