”Alexander Stubb ei pidä harmaan sävyistä. Konfliktissa Venäjän kanssa on vain kaksi väriä: musta ja paha Venäjä ja valkoinen ja puhdas länsi. Stubbin mielestä Suomi kuuluu länteen ja hyvien puolelle. Venäjää vastaan asetetuista sanktioista ja linjauksista ei pidä tinkiä pätkääkään.”
Näin kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki maanantaina. Hän arvioi Venäjän ja lännen konfliktin viimeaikaisia käänteitä ja pakotteiden sekä öljyn hinnan laskun vaikutusta Venäjän talouteen.
Patomäen mukaan lännen toimet Venäjää vastaan ovat olleet myös sotilaallisia. ”Nato on tuonut suuren määrän sotakoneita, tankkeja ja laivoja erityisesti Baltian maihin, mukana mahdollisesti myös joukkotuhoaseita. Yhdysvallat on tuonut kalustoa myös Puolaan ja Saksaan. Lisäksi Ukrainan hallitus on saanut myös sotilaallista tukea länneltä. Nato ilmoitti uusista tukimuodoista Ukrainalle joulukuun alussa.”
Autoritäärisempi Venäjä
Putinin Patomäki katsoo tehneen Venäjästä yhä autoritäärisemmän maan. Kansalaisyhteiskunnan kurinalaistaminen ja median yksipuolistaminen ovat jatkuneet vuosia saaneet uusia ulottuvuuksia. Vuoden 2008 jälkeen Venäjän sotilasmenot ovat nousseet 30 prosenttia. Venäjän käyttäytyminen varsinkin Itämerellä on todella muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. Hän kysyy, onko Putin panostanut sotilaalliseen varustautumiseen turhaan, muun talouden kustannuksella.
Suunta kohti sotaa
”Länsi ja sen mukana myös Stubbin Suomi vastaa lisäämällä Venäjän painostusta ja sotilaallisia valmiuksia. Suunta on kohti sotaa.”
Patomäki kirjoittaa, että ryhmäsolidaarisuutta luodaan asettumalla ulkopuolisia vastaan ja Stubb tekee niin suhteessa Venäjään. Itsekritiikki on vaikeaa, mutta kanssaan eri mieltä olevia poliitikkoja hän arvostelee.
”Kaikissa ryhmissä ja kansakunnissa odotetaan konformistisuutta, sopeutumista ryhmän henkeen. On monia sanktio- ja muita mekanismeja kurinalaistaa niitä, jotka uhmaavat ryhmäpaineita. Stubbissa on paljon enemmän samaa kuin Putinissa kuin mitä hän uskoo.”
Täysin eri mieltä
Mustavalkoisen vastakkainasettelun sijasta tarvitaan Patomäen mukaan vivahteita ja värejä. Hän kirjoittaa, että Venäjän näkökulmasta konfliktissa on kyse ensinnäkin rajan laittamisesta EU:n, Naton ja Yhdysvaltain intressien laajenemiselle kohti Moskovaa. Toisaalta kyse on myös oikeudenmukaisuudesta. Miksi Yhdysvallat saa olla kansainvälisen lain yläpuolella ja käyttää myös voimaa ympäri maapalloa edistääkseen omia tavoitteitaan, mutta sama ei ole sallittua Venäjällä edes niillä alueilla, jotka oikeastaan kuuluvat Venäjään?
Patomäki kirjoittaa olevansa Stubbin kanssa täysin eri mieltä. Suomen paikka on hänen mukaansa vyöhykkeellä, jossa järki toimii ja viisaudelle, diplomatialle ja politiikalle on tilaa.