Yleisradion iltauutisissa luettiin 75 vuotta sitten 23.1.1940 seuraava julkilausuma:
“Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton edustajat ovat käyneet keskenään neuvotteluja, joiden tuloksena on sovittu, että sanotut keskusjärjestöt, todeten vapaan järjestetyn toiminnan merkityksen yhteiskunnassa, tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä”.
Seuraavan päivän lehdissä julkaistu julkilausuma sai nimekseen Tammikuun kihlaus. Talvisodan riehuessa annettu julkilausuma voidaan katsoa lähtöpisteeksi työmarkkinoiden sopimuspolitiikalle ja jopa suomalaiselle sopimusyhteiskunnalle.
Ennen tammikuun kihlausta työmarkkinasuhteet olivat jäätävät.
– Työnantajapuoli ei vaivautunut edes vastaamaan ammattiliittojen neuvotteluehdotuksiin. Kirjeet joutuivat suoraan roskakoriin, sanoo SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm.
Ammattiyhdistysliike oli vaatinut valtakunnallisia työehtosopimuksia jo neljä vuosikymmentä, mutta turhaan. Sopimuksia oli tehty vain kirjatyöntekijöillä ja ulkomaan merenkulkuun. Myös joissakin kaupungeissa oli tehty jonkinlaisia työalakohtaisia sopimuksia, jotka olivat sisällöltään varsin niukkoja.
Työnantajalinjan jyrkkää periaatteellisuutta kuvaa Graafisen alan työnantajaliiton erottaminen STK:sta. Se oli syyllistynyt synneistä suurimpaan: solminut kirjatyöntekijöiden liiton kanssa valtakunnallisia työehtosopimuksia.
Kansalaissodan haavat
Bergholm muistuttaa, että kansalaissodan henkiset haavat olivat syvät myös työnantajapuolella. Työväen järjestöt nähtiin uhkaksi maan itsenäisyydelle ja yhteiskuntajärjestykselle. Pelättiin, että jos punainen Venäjä ja valkoinen Suomi joutuvat sotaan, niin huomattava osa Suomen työläisistä menee punaiselle puolelle.
Jo talvisodan alun rajut ja menestykselliset puolustustaistelut osoittivat luulot vääriksi.
– Aikalaiskommenteista käy ilmi, että työläisten vahva panos sotaponnistuksissa tuli hieman yllätyksenä oikeistolle ja työnantajille, Bergholm toteaa.
Asenteiden jäätikkö murtui ja syntyi ”talvisodan henki”. Työnantajat näkivät, että hädän hetkellä piti vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä. Työläisille piti antaa jotain, mitä he olivat pitkään vaatineet.
– Tietysti myös Helsingin pommitukset vaikuttivat mielialaan. Kysymys oli elämästä ja kuolemasta. Ja työnantajien näkökulmasta myös yksityisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestelmän elämästä ja kuolemasta.
Puolinainen lupaus
Toinen puoli tarinasta on Bergholmin mukaan, että ammattiyhdistysliike näki, että nyt on kompromissin mahdollisuus ja sen tekemisen aika. Haluttiin antaa signaali, että rintama on yhteinen.
Bergholm muistuttaa, ettei kyse suinkaan ollut ay-liikkeen selkävoitosta.
– Työnantajien lupaus oli avoin ja puolinainen. Siinä ei ole sanaakaan työehtosopimuksista. Neuvottelutoiminta voi tarkoittaa mitä vain, aina komiteatyöskentelystä lähtien.
Työnantajajärjestöjen edustajat olivat suostuneet istumaan komiteoissa ay-liikkeen edustajien kanssa jo 20- ja 30-luvuilla. SAK ja sitä ennen SAJ oli näin tunnustettu työelämän asiantuntijaksi. Kuitenkaan työväen edunvalvojaksi ay-liikettä ei tunnustettu.
– Tässä mielessä STK:n ottama askel oli symbolisesti suuri, vaikkakin käytännössä pieni.
Täysin ilman käytännön vaikutusta tammikuun kihlaus ei kuitenkaan jäänyt. Ammattiliitot olivat Bergholmin mukaan suorastaan onnessaan, kun saivat ensi kertaa keskusteluyhteyden työnantajiin. Teollisuuden suuret työnantajajärjestöt vaivautuivat nyt vastaamaan neuvottelutarjouksiin.
– Neuvotelluissa käsiteltiin alimpia palkkoja, joista työnantajajärjestöt antoivat sitten suosituksia. Vaikka kyse ei ollut työehtosopimuksista, ne loivat rakenteita ja käytänteitä, joiden pohjalle voitiin rakentaa myöhemmin palkkasäännöstelypäätös ja työehtosopimusjärjestelmä.
Pitkä kihlaus
Tammikuun kihlauksen neuvottelulupaus realisoitui toden teolla vasta jatkosodan jälkeen. Ammattiyhdistysliikkeen vahvistuessa työnantajapuolella nähtiin, että ainoa järkevä linja oli jatkaa tammikuun kihlauksen aloittamalla tiellä.
Suomalaisen sopimusjärjestelmän synnylle Bergholmin mielestä merkittävin päivämääränä on 19.6.1945. Silloin maan hallitus teki kolmikantaisen neuvottelun pohjalta palkkasäännöstelypäätöksen.
Se sisälsi työnantajajärjestöille ja ammattiliitoille velvoitteen soveltaa päätös käytäntöön työehtosopimuksilla. Palkkasäännöstelypäätös käynnisti työehtosopimustoiminnan laajalla rintamalla.
Tammikuun kihlaus muodostui pitkäaikaiseksi. Ay-liike ja työnantajajärjestöt joutuivat sopimuspolitiikan kautta naimisiin toistensa kanssa vasta viisi vuotta kihlauksen jälkeen.