TOINEN MAHDOLLISUUS (En chance til, Tanska 2014). Käsikirjoitus: Anders Thomas Jensen. Ohjaus: Susanne Bier. Kuvaus: Michael Snyman. Musiikki: Johan Söderqvist. Pääosissa: Nikolaj Coster-Waldau, Maria Bonnevie, Ulrich Thomsen, Nikolaj Lie Kaas, Lykke May Andersen.
Susanne Bierille tyypillisessä tiivistunnelmaisessa psykologisessa ihmissuhde- ja jännitysdraamassa palaset ovat mallikkaasti kohdallaan. Kehykset ovat pienimuotoiset, tarinan pohjalla vellovat hyvin räjähdysalttiit jännitteet. Lähtöasetelmissa luodaan voimakas kahtiajako ja vastakkainasettelu sekä yksilöllisellä että sosiaalisella tasolla.
Toisella puolella ovat päähenkilöpoliisi (Nikolaj Coster-Waldau) ja hänen vaimonsa (Maria Bonnevie), toisella prolekaksikko, jonka miesosapuoli on väkivaltainen huumerikollinen. Pareja yhdistävä tekijä on poikavauva. Jälkimmäisen kaksikon vauva kirjaimellisesti kylpee sonnassa. Parempiosaisilla on toisin. Ei vähiten siksi, että poliisin vaimon vanhemmat ovat varakkaita. Heidän tukensa on ilmiselvästi ollut tarpeen hulppean kotitalon hankinnassa.
Kaikki tämä on vasta pintaa. Bierin vakiokäsikirjoittajan Anders Thomas Jensenin näppärä kässäri tuo esiin radikaalisti erilaiset maailmat, joissa on oma harmaa alueensa. Hyvän ja pahan suhteen asetelmat ovat liikkuvat. Tapahtumiin rakennellaan paljolti kuvan ulkopuolella juttuja, joiden ilmitulo on tarinan kaaren kannalta ajoitettu esimerkillisesti.
Rikokselle hahmottuvat monet kasvot. Aiheeseen liittyy elimellisesti vanhemmuus. Tapahtumien ympärille muotoutuva tragiikka yltyy varsin piinaavaksi.
Tiivistetysti voi sanoa, että se mikä tuntuu inhimillisesti katsoen oikealta on juridisesti väärin. Kun tähän liittyy paniikinomaiseksi kiihtyvä stressitilanne, niin sotku on valmis. Tunnekylläisellä draamanäyttämöllä otetaan lähituntumaa erilaisten paineiden alle joutuviin ihmisiin.
Elokuva tuo selväksi väkivallan laajan kirjon sekä nyrkeillä uhkailun että sanoilla vaikuttamisen muodossa. Eräs helposti kohtalokkaaksi käyvä laukaiseva tekijä on erityisen inhottava. Se tarkoittaa parisuhdetta emotionaalisena kiristyskäytäntönä: “Tapan itseni, jos …”
Miespäähenkilö sekä ajetaan että ajautuu lopulta tilanteeseen, josta ulospääsy on altis virhesiirroille – sovitukselle tulee kova hinta. Tanskalaisfilmi hahmottaa puhdaspiirteisen moraalisen tarinan, jossa siltoja katkeilee ja sillalta myös hypätään ilman että sieltä kivutaan takaisin kuiville.
Susanne Bier on osoittautunut kansainvälisestikin ottaen nykyelokuvan ihmissuhdetaituriksi (etenkin Rakastan sinua ikuisesti, 2002 ja Veljekset, 2004). Arkinen intiimiys ja vahva näyttelijätyöskentely ovat hänen ohjauksessaan kunniassaan, samoin tarkkavainuiset kasvolähikuvat. Nyt mennään hyvinkin lähelle, kuva saatetaan rajata jopa näyttelijän silmään.
Hyvät sivuhenkilöt avartavat vivahteikasta ja särmikästä ihmiskuvaa. Pieniinkin rooleihin on sisällytetty paljon, kuten Peter “Beck” Haber ja Ewa Fröling rikkaina vanhempina havainnollistavat. Heitä enemmän on esillä päähenkilön jeparikollega (Ulrich Thomsen). Hahmo ei tietyistä piirteistä (= viinan kanssa läträävä eronnut keski-ikäinen mies) huolimatta tipahda kliseiden arkkuun. Nikolaj Lie Kaas tekee ikimuistoisen roolityön puistattavana pahiksena.
Synkiksi yltyvistä puitteista huolimatta tarina puhdistetaan jokseenkin klassiseen tapaan. Toinen mahdollisuus on suositeltava tuttavuus monenlaista ajattelemisen aihetta antavan draaman ystäville.