Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi ulko- ja turvallisuuspoliittisen Kultaranta-keskustelut sunnuntaina. Tapahtumaan osallistuu satakunta ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijaa ja suomalaista vaikuttajaa.
Niinistö kuvaili avauspuheessaan kansainvälisen järjestelmän olevan murroksen keskellä ja järjestyvän kylmän sodan jälkeen toisella tapaa kuin aiemmin oletettiin.
– Eurooppaa ei ympäröikään vakauden vaan konfliktien ja epävarmuuden kaari. Olemme vieneet läntisiä arvojamme ulos ja varmasti jatkamme ponnistuksia, mutta kysyntä on tyrehtymään päin, ja joudumme jo puolustamaan niitä kotipihallakin, Niinistö arvioi.
Maanantaina Kultarannassa käsitellään erityisesti maailmanjärjestystä. Keskustelua johdattelivat aamupäivällä ulkomaiset vieraat: saksalainen Münchenin kansainvälisen turvallisuuskonferenssin puheenjohtaja Wolfgang Ischinger, venäläinen Kansalaisaloitteiden komitean puheenjohtaja Aleksei Kudrin ja yhdysvaltalainen Brookings-instituutin johtaja Strobe Talbott.
Kolmatta kertaa järjestettäviin Kultaranta-keskusteluihin otettiin mukaan ulkomaisia puhujia nyt ensimmäistä kertaa.
Toisessa istunnossa keskipäivän molemmin puolin suomalaiset alustajat hahmottelevat sitä, miten Suomi voittaa haasteensa. Illansuussa loppuva päätösistunto vetää yhteen työryhmien keskusteluja, ja lopuksi tasavallan presidentti pitää puheenvuoron.
Yle Areena lähettää keskustelut suorana. Keskusteluun voi osallistua Twitterissä hashtagilla #Kultaranta.