Vuonna 2014 Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavissa palveluissa vastattiin yli 30 000 yhteydenottoon. Viimeisen viiden vuoden aikana masennuksen ja ahdistuksen tunteisiin sekä itsetuhoisiin ajatuksiin ja itsensä vahingoittamiseen, kuten viiltelyyn liittyvien yhteydenottojen osuus on kasvanut.
Viiltelyä, masentuneisuutta tai itsemurha-ajatuksia koskevien yhteydenottojen osuus oli viime vuonna 7 prosenttia kaikista yhteydenotoista. Osuus on kaksinkertaistunut, sillä vielä 2010 niiden osuus oli 3 %.
Eniten muutos näkyy 15–17-vuotiaiden yhteydenotoissa Viime vuosina vakavat aiheet ovat alkaneet yleistyä myös 12–14-vuotiaiden yhteydenotoissa.
Vastattujen puheluiden määrä kasvoi yli tuhannella edellisestä vuodesta. Myös chat-keskusteluja käytiin runsas sata enemmän. Myös Nuortennetin keskustelupalstalla julkaistujen viestien määrä nousi useita satoja.
Lasten ja nuorten puhelimeen yhteyttä ottaneet nuoret kokivat, että mieltä painaviin asioihin oli vaikea pyytää ja saada apua aikuisilta.
– Monet nuoret pohtivat tarkkaan sitä, onko oma huoli riittävä tai tarpeeksi iso, että siihen voisi käyttää ammattilaisen aikaa. Nuoret varovat kuormittamasta aikuisia, vaikka heillä olisi useampia psyykkiseen terveyteen liittyviä pulmia, jotka ovat vaikeuttaneet elämää jo pidemmän aikaa, sanoo Auttavien puhelin- ja nettipalvelujen päällikkö Tatjana Pajamäki järjestön tiedotteessa.
Koulut merkittävässä roolissa
Koulujen ammattilaiset ovat monesti ainoat tukipalvelut, jotka ovat helposti lapsen saatavilla ja jotka lapset tuntevat. Lastensuojeluliiton saamista yhteydenotoista selviää, että tapaamisissaan ammattilaisten kanssa monet nuoret kokivat kuitenkin tulleensa riittämättömästi kohdatuiksi tai ymmärretyiksi.
Lapset ja nuoret viestittivät myös, että heidän arvioitaan omasta voinnistaan ei oteta tosissaan. Myöskään heidän ajatuksiinsa pahan olon syistä ei keskitytä tai niitä vähätellään.
Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki velvoittaa kuntaa tarjoamaan opiskelijoille kuraattorin ja psykologin palveluja. Nuoret eivät kuitenkaan koe tulevansa kohdatuiksi ja kuulluiksi, koska aikaa yksittäisissä tapaamisissa ei ole tarpeeksi, eikä aikoja saa riittävän usein.