Työmarkkinajärjestöjen viime syksynä neuvotteleman eläkeuudistuksen lakivalmistelu etenee aikataulussa. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johdolla tapahtuvan työryhmävaiheen oli määrä valmistua huhtikuun loppuun mennessä.
Johtaja Heli Backman sosiaali- ja terveysministeriöstä arvioi, että aikataulu pitää.
– Näyttää vahvasti siltä, että kuun loppuun mennessä se valmistuu. Saa sitten nähdä, jääkö jokin yksityiskohta vielä auki vapun jälkeen, Backman sanoo.
Luonnos hallituksen esitykseksi eläkelakipaketiksi on jo valmiina ja ensi viikko käytetään sen yksityiskohtaiseen käsittelyyn. Työryhmän viimeinen kokouspäivä on sovittu ensi torstaiksi vappuaatoksi.
Työryhmävaihetta seuraa lakitekstin tekninen viilaus, laintarkistus sekä käännöstyö. Todennäköisen pääministeri Juha Sipilän hallituksen esitys eläkelaeiksi viedään eduskuntaan heti syysistuntokauden alussa.
Eläkeuudistuksen on määrä astua voimaan vuoden 2017 alussa.
Kolmikanta valmistelee
Lakisääteiden työeläketurvan valmistelu tapahtuu kolmikantaisesti. Mukana ovat ministeriöiden ja työmarkkinajärjestöjen edustajat.
Lakipakettia valmistellaan kolmessa työryhmässä, joista päätyöryhmä käsittelee yksityisen sektorin työeläkkeitä. Julkisen sektorin eläkejärjestelmä on omassa työryhmässään ja yksi työryhmä käsittelee yksityisen sektorin eläkkeiden rahoitusta.
Uuden työuraeläkkeen sorvaaminen lakiin on ottanut runsaasti aikaa. Backman kuvailee valmistelua haastavaksi.
– Siinäkin ollaan jo hyvin pitkällä, Backman sanoo.
Työuraeläke on uusi eläkemuoto, jossa 63 vuotta täyttänyt henkilö voi hakea eläkettä, jos on tehnyt vähintään 38 vuoden mittaisella työurallaan fyysisesti tai psyykkisesti raskaita töitä.
Vastaavanlaisia järjestelyjä on vain viiden Euroopan maan eläkejärjestelmässä ja niissäkin kyse on pelkästään fyysisesti raskaasta työstä.
Työtä on teettänyt myös toinen uutuus, osittainen varhennettu vanhuuseläke. Se korvaa nykyisen osa-aikaeläkkeen tilalle.
Parasta asiantuntemusta
Lakivalmistelussa mukana oleva STTK:n sosiaaliasioiden päällikkö Heli Puura on tyytyväinen, että iso urakka on hyvällä mallilla.
– Valmistelussa on ollut mukana poikkeuksellisen laajat asiantuntijajoukot. STM on irrottanut runsaasti resursseja eläkepaketin valmisteluun ja myös työeläkealan, lähinnä Eläketurvakeskuksen, asiantuntemus on ollut laajasti käytössä.
– Pyritään parhaalla mahdollisella porukalla saamaan paras mahdollinen tulos.