PAMin hallituksen puheenjohtajalle valittiin nyt ensimmäistä kertaa henkilökohtainen varajäsen. Nyt valittu Niina Koivuniemi toimii hallituksen kokouksissa puheenjohtajan Ann Selinin sijaisena. Hallituksen puheenjohtajan henkilökohtainen varajäsen toimii myös liiton johtoryhmän jäsenenä ja yhtenä liiton johtajista. Aiemmin liitossa on toiminut 2. varapuheenjohtaja.
Niina Koivumäki painottaa, että tehtävään tarvitaan punaista aatetta ja asennetta sekä rohkeaa tekemistä. Koivumäellä on myös viesti Suomen uudelle hallitukselle.
– Nyt jos koskaan tarvitaan yhteistä punaista vasemmistoa. Oikeisto, me laitamme teille kampoihin. Meinaatteko te aivan oikeasti kokeilla, onko meillä joukkovoimaa, hän kysyy.
Nyt jos koskaan tarvitaan yhteistä punaista vasemmistoa.
Puheenjohtajan henkilökohtaisen varajäsenen vaali toteutettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Toisena ehdokkaana oli lopettavan edustajiston puheenjohtaja Joonas Tuomivaara. Koivuniemi voitti äänestyksen 269-116.
Liittokokous valitsi aiemmin tiistaina Ann Selinin jatkamaan PAMin puheenjohtajana. Kokous valitsee myös liiton uuden hallituksen ja valtuuston. Valinnoista päätti 392 vaaleilla valittua liittokokousedustajaa.