Ulkoministeri Timo Soini puolusti kehitysyhteistyöhön tehtäviä leikkauksia Suomen taloudella, puhuessaan suurlähettiläspäivillä maanantaina.
– Talous on yhä merkittävämpi tekijä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä koskee myös Suomea. Meidän on saatava oma talous kuntoon, jotta voimme olla jatkossakin rakentavia kumppaneita niin rauhan kuin kehityksen edistämisessä. Hallituksen vaikea, mutta kiireellinen ja välttämätön tehtävä on saada Suomen talous takaisin raiteilleen.
Soini arveli monen suurlähettiläänkin mielestä hallituksen tintanneen Suomelle “mustan silmän” kehitysyhteistyövarojen leikkauksella.
– Kehitysyhteistyövarojen leikkaus tekee kipeää, mutta on välttämätöntä tässä tilanteessa: Emme voi määrättömiin ottaa velkaa tukeaksemme muita maita. Toivon samalla, että leikkaukset voivat myös tarjota tilaisuuden uudistaa toimintatapoja, hakea uutta profiilia, tehokkuutta ja vaikuttavuutta, jota myös eduskunta on meiltä perännyt.
Uusista toimintatavoista Soini mainitsi Afrikan, jonka strateginen merkitys Euroopalle ja Suomelle kasvaa edelleen.
– Suomen Afrikka-suhdetta on tähän saakka leimannut kehitysyhteistyö. Maailma kuitenkin muuttuu, joten Suomen Afrikka-suhteenkin on muututtava. Se tarkoittaa uudelleen ajattelua ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mukaan lukien kehitys- kuin taloudellisissa suhteissa.