Jos on asunut Helsingin Kontulassa kohta 50 vuotta, ihmettelee juttuja, joiden mukaan Kontula on rauhaton ja ikävä lähiö.
– En ikinä ole edes meinannut muuttaa pois, sanoo Anna-Liisa Saarela, 90. Hän kävelee päivittäin kotoaan Keinutieltä hoitamaan asioitaan. Keskiviikkoisin hän kulkee ostarille Kontulan Eläkeläisten kokoukseen vanhaan Kelan tilaan.
Saarelan viisihenkinen kolmen sukupolven perhe muutti Keinutielle vuonna 1966 Hakaniemestä 27 neliön yksiöstä.
– Voi, Kontulan asunnossa oli tilaa, hän kertoo Eläkeläisten iloisessa aamupäivässä.
Oli piha, parveke ja luonto.
Yksin ei jätetä
Kontulassa autetaan.
– Nyt kun on vanha ja huonosti liikkuva, aina ihmiset auttavat. Yksin ei jätetä, Saarela kertoo.
– Naapurit kyselevät, tarvitseeko jotain kaupasta.
Keskustassa ei voi olla varma avun saamisesta.
– Kampissa oli bussi täynnä ja viuuh, se tyhjeni ja yksin jäin bussiin, jalkakäytävällekin oli puolentoista metrin matka. Huusin sitten kahdelle nuorelle miehelle, että olkaa nyt kiltit ja heittäkää mummopaha täältä pois, että en joudu uudelle kierrokselle, rollaattorin kanssa liikkuva Saarela kertoo tahdistimentarkastusreissustaan.
Kontulassa on lyhyet välimatkat. Saarela liikkuu kävellen.
– Minulla on paha nivelrikko ja lääkäri sanoi, että täytyy kävellä, hän kertoo.
Uimahallissa hän käy kahdesti viikossa. Siellä tunnetaan ja innostetaan liikkumaan.
– En ui, polskin vain. Kehuvat kuitenkin, että olen heidän idolinsa, Saarela hymyilee.
Nyt hän on joutunut olemaan kotona viikon, koska oli silmäleikkauksessa. Niin tuttuja ollaan uimahallin väen kanssa, että Saarela kävi kertomassa, ettei tule kolmeen viikkoon, jotta eivät ihmettele.
– Vieläkin silmässä on kaunis punainen, aatteen väri, Saarela veistelee.
– Ei aika pitkäksi käynyt. Luen paljon, nytkin toisella silmällä.
Kotipalvelua Saarelalle on tarjottu.
– Tarjosivat, että laittavat minulle lääkkeet valmiiksi annoksiksi purkkiin. Sanoin, että kiitos vaan, osaan ottaa lääkkeet ilman purkkia.
Hän kehuu kuitenkin yhteiskunnan tarjoamia palveluja.
– Minulla on ollut isoja leikkauksia. Aina olen hyvin toipunut, kuten nytkin silmäleikkauksesta.
Luonto ja mukavat ihmiset
Rakennusliitossa työnsä tehnyt Saarela asuu yhä samalla kadulla, joille hän 60-luvulla muutti. Perheen alkuperäisessä asunnossa asuu nyt tytär. Saarela muutti äitinsä kanssa viereiseen hissitaloon miehensä kuoltua.
Kontulassa on luonto.
– Minulla kävi Ikaalisista vieras, joka näki parvekkeelta hirven ja ihmetteli, että Helsinkiin piti tulla hirveä katsomaan. Meillä oli metsässä emohirvi kahden erivuotisen poikasensa kanssa.
Ja mukavat ihmiset. On paljon vasemmistolaista väkeä, ammattiliittojen ja muiden järjestöjen aktiiveja. Moni heistä on jatkanut toimimista Eläkeläisissä.
– Mutta on porukka laiskistunut. Arvelevat, että työelämässä ovat osansa tehneet. Eläkkeellä ollessa pitäisi kuitenkin vaikuttaa, kun on aikaakin.
Eläkeläisten kokouksesta Saarela siirtyy viereisen matalan kynnyksen päivätoimintakeskuksen Symppiksen kahvilaan. Symppis on tarkoitettu syrjäytyneille ja mielenterveysongelmaisille ja siellä Saarela juttelee elämästä kaikkien kanssa.
– Se on hyvä paikka.
Miul on ihan loisto-olo
Ensi kesänä sata vuotta täyttävä Aura Mäkinen on asuintalonsa alkuperäinen asukas. Hän muutti puolisonsa kanssa Kontulaan joulukuussa 1970 ja on nyt asunut samassa asunnossa yksinkin jo 30 vuotta.
– Miun on niin hyvä täällä, en lähtisi mihinkään, Mäkinen sanoo Kontulasta.
Hänellä oli juuri keittiöremontti ja hän vietti kolme viikkoa tyttären luona Nurmijärvellä evakossa. Kotiin oli mukava palata.
– Minnuu ei o häirint kukkaan, ei yhtään. Mie oon saant olla niin rauhassa ja kaupunki on järjestänyt miulle kaikki hoiot niin hyvin. Miul on loisto-olo ihan.
Mäkinen on hyvässä kunnossa. Kuulo toimii, kauas näkee hyvin, lähelle huonommin. Liikkuminen vain on hankalaa. Hän kaatui ja joutui lonkkaleikkaukseen pari vuotta sitten. Sen jälkeen jalkaa on särkenyt.
– Kuule kun jalkoo rupiaa särkemään niin mie käyn loikomaan ja otan tabletin. Sitten se asettuu ja sitten mie taas lähen liikenteeseen. Otin tänäkin aamuna, kun oli lähtö tänne, hän kertoo Kontulan eläkeläisten kokouksessa.
– Miul on tää rollaattori, annettiin sairaalasta.
Enimmäkseen päivät kuitenkin nykyisin kuluvat kotona. Sairaalareissun jälkeen Mäkisen luona kävi hoitaja päivittäin. Nyt hoitaja käy perjantaisin kylvettämässä hänet.
– Ja vie roskat ja mitä muuta asiaa nyt on, hyö hoitaat sen, Mäkinen selostaa.
Tyttären tytär käy siivoamassa ja pesemässä pyykit.
– Hyö tuovat sapuskat mut mie itse laitan ruuat aina.
Entinen innokas matkailija teki viimeiset reissunsa ennen kaatumista kaksi vuotta sitten, mutta on nytkin jotain suunnitteilla: Satavuotisjuhlat voisi pitää Päiväkummussa.
– Nuorempi plikka sano, et ei siun kotonaas voi pitää, se on liian pieni asunto, yksiö vaa. Että pittää olla suurempi huone, siul on niin paljon tuttavia.
Kontulan Eläkeläisten kokoukseen Mäkinen tulee mielellään.
– Aika vähän olen viime aikoina käynyt, mutta nyt ystävät toivat. Hengessä olen kuitenkin aina mukana ja haluan kuulla, mitä tapahtuu.
Elämä on hyvää.
– Se on se karjalainen luonne. Se se tekköö sen. Aina olen selvinnyt, Mäkinen sanoo.
– Ja miul on kaksi hyvää asiaa: Ruoka maistuu ja uni maistuu.
Omiensa joukossa
Peltiseppänä työskennellyt Esko Kosonen on asunut Kontulassa 49 vuotta.
– Olen työläisihminen ja tämä oli työläisten kaupunginosa mitä suurimmissa määrin heti alussa, hän sanoo.
– Täällä tuntee olevansa omiensa joukossa, kuuluuhan se joululauluistakin.
Kipakat-kuoro laulaa taustalla Partisaanimarssia joulusanoin. Sitä seuraa tango:
…vaan joulukalkkunoita ja possunpakaroita ja lahjaideoita taas meille tarjotaan, vaan eläkkeeseen yhtään ei lisäystä saa, voi joulumielen osamaksuin ostaa…
Kososen Kontula ei ole rauhaton. Hän muistelee olleensa 31-vuotias, kun muutti Kontulaan Keinutielle Pirkkolan ruotsalaistaloista, jonne hänen karjalaisäitinsä kymmenen lapsen kanssa pääsi asumaan.
– Koskaan en ole kokenut oloa turvattomaksi. Tosin nyt vanhana en viitsi liikkua hämärän tulon jälkeen ulkona, mutta se ei johdu siitä, että täällä olisi rauhatonta, hän sanoo.
Tämän päivän Pirkkolaan hän ei haluaisi asumaan.
– Kontula on elämää täydempi. Pirkkola on hiljainen kylä, jossa ei tapahdu mitään, eikä tapahdu Maunulassa tai Pakilassakaan.
Kontulassa sen sijaan on palvelut: kaupat, pankki, viinakauppa, kaksi apteekkia, kahvilat, kirjasto, uimahalli, koulut, päiväkodit ja joukkoliikenne.
– Ja tämä kerhotoiminta, Kosonen muistuttaa.
Terveyspalvelut eivät kuitenkaan ole entisellään.
– Ne ovat huonontuneet, kotia lähimpänä oleva Kivikon terveyskeskuskin on supistettu. Kun tarvitsin lääkäriä ajokortin uusimista varten, piti hakea palvelu yksityiseltä puolelta Itäkeskuksesta. Siunailin hintaa, mutta oli pakko mennä, koska hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on ollut melko perusteellista. Se näkyy tällaisten palvelujen puuttumisena.
Kosonen toteaa, että Kontulaan ei ole pääsyvaatimuksia. Kontulassa elää kaiken ikäisiä ja näköisiä ihmisiä.
– Mutta harmikseni lasten määrä on vähentynyt. Ennen Keinutie 3:ssa oli lapsia niin, että joutui väistelemään.
Perheissä on vähemmän lapsia ja taloissa pitkäaikaisia asukkaita, joiden lapset ovat lähteneet omille teilleen jo vuosia sitten.
– Vanhat asukkaat eivät lähde täältä, koska tämä on niin hyvä paikka asua. He haluaisivat vaihtaa pienempään asuntoon, mutta niitä ei aina ole tarjolla, Sirkka Kuivala sanoo. Hän on Kontulan Eläkeläisten puheenjohtaja.
– Lapset lähtevät, mutta palaavat usein muutaman vuoden kuluttua perheen kanssa, kun ovat lähtöisin työläisperheistä ja tuntevat täkäläisen yhteisöllisyyden omakseen, Kosonen arvioi.
Hänelle yhteisöllisyys on ollut tärkeää erityisesti vaimon kuoleman jälkeen.
– Yhteisöllisyys on paras lääke. Symppiksessä istun päivittäin puolitoista, kaksi tuntia.
Helsingin keskustassa Kosonen ei juuri käy.
– Jouluaterialla kävin kaksi vuotta sitten. Ja kun lähdin linja-automatkalle Keski-Eurooppaan Marskin patsaalta, oli vanhan postitalonkin seutu muuttunut niin, että meinasin eksyä, hän sanoo.
– Kontulaan olen pesiytynyt ja täältä kai lähden jalat edellä aikanaan.
Parjaus yhdistää
Mailis Kouhi on Kontulan Eläkeläisten edellinen puheenjohtaja ja käy yhdistyksen tilaisuuksissa sekä lauluryhmässä.
– Välillä tuntuu, että olisi kiva jäädä kotiin, mutta sitten muistan, mitä puheenjohtajana tolkutin muille: Älkää jääkö kotiin, 80-vuotias Kouhi sanoo.
– Ja aina on ollut kivaa, kun olen lähtenyt. Tämä pitää mielen virkeänä ja laulaminen tekee hyvää.
Kouhi muutti Kontulaan vuonna 1988 Vallilasta.
– Päivääkään en ole katunut. Tytär sanoi, että Kontulassa on kaksio tarjolla ostarin vieressä, mene katsomaan. Minä siihen, että herranen aika, Kontulahan on niin pahamaineinen. Tytär kysyi, että äiti, koska sinusta on tullut ennakkoluuloinen.
Kouhi sanoo, että Kontula on rauhallinen Vallilaan verrattuna.
– Vaikka ostarin parkkipaikka on ihan parvekkeeni edessä. Eikä mulle kukaan ole tehnyt täällä pahaa, hän sanoo ja kehuu: palvelut ovat lähellä.
– Palvelutalokin on niin lähellä, että likat voivat sitten vaikka kottikärryillä kärrätä minut sinne, ei siihen autoa tarvita.
Hän toteaa, että on paljolti itsestä kiinni, miten ihmistä kohdellaan.
– Minusta tuntuu, että jossain Töölössä tehdään paljon enemmän pahaa kuin täällä, mutta kun maine on kerran saatu, sitä ei niin vain puhdisteta. Täällä on ollut paljon kaupungin asuntoja ja lapsia. Lapset puuhasivat kaikenlaista ja siitä maine lähti syntymään.
Kouhin mielestä ei ole ihme, jos Kontulasta vähitellen kehittyy muotialue: on vihreää, valmiiksi rakennettua, tilaa. Ja on hyvät kulkuyhteydet.
– Harvoin käy niin, että metro ei kulje.
Kuivala toteaa, että parjaus loppujen lopuksi yhdistää kontulalaisia.
– Parjausta kuulee jatkuvasti. Sama koskee muitakin itäalueita.