Kansanedustaja Olli Immonen kommentoi synnyttämäänsä kohua perussuomalaisten puoluelehdessä Suomen Uutisissa keskiviikkona. Hän sanoo, että ”taistelua” monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan ainoastaan poliittisin keinoin.
– Luulin naivisti, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse toistaa. Suomen parlamentin jäsenenä taistelen tavoitteideni puolesta aina ja vain poliittisin keinoin, demokraattista tietä. Olen kulkenut parlamentaarista polkua johdonmukaisesti jo vuosien ajan. Vastustan väkivaltaa kaikissa sen eri muodoissa, Immonen toteaa.
Hän lupaa olla jatkossa tarkempi sanojensa kanssa ja lupaa ottaa vastaan sen, mitä eduskuntaryhmä hänelle kohun johdosta langettaa.
Alkuperäisen Facebook-kirjoituksensa kommenttiosuudessa Immosen suhteesta väkivaltaan voi saada toisenlaisenkin kuvan. ”Aikamoisia on puheet. En uskalla antaa mielikuvitukselle valtaa mitä tapahtuisi jos saisitte päättää”, eräs kirjoittaja kommentoi. Hänelle Immonen vastasi englanniksi, että vihollinen koskee tuskallisen tappion ja vahvin meistä nousee kunniaan.
Myöhemmässä keskustelussa Immonen vaati häntä kritisoinutta Åbo Akademin professoria Kimmo Grönlundia eroamaan ja muuttamaan Ruotsiin. ”Ruotsi on jo tuhottu ja menetetty maa aivan kuten moni muukin Länsi-Euroopan maa. Kysymys kuuluu, haluammeko Suomesta samanlaisen monikulttuurisen helvetin. En aidosti usko, että suomalaiset ovat valmiita uhraamaan oman maansa ja kansansa monikulttuurisuuden uhrialttarilla”, hän jatkoi.
Puoluelehden haastattelussa taas todetaan, että ”leimojen lyömisen ja sormella osoittelun sijaan Immonen toivoo enemmän keskinäistä yhteisymmärrystä, joka on perinteisesti ollut suomalaisten vahvuus”.