Naisten autoilu on yleistynyt, vaikka naiset liikkuvat useammin matkustajina kuin henkilöauton kuljettajina.
– Naiset käyttävät joukkoliikennettä enemmän kuin miehet, liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko kertoi Naistoimittajien tilaisuudessa tiistaina.
Kotitalouksissa on yhä useammin kakkosauto, jolloin puolisot pääsevät yhtä aikaa liikkeelle. Naiset kuitenkin omistavat vähemmän autoja kuin miehet.
18-vuotiaista pojista 60 prosenttia ajaa ajokortin ja tytöistä 50 prosenttia.
– Ajokortin suorittaminen on laskussa. Takavuosina 90 prosenttia sekä tytöistä että pojista suoritti ajokortin, Risikko muistelee.
Sukupuoliroolit voimissaan
Merenkulussa, ilmailussa ja rautatieliikenteessä perinteiset sukupuoliroolit ovat voimissaan.
Viime vuonna Suomen merenkulussa tehtiin 6 800 henkilötyövuotta, joista naisten osuus oli 26 prosenttia.
Risikon mukaan naiset työskentelevät etupäässä talousosastolla. Naisten osuus koneosastolla on 1,6 prosenttia ja kansiosastolla 5,8 prosenttia.
Finnavian johtajaksi nainen
Ilmailualalla ja rautatieliikenteessä naisten osuus on pieni.
Noin 1 100 liikennelentäjästä hieman yli kaksi prosenttia on naisia. Yleisölennätykseen tai muuhun kaupalliseen toimintaan pätevöityneistä tuhannesta ansiolentäjästä naisten osuus on runsaat neljä prosenttia.
– Lennonjohtotehtävissä työskentelevien naisten osuus on 15,5 prosenttia. Yhteensä lennonjohdossa työskentelee 330 henkeä.
Erikoisuutena ovat Finnavian lennonneuvojat, joita on 24. Heistä 70 prosenttia on naisia. Samoin lennonjohto-operaattoreista yli puolet on naisia. Lennonjohto-operaattorit avustavat lennonjohtajia.
– Aion nimittää Finnavian seuraavaksi johtajaksi naisen, Risikko paljastaa.
Veturinkuljettajista alle kaksi prosenttia on naisia. Raitiovaunun ja metron kuljettajina naisia on enemmän. Liikenteenohjauksessa naisten osuus on noussut viidennekseen. Hieman enemmän kuin viidennes konduktööreistä on naisia.
– Naisten määrän lisääntyminen rautateillä on noussut vasta 2000-luvulla, Risikko kertoo.
Kuva UP/arkisto