Kansan Uutiset Oy:n yhtiökokous hyväksyi torstaina vuoden 2014 tilinpäätöksen, jonka mukaan yhtiön tulos oli 38 090 euroa voitollinen.
Toimitusjohtaja Pirjo Virtaintorppa pitää tulosta varsin hyvänä tilanteessa, jossa koko media-ala on melkoisessa taloudellisessa myllerryksessä. Niin yleisesti lehtien kuin myös Kansan Uutisissa ilmoitus- ja levikkituotot ovat olleet vuoden 2014 aikanakin lievässä laskussa.
Joulukuussa 2013 aloittanut kirjakauppa laajeni maaliskuussa verkkokaupaksi, jonka myynti on Virtaintorpan mukaan kehittynyt odotetulla tavalla. Kokonaismyynti viime vuoden aikana on ollut 15 000 euroa.
KU:n verkkolehdessä kuukausittaisten käyntien määrä on vakiintunut keskimäärin hieman yli 300 000:een.
Yhtiön hallituksen jäseninä jatkavat Paula Ojala-Ruuth, Tarja Erdogan, Ralf Sund, Eila Tiainen ja Harri Virta. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Laura Koskinen ja Miikka Merikanto. Hallitus järjestäytyy huhtikuussa. Edellisen toimikauden puheenjohtajana toimi Ojala-Ruuth.