EU-tuomioistuin antaa torstai-aamupäivänä 12. helmikuuta ennakkoratkaisun asiassa, jossa on kyse 186 Sähköliittoon kuuluneen puolalaisen sähköasentajan lähes seitsemän miljoonan euron palkkasaatavista Olkiluoto 3:n ydinvoimalatyömaalta, tiedottaa Sähköliitto.
Olkiluoto 3:n ydinvoimalatyömaalla puolalaisen Elektrobudowa Spółka Akcyjna -nimisen yhtiön palveluksessa työskennelleet sähköasentajat ovat siirtäneet Sähköalojen ammattiliiton perittäväksi palkkasaataviaan yhteensä noin 6 648 000 euroa viivästyskorkoineen.
Sähköalojen ammattiliitto on nostanut Elektrobudowaa vastaan Satakunnan käräjäoikeudessa kanteen, jossa vaaditaan alan yleissitovaan työehtosopimukseen perustuvien palkkasaatavien maksamista.
Kyse myös vähimmäispalkan tulkinnasta
Käräjäoikeus on pyytänyt Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua ensinnäkin siitä, onko puolalaisilla työntekijöillä ollut oikeus siirtää palkkasaatavansa perittäväksi ja siten myös kanneoikeus ammattiliitolle, vaikka Puolan laissa kielletään tällainen siirto.
Toisaalta kyseinen ennakkoratkaisupyyntö määrittää myös lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin vähimmäispalkan käsitteen.
”Merkittävä yleissitovuuden kannalta”
Sähköalojen ammattiliitto ja SAK pitävät annettavaa ennakkoratkaisua merkittävänä koko suomalaisen työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmän kannalta. Ennakkoratkaisu linjaa palvelujen vapaan tarjonnan suhdetta kansalliseen työlainsäädäntöön ja yleissitoviin työehtosopimuksiin.
Ratkaisun odotetaan vastaavan muun muassa siihen kysymykseen, onko toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tulevalla yrityksellä velvollisuus noudattaa Suomessa yleissitovaksi vahvistetun työehtosopimuksen palkkataulukkoja, vai riittääkö palkkataulukon vähimmäispalkan noudattaminen.