Olen jo eläkkeellä, mutta teen tarpeen tullen keikkahommia. Käyn muun muassa hoitamassa 21-vuotiasta tyttöä, joka sairastaa harvinaista keskushermostoa tuhoavaa oireyhtymää. Etenevään sairauteen ei ole parannuskeinoa, ja se johtaa kuolemaan noin 30 vuoden iässä.
Nyt täysin sokeutunut tyttö on jo puhekyvytön pyörätuolipotilas, mutta kykenee tuettuna ottamaan muutaman askelen. Hän on päivisin hoitolaitoksessa, mutta niinä aamuina, kun hän saa epileptisen kohtauksen, tarvitaan äkkiä hoitaja kotiin. Lähellä asuvana kiireettömänä eläkeläisenä ehdin apuun, niin että kampaamoyrittäjä-äiti pääsee putiikkiinsa.
Potilas on raskas hoidettava, joten hätätilahoitajat ovat vaihtuneet usein. Lääketieteellisesti potilas saa kaiken sen hoidon, joka tällä hetkellä sairauteen on olemassa, mutta julkisella puolella ei ole tarjolla apua näihin hätätilanteisiin.
Poppamies kysyi kumpi käsi, vilkaisi sekunnin kättä ja totesi, ettei se ole kipeä, koska näköjään pitelin siinä kassiakin.
Kuumana heinäkuun iltapäivänä yritin siirtää potilasta yksin sängystä pyörätuoliin, mutta hän luhistui ennen kuin ehti istahtaa ja ranteeni vääntyi potilaan ja kovan sängynreunan väliin. Vähän sattui ja pieni napsahdus kuului, mutta tilanteen huomioon ottaen tuntui suhteettomalta kitistä sen enempää yhdestä pienestä ranteen nyrjähdyksestä, varsinkin kun päällepäin ei näkynyt suurempia vammoja.
Ilmeni kuitenkin, että hoitoa jatkossa tarvittiin, mutta sen löytäminen ei ollut ihan yksinkertaista kuten seuraavasta Akaan Seutuun kirjoittamastani (tähän lyhennetystä) purkauksesta näkyy:
Akaa hoitaa ja palvelee
”Toheloin vähän hoivatöissä ja satutin käteni – lievästi luulin. Seuraavana päivänä käsi oli turvonnut pieneksi jalkapalloksi ja oli tosi kipeä. Netistä tsekkailin minne lauantaina sopisi hankkiutua, kun terkkarit on kiinni ja Tampereen Acuta ottaa vain, jos kyse on välittömästä hengenvaarasta. Valkeakosken sairaalan päivystys oli oikea osoite.
Röntgen oli menossa kiinni iltapäivällä, ehdin ajoissa. Kauniina iltapäivänä tunnelma päivystyksessä oli rauhallinen: mökeillä kolhiutuneita hilpeitä lomanviettäjiä vartoili penkeillä, kellä jalka, kellä käsi paketissa. Varsinaista kiirettä ja hätää ei tuntunut ilmassa, eikä lääkäriin pääsyä tarvinnut odotella kuin pari tuntia.
Lääkäri ehti tuskin päivää sanoa, eikä istumaan käsketty. Poppamies kysyi kumpi käsi, vilkaisi sekunnin kättä ja totesi, ettei se ole kipeä, koska näköjään pitelin siinä kassiakin. Kuvaukseen kumminkin passitettiin. Möhkyräksi turvonneesta kädestä ei heti saatu varmuutta, onko murtumaa vai ei. Käsi pantiin pakettiin, kuvat lähetettiin Tampereelle Taysiin käsikirurgille ja käskettiin kysellä lausuntoa seuraavana tiistaina omasta terkkarista.
Käsi sen kun turpoili ja kipuili, ja lausuntoa odotellessani etsin netistä kaikki kauhuskenaariot rannevammoista. Ranteen luusto-, rusto-, jänne- ja kalvorakenne on niin moni-mutkainen kombinaatio, että jos se pahasti särkyy voi tulla korjaamattomia vaurioita. Paraneminen kestää pitkään, jopa kuukausia, ja usein jää ainakin pysyvä jäykkyys tai asentovirhe. Pehmytkudosten vammat eivät näy röntgenissä, vaan lisäksi pitäisi ottaa magneettikuvia tai tähystää. Rannevammat on syytä kuitenkin aina tutkia huolellisesti, koska väärään asentoon luutuneitten ja kiinni kasvaneitten rakenteiden korjaaminen voi olla mahdotonta.
Soitin tiistaina Toijalan terveyskeskukseen. Ystävällinen rouva vastasi pitkän odotuksen jälkeen ja löysi tietsikastaan henkilöni. Hän tiedusteli, onko se vasen jalka, joka on kuvattu kesäkuussa. Ilmoitin, että tuo kuva on viime vuodelta, ja jalka on ehtinyt jo parantua. Nyt olisi käsi kipeä. Tuore kuva kädestäni oli kadonnut, eikä mitään lausuntoakaan ollut saapunut. Ehdotettiin soittoa loppuviikosta. Valitettavasti oma lääkäri tulee vasta lomien jälkeen töihin.
Opiskelin taas pari päivää netistä rannevammoja ja sain tietooni, että hoitamaton rannevamma voi luutua jäykäksi käppyräksi ja muusiutuneet pehmytkudokset jäädä pelastamattomaksi sohjuksi. Liottelin edelleen turvonnutta kättä ohjeitten mukaan kylmässä vedessä ja kiristelin sidettä. Torstaina pääsin alle tunnin soittoyrityksillä terkkariin. Nyt oli jo löydetty kuvatkin. Lausunto annettaisiin seuraavana maanantaina.
Erinäisten seikkailujen ja kyselyjen jälkeen pääsin Toijalan terveyskeskuksen röntgentoimistoon, ja alettiin taas etsiä niitä kuvia. Pienellä etsiskelyllä kuvaruudulle ilmaantuivat kuvat kädestäni. Röntgenhenkilö löysi myös tiedon, että Tays:in käsikirurgi oli antanut lausunnon kuvista. Valitettavasti tietokoneohjelma oli niin uusi, ettei hän osannut sitä avata.
Tuskastunut työntekijä kiroili, että hän
ottaa loparit, kun ei enää jaksa yhtään takuta jatkuvasti muuttuvien ohjelmien kanssa. Sanoin, etten itsekään enää jaksaisi odotella ja soitella ruuhkaiseen ajanvarausnumeroon. Päädyimme kompromissiin, että minulle soitetaan, kun paikalle on saatu henkilö, joka osaa avata lausunnon. Iltapäivällä tulikin soitto ja ilmoitus, että kädessäni ei ole murtumia eikä siirtymiä.
En syyttele terkkarin väkeä. Kaikki olivat ystävällisiä ja asiallisia, mutta homma ei kyllä oikein skulaa. Jos pientä arkista tapaturmaa yrittää hoidattaa, niin juoksutukseen paikasta toiseen, soitteluun ja muuhun menee viikkoja, mutta vamman tarkistuksen ja hoitoon käytetään aika puoli minuuttia. Suhde ei välttämättä tunnu oikealta. Asiakas kaipaa antiikkista omalääkärisysteemiä, jossa lääkäri edes katsoisi, mikä vaivaa ja vaihtaisi pari rauhoittavaa sanaa. Kauhistelen, miksi meno vielä äityy, kun sote-uudistuksessa yksiköt kasvavat.”
Tays hoitaa hosumatta
Paineitten purku paikallislehdessä toi runsaasti palautetta terveyspalvelujen jonoissa myllytetyiltä kohtalontovereilta.
Heinäkuun 5. päivänä otetuista röntgenkuvista olin saanut tulkinnan jo viikon päästä 14. heinäkuuta. Käsi oli edelleen kipeä ja turvoksissa, mutta koska mitään vikaa ei havaittu, hakkailin mökillä vähän halkoja ja tein pari soutulenkkiä. Kuukauden päästä 5. elokuuta oli pakko hankkiutua Kylmäkosken lopetusuhan alaiselle terkkarille.
Omalääkäri tutkiskeli kättä arvellen siinä olevan nivelside- ja rustovammoja, jotka paranevat spontaanisti paremmin kuin leikkauksella. Röntgenkuvauksen taas kuitenkin lähetettiin ja lausunnon kuvista sain elokuun puolivälissä. Ehjä kaunis luusto niistä näkyi. Porua vääntäen ilmoitin, että käsi on nyt niin kipeä, että jos kunnalla ei ole ehdotonta säästöukaasia siitä, ettei köyhiä kitisijöitä saa lähettää kalliisiin tutkimuksiin, niin haluan kyllä magneettikuvaukseen. Lääkäri lupasi laittaa lähetteen Tays:iin.
Pääsin Tays:n käsikirurgin tutkittavaksi
9. syyskuuta. Hän epäili veneluun murtumaa, ja vasta häneltä sain lähetteen magneettikuvausjonoon. Tutkimus suoritettiin kuukauden päästä 9. lokakuuta. Kuvien tulkintaa ja tulosten kuulemista varten oli asetuttava uudelleen jonoon käsikirurgian poliklinikalle. Aika järjestyi 14. lokakuuta.
Uusi erikoistuva käsikirurgi totesi, että ranteessa on luutumaton veneluun murtuma, jossa luu on siirtynyt reippaasti eri suuntiin 3 ja 4 millimetriä. Malliksi hän naksutteli murtunutta rannettani Watson-otteella ja antoi tutkimusta seuraavien opiskelijoidenkin väännellä käpälääni. Todettiin, että tällä otteella on helppo varmentaa epäily veneluun murtumasta. Jäin ihmettelemään eikö sitä terkkarin lääkäreille ollut opetettu.
Todettiin, että murtuman korjaaminen vaatii luunsiirreleikkauksen. Varmaa ei ole saadaanko käsi kuntoon. Jono leikkaukseen oli noin neljä kuukautta, ja leikkauksen jälkeen kättä on pidettävä kipsissä noin kolme kuukautta. Siis julkisella puolella hoidettuna 4. heinäkuuta 2014 saamani suhteellisen pieni vamma olisi saatu hoidettua vuodessa. Saisin käteni paketista kesäkuussa 2015.
Koskiklinikka hoitaa
Koska ensin oletettiin, että kyseessä on itsestään paraneva nitkahdus, en heti välittänyt kysellä maksajaa parille kolmenkympin poliklinikkalaskulle. Vaivan pitkittyessä rupesin ihmettelemään, onko minun odotukseni, kivun ja vaivan lisäksi itse maksettava kertyvät kustannuksetkin.
Sellainenkin kerettiläinen ajatus lipsahti mieleeni, että uskaltaisiko nyt köyhäkin hankkiutua nopeiksi kehutuille yksityisille markkinoille. Nimittäin oli niin onnellisesti, että en ollut tehnyt hommia pimeästi, vaan olin verotettu ja vakuutettu. Työnantajan lakisääteinen tapaturmavakuutushan on sitä varten, että se korvaa työtapaturmat.
Vaikka tunsinkin tekeväni syntiä, menin ja kilautin tunnettuun, monikansallisten pääomasijoittajien omistamaan terveysfirmaan ja tiedustelin hoitoa vaivaani. Ystävällinen asiakaspalvelija kujersi oitis korvaani, että valitettavasti huomenna meillä on aikoja vain polveen erikoistuneille ortopedeillemme, mutta he ovat taitavia myös ranteen leikkaajina. Mikäs aika rouvalle laitetaan?
Sain häkeltyneenä luurin korvalta, ennen kuin sisukas myyntihenkilö oli varannut ajan huomiseksi leikkauksen. Näin tarmokas palvelu oudoksutti, ja kyselinkin vielä kaverilta, kuinka toimitaan. Sain neuvon, että kotimaisessa omistuksessa olevaan firmaan kannattaisi mieluummin soittaa. Tampereen Koskiklinikalta sain ajan heti seuraavaksi päiväksi, ja leikkaus onnistuisi oitis, kun vakuutusyhtiöltä olisi saatu maksusitoumus.
Myös toiveita tiedusteltiin: haluaisinko, että luunkappaleita siirrettäisiin rikkinäiseen kohtaan mieluummin ranteesta kuin lonkasta. Jotenkin siinä nyt ei vaan tuntenut itseään arvottomaksi toimenpiteitten kohteeksi, häiriöksi ja taakaksi, vaan ihan oikeaksi asiakkaaksi, jonka tarpeisiin vastataan.
Hintaa leikkaukselle kertyy noin 6 000 euroa. Mikä tarkoittaa sitä, että yksityisiä palveluita ei voi käyttää kuka tahansa vakuutukseton asuntovelkainen lapsiperhe tai minimieläkemummo, joiden vuosituloista pieni hoitotoimenpide veisi puolet ja vielä arkkurahat sukanvarresta.
Heräsi kysymyksiä
Tämä arkinen ja monen kokema hoitorumba osoittaa, mikä mättää. Julkisella puolella on resurssipula ja ruuhkaa, ja yksityisellä puolella ylikapasiteettia ja pulaa maksukykyisistä asiakkaista. Ymmärtääkseni sote-uudistuksen keskeisenä tavoitteena on ratkaista ongelma sektorien sekoituksella. Mutta miten?
Pakko on kysyä, eikö julkisella puolella hillitön byrokratia verota resursseja. Miksi jokaiseen kuvaukseen, tutkimukseen ja tutkimustuloksen tulkintaan on varattava aina uusi aika uuden jonon hännille? Postia kulkee ja paperia kuluu tonnikaupalla ja tietsikat savuavat. Yksityisellä klinikalla voi sutjakasti jäädä saman tien jonottamaan kuvaukseen, jos itselle sopii.
Onko yksityispuolella hinnoissa ilmaa? Otetaan irti se, mikä ikinä saadaan, koska vakuutettuja tai hyvätuloisia asiakkaita riittää lihottamaan firmoja, ja rupusakin hoitakoon julkinen?
Kilpaa asiakkaista tuntuisi olevan, mutta ei vielä niin paljon, että hintoja olisi laskettava? Koskahan joku alkaa tosissaan tarjouskaupan. Esteettisessä kirurgiassa kai alkaa olla ylikapasiteettia. Huonontaako tehokkuus ja kilpailu laatua?
Päättäjät varovat kärjistämästä
Akaan kuntapäättäjät ja virkamiehet olivat varsin varovaisia ja niukkasanaisia, kun tiedustelin heiltä, jäävätkö varattomat ja sairaat jalkoihin säästötalkoissa.
Akaan perusturvalautakunnan puheenjohtaja Harri Rantala kuitenkin myönsi suoraan, että koska rahaa ei ole kaikki kiireettömät leikkaukset on siirretty vuoteen 2015. Köyhät siis joutavat kitumaan esimerkiksi pienemmät luut poikki, kunnes raha löytyy.
Akaan johtava lääkäri Juhani Grönlund ei usko säästötalkoiden kuitenkaan aiheuttavan potilasvahinkoja. Hän ei myöskään halunnut mollata työnantajaa tai systeemiä, vaan totesi kainosti:
– Perusterveydenhuollon resurssit ovat koko maassa riittämättömät, kun taas erikoissairaanhoitoon on resursseja huomattavasti lisätty. Akaassa emme aseta potilaita erilaisiin kategorioihin, vaan epäilyn herätessä kaikki hoidetaan samalla tavalla ja käytämme koko ajan ostopalveluna MRI-tutkimuksia (magneettikuvauksia).
– Onneksi uuden sote-lakiesityksen eräs keskeisimpiä keihäänkärkiä on perusterveydenhuollon vahvistaminen ja tähän asetan suuren toivon.
Entä peräävätkö ihmiset oikeuksiaan, onko potilasasiamies ylityöllistetty?
Sosiaalityöntekijä, potilasasiamies Terttu Välimäki toteaa, ettei pienellä paikkakunnalla väki mielellään käy ainakaan tutun terkkarilääkärin kimppuun, pikemminkin joskus on ehdotettava, että olisiko tässä tutkimisen paikka ja ehkä vahingonkorvauksia luvassa.
– Varsinkin vanhemmat ihmiset ovat hyvin ujoja. Jos esimerkiksi ei ole varaa lääkkeisiin, ne mieluummin jätetään ostamatta ja ottamatta, kuin mennään pyytämään toimeentulotukea. Vähäisemmistä vaivoista yritetään selvitä hoidotta, ja diagnoosi viivästyy.
Säästöjä ja muita ongelmia
Rantala myöntää reilusti, että terveydenhoidossa säästellään ja muitakin ongelmia on; lääkärien houkutteleminen terveyskeskuksen ”suolakaivostyöhön” on vaikeaa. Terveyskeskuksissa on tungosta, mutta keskussairaaloissa väljää, koska varattomat kunnat säästävät.
– Emme ole lautakunnassa tai valtuustossa puuttuneet operatiiviseen toimintaan. En usko myöskään kunnan virkamiesjohdon painostaneen terveysasemia ”säästöihin”. Toisaalta Tampere ja kehyskunnat sopivat syksyn aikana sairaanhoitopiirin kanssa ei-kiireellisten leikkausten siirtämisestä ensi vuodelle. Kyseessä on säästötoimi, joka siirtää hoitoa. Keskussairaalalle siirrosta aiheutunee vajaakäyttöä.
– Lääkäreiden ja muun henkilökunnan määrää on pidetty riittävänä. Ongelma on, että poissaoloihin on ollut vaikeaa saada päteviä sijaisia, ja lääkärien/hammaslääkärien rekrytointi on ollut ajoittain poikkeuksellisen vaikeaa. Vajetta on paikattu ostopalvelulääkäreillä.
– Varsinkin nuoret vasta valmistuneet lääkärit tuntuvat usein kokevan terveyskeskustyön haasteelliseksi. Vanhempien kokeneiden kollegoiden konsultointi ei aina ole mahdollista ja vastuuta on varmaan pakko ottaa myös tilanteissa, joissa koetaan tiettyä epävarmuutta jne. Perhesyistä – ja myös henkilökohtaisesta mukavuudenhalusta – osa lääkäreistä haluaisi tehdä vajaata työpäivää ja vaikuttaa henkilökohtaisiin työaikoihinsa. Yksityisellä puolella näihin asioihin on suurempi mahdollisuus vaikuttaa.
Ovatko köyhät ja sairaat avuttomia heittopusseja terveyden markkinoilla?
Rantalan mielestä osa ihmisistä tietää oikeutensa varsin hyvin, toiset eivät tiedä ja osa on luonteeltaan maan hiljaisia.
– Oletan henkilön omalla aktiivisuudella olevan huomattavasti köyhyyttä suuremman merkityksen hoitoon hakeutumisessa ja sinne pääsemisessä.
– Sote-uudistukselta toivon erityisesti sitä, että palvelut säilyvät riittävän lähellä niiden tarvitsijoita muuallakin kuin suurissa kaupungeissa. Soten rahoitus on toistaiseksi niin sekainen vyyhti, että saa nähdä, milloin koko sotesta ylipäänsä tulee valmista.
– Valmistelusta on valitettavasti syntynyt salakähmäiseltä ja ylimieliseltäkin vaikuttava julkisuuskuva, joka ei ole hankkeen jatkolle ollenkaan eduksi. Soten keskeiset tavoitteet lakialoitteessa ovat vallan erinomaiset, mutta usko niiden nopeaan ja kattavaan toteutumiseen on vakavasti koetuksella.