Ohjelmassa vaaditaan täyskäännöstä talouspolitiikkaan, jotta työllisyyttä voidaan parantaa. Epäonnistuneesta tarjonnan talouspolitiikasta on siirryttävä kysynnästä huolehtimiseen. Puolueelle tärkeää on myös pienentää tulo- ja varallisuuseroja veropolitiikalla, sekä tukkia hyvinvointivaltion palveluita ja rahoitusta uhkaavat verovuodot.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoo vaaliohjelman lähtevän siitä, että seuraavalla vaalikaudella pitää tehdä muutos talouspolitiikassa.
– Leikkaavan politiikan sijaan pitää luoda kasvua ja työpaikkoja. Viimeksi tiistaina OECD suositteli elvyttävää politiikkaa ja katsoi, että leikkauslinja vie taloudet Euroopassa vain entistä pahempaan ahdinkoon.
Vasemmisto haluaa Arhinmäen mukaan parantaa epätyypillisissä työsuhteissa olevien asemaa.
– Ajamme nollasopimusten kieltämistä, takuupalkkaa vuokratyöntekijöille ja kollektiivista neuvotteluoikeutta itsensätyöllistäjille ja freelancereille. Esitämme lisäksi silpputyölisää.
Punavihreitä linjauksia
Vasemmisto korostaa ohjelmassa myös punavihreyttään. Punavihreys on kestävä kokonaisuus, jossa samanaikaisesti ajetaan monia toisiaan tukevia asioita – ihmisoikeuksia ja ympäristöarvoja vahvistava politiikka on lopulta kaikkien hyvinvoinnin, turvallisuuden, työllisyyden ja talouden kannalta parasta.
Työllisyyden ja talouspolitiikan täyskäännös on tehtävä kestävällä tavalla panostamalla puhtaisiin teknologioihin ja aineettomaan hyvinvointiin. Ohjelma kattaa laajasti ison osan demokraattista päätöksentekoa, mutta sen tueksi valmistellaan vielä erillinen vero-ohjelma edellisten eduskuntavaalien tavoin.
Vasemmisto haluaa Arhinmäen mukaan myös muuttaa energiapolitiikan suuntaa.
– Uusien ydinreaktoreiden sijaan pitää panostaa uusiutuviin kotimaisiin energialähteisiin. Tämä on ympäristö- ja ilmastokysymys, mutta samalla myös työllistää fossiilisia ja ydinvoimaa enemmän.
Kärkiteemat myöhemmin
Hyvin laaja ja yksityiskohtainen eduskuntavaaliohjelma on Arhinmäen mukaan eri asioista ja linjauksista koostuva tärkeä muistilista ennen muuta ehdokkaille ja puolueen työntekijöille.
Ohjelmasta löytyy konkreettisia vastauksia, kun esimerkiksi mediassa vertaillaan eri puolueiden ohjelmia. Samoin erilaiset etu- ja kansalaisjärjestöt tekevät ohjelman pohjalta vertailujaan puolueen tavoitteista.
Ohjelmasta tehdään Arhinmäen mukaan vielä tiivistys puoluevaltuuston kevään kokouksessa. Silloin valitaan varsinaiset vaalikärjet pohjaksi kampanjoinnin loppusuoralle.
Investoinneille ohjelma
Talouden elvyttämiseksi ja työllisyyden nostamiseksi Vasemmisto esittää laajaa julkisten investointien ohjelmaa, joka kohdennetaan infrastruktuurin parantamiseen, kansalaisten palvelujen ja ostovoiman turvaamiseen sekä uuden teollisuuden perustan kehittämiseen.
Kuntien työntekijävajetta korjataan ja parannetaan palveluiden laatua valtion tukea kasvattamalla.
– Kouluihin, päiväkoteihin, vanhainkoteihin, lastensuojeluun sekä muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvitaan lisää työntekijöitä.
–Julkisissa hankinnoissa otetaan huomioon ympäristö- sekä sosiaaliset näkökohdat ja vaikeassa tai haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä tuetaan.
Progressio kaikille tuloille
Tuloerojen kaventamiseksi ja paremman veropolitiikan luomiseksi Vasemmisto ehdottaa, että kaikkia tuloja on verotettava samassa progressiivisessa verotaulukossa. Pienituloisten verotusta on kevennettävä nostamalla tuloveron alaraja 10 000 euroon vuodessa.
– Suurituloisten verotusta on nostettava etenkin isoista pääomatuloista osinkojen verohelpotukset poistamalla. Pienyrittäjiä on tuettava nostamalla arvonlisäveron tilittämisen alaraja 25 000 euroon.
Ruoan arvonlisäveroa on vasemmistoliiton mielestä laskettava ja varallisuusvero on palautettava. Hallintarekisteröityjen osakkeiden osingoille on säädettävän 30 prosentin lähdevero.
Pois veroparatiisitaloudesta
Oikeudenmukaisemman kansainvälisen järjestelmän rakentamiseksi Vasemmisto ehdottaa muun muassa, että Suomen on liityttävä rahoitusmarkkinaveroa valmistelevien maiden joukkoon. Verosta on tehtävä mahdollisimman kattava, mutta alkuvaiheessa riittää pienempikin joukko maita.
Markkinoiden vapauttamisen ja investoijien oikeuksien suojelun sijasta puolueen mielestä tarvitaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää talouden hallintaa. EU:n ja Yhdysvaltain TTIP-vapaakauppaneuvotteluista on luovuttava ja EU:n ja Kanadan CETA-sopimus hylättävä.
Omistusten piilottamista hallintarekistereihin ei puolueen mielestä saa hyväksyä, vaan arvopaperien omistaminen on rekisteröitävä todellisen omistajan nimiin.
Ympäristöpolitiikasta kestävää
Kestävän ympäristö- ja ilmastopolitiikan edistämiseksi Vasemmisto ehdottaa muun muassa, että kotimaista ja kestävästi tuotettua bio- ja aurinkoenergiaa, tuulivoimaa sekä maalämpöä on tuettava.
– Uusiutuvaa energiantuotantoa kahlitsevat ympäristölle haitalliset tuet sekä puuhakkeen ja turpeen välinen tukirakenne on poistettava ja säädettävä vero kaivosten maa-aineksille ja lannoitteille.
Keskeinen tekijä energiankulutuksen laskussa on puolueen mielestä energiatehokkuuden lisääminen kotitalouksissa ja teollisuudessa. Kivihiilen käytöstä on luovuttava pikaisesti.
Uusia ydinreaktoreita ei Vasemmiston mielestä pidä rakentaa.
Muiden vaatimuksen joukkoon kuuluu myös esitys, jonka mukaan Metsähallituksen luontopalvelu on säilytettävä riippumattomana Metsähallituksen liiketoiminnasta eikä Metsähallitusta saa yhtiöittää.
Työelämä inhimilliseksi
Työelämän laadun parantamiseksi Vasemmisto ehdottaa muun muassa, pätkä-, silppu- ja vuokratyöntekijöille annettava samat oikeudet kuin vakituisissa työsuhteissa ja turvattava myös niiden toteutuminen. Vuokratyöntekijöiden käyttäminen muuten kuin toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa vuokratyötä välittävissä yrityksissä on kiellettävä lailla.
Työntekijöille on maksettava takuupalkka ja nollasopimukset on vasemmistoliiton mielestä kiellettävä. Muissa kuin vakituisissa ja kokoaikaisissa työsuhteissa työskenteleville on maksettava silpputyölisää.
Nykyinen äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa pitää Vasemmiston mielestä yhdistää 6+6+6-malliksi, jossa molemmille vanhemmille on varattu yksi 6 kuukauden jakso ja yhden jakson vanhemmat saavat käyttää haluamallaan tavalla. Vanhemmuudesta aiheutuvat kulut on tasattava kaikkien työnantajien kesken.
Monien muiden esitysten joukkoon kuuluu myös esitys ammattiliitoille säädettävästä kanneoikeudesta.
Terveyserot pienemmiksi
Terveyserojen kaventamiseksi ja laadukkaiden palveluiden turvaamiseksi Vasemmisto esittää muun muassa, että sote-palveluille ei aseteta leikkausautomaattina toimivaa budjettikehysjärjestelmää, vaan niiden on kerättävä oma rahoituksensa kuntaveroa korvaavalla sote-verolla.
Sote-alueiden päätöksenteko on puolueen mielestä järjestettävä demokraattisesti suorilla vaaleilla.
Yksityisten terveyspalveluiden subventointi Kelan sairausvakuutuksen kautta on puolueen mielestä lopetettava.
Monien muiden tämän alueen ehdotusten joukossa on myös vaatimus, että lastensuojelun rahoitus on turvattava sekä ennaltaehkäisevien että korjaavien palveluiden osalta. Lastensuojelun toimivuus on ihmisoikeuskysymys.
Monimutkaisesta sosiaaliturvasta perustuloon
Paremman sosiaaliturvajärjestelmän rakentamiseksi Vasemmisto ehdottaa, että työttömyysajan perusturva, kansaneläke, pienimmät sairaus-, isyys- äitiys- ja vanhempainrahat, kotihoidontuki, opintoraha, sekä yrittäjien starttiraha tulee korottaa 800 euroon kuukaudessa, jonka jälkeen yhtenäistetty perusturva tulee sitoa ansioindeksiin.
Tukien hakeminen on puolueen mielestä siirrettävä yhdelle luukulle. Työn vastaanottamisen suojaosuuksia, eli oikeutta ansaita pieniä tuloja menettämättä työttömyysetuutta, on nostettava.
Yrittäjien pitää Vasemmiston mielestä saada työttömyysturvaa jo kuukauden kuluttua siitä kun yritystoiminta on todistettavasti loppunut. Osallistavan sosiaaliturvan varjolla ei saa hyväksyä pakkotyötä.
Vasemmiston tavoitteena on siirtyä perustuloon.
Sivistystä yhteisellä koulutuksella
Koulutuksen parantamiseksi Vasemmisto esittää muun muassa, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen maksimiryhmäkoot on säädettävä lailla kohtuullisiksi, jotta voidaan turvata lasten yksilöllinen kohtaaminen ja hyvä oppimisympäristö. Erityisopetus on huomioitava kaikilla asteilla päivähoidosta aikuiskoulutukseen.
Kaikilla on oltava oikeus oppimiseen vammasta, sairaudesta, työkyvyttömyydestä ym. taustoista huolimatta.
Kaikille nuorille on puolueen mielestä taattava kolmivuotinen toisen asteen koulutus. Toisen asteen oppimateriaalien tulee olla maksuttomia.
Monien muiden esitysten joukossa on myös vaatimus siitä, että korkeakouluopiskelun maksuttomuus on säilytettävä myös ulkomaalaisille opiskelijoille, kaikissa koulutusohjelmissa, toista tutkintoaan suorittaville sekä koko opiskeluaikana.
Liikennepolitiikassa ympäristö huomioon
Paremman liikenteen puolesta Vasemmisto esittää muun maussa, että uusiin liikennehankkeisiin on varattava useita miljardeja seuraavalle hallituskaudelle ja niiden painotuksen tulee olla raidehankkeissa.
Julkisen liikenteen tason nostoa on puolueen mielestä rahoitettava suurissa kaupungeissa ruuhkamaksuilla.
Valtion on turvattava kaupunkien joukkoliikennetuet ja nostettava harvaan asuttujen alueiden joukkoliikenteen perustasoa.
Asumisen hintaa kohtuullistettava
Kohtuuhintaisen ja hyvän asumisen edistämiseksi Vasemmisto esittää muun muassa, että valtion ja kaupunkien on solmittava sitova sopimus maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä, jolla varmistetaan määrältään riittävä, laadultaan oikea ja sijainniltaan sopiva asuntotuotanto.
Vasemmiston mielestä on rakennettava riittävästi pieniä kohtuuhintaisia vuokra- ja omistusasuntoja yksinasuville. Uusien asuinalueiden on koostuttava monipuolisesta asuntokannasta.
Vaatimusten joukossa on myös esitys, jonka mukaan asukkaiden päätösvaltaa vuokra- ja asumisoikeustaloissa on lisättävä.
Kohti rauhan rakentamista
Globaalin rauhan rakentamiseksi ja Suomen turvallisuuden varmistamiseksi Vasemmisto esittää, että asevelvollisuutta kehitetään nykyajan tarpeiden mukaan valmiusvelvollisuusmallilla, eikä siirrytä kohti palkka-armeijaa.
Siviilipalveluksen kestoa on Vasemmiston mielestä lyhennettävä ja julkisen sekä kolmannen sektorin toimijoita kannustettava hakeutumaan siviilipalveluspaikoiksi. Totaalikieltäytyjien rangaistuksista on luovuttava.
Puolue ei hyväksy puolustusmäärärahoille kasvuautomaattia. Määrärahat on mitoitettava todellisen tarpeen mukaan ja muu yhteiskunta huomioon ottaen.
Suomen on osallistuttava YK-johtoiseen rauhanturvaamiseen. Kaikissa operaatioissa on oltava YK:n mandaatti.
Suomen ei vasemmistoliiton mielestä tule hakea eikä valmistella Nato-jäsenyyttä eikä kehittää Nato-suhteita sellaiseksi, että ne käytännössä kytkevät Suomen osaksi Nato-järjestelmiä.
Suomen ei pidä käydä asekauppaa maiden kanssa, jotka ovat sodassa, konfliktin uhkaamia tai rikkovat ihmisoikeuksia.
Suomen on Vasemmiston mielestä tunnustettava Palestiinan valtio ja toimittava tunnustamisen puolesta kansainvälisesti.
Taide ja kulttuuri perusoikeuksia
Kulttuurin ja taiteen tukemiseksi Vasemmisto ehdottaa muun muassa, että kulttuuripalveluiden arvonlisävero on säilytettävä alennetussa alv-luokassa. Digikirjojen ja -lehtien alv. on alennettava samalle alennetulle tasolle muiden kulttuuripalvelujen kanssa.
Työttömyysturvan ehtoja on puolueen mielestä kohtuullistettava niin, että taiteilijoita kohdellaan lähtökohtaisesti muina kuin yrittäjinä. Taiteilija-apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden määrää on lisättävä.
Kulttuurilaitosten ja vapaan kentän ryhmien kiertuetoimintaa on tuettava ja tähdättävä siihen, että museoihin on maksuton sisäänpääsy.
Liikunta kuuluu kaikille
Liikunnan tukemiseksi Vasemmisto ehdottaa muun muassa, että hyvällä kaavoituksella on mahdollistettava sujuva liikunta ihmisten arjessa. Joukkoliikenteeseen yhdistetyn kävelyn ja pyöräilyn pitää aina olla ensisijainen liikkumismuoto.
Koulu- ja päiväkotipäivät on puolueen mielestä liikunnallistettava. Liikkuva Koulu –käytännöt on ulotettava kaikkiin kouluihin.
Valtion kunnille liikuntaan antaman tuen on oltava vastikkeellista, jotta se kannustaa kuntia panostamaan sekä erityisryhmien että massojen liikuntaan.
Parempaa hallintoa
Tehokkaamman ja kansanvaltaisemman hallinnon rakentamiseksi Vasemmisto ehdottaa, että valtionhallinnon henkilöstön mekaaninen vähentäminen on lopetettava ja panostettava tuloksellisuuteen.
Valtaa ei saa keskittää pääministerille keskushallintoa yhdistämällä. Päällekkäisestä ja vastuiltaan epäselvästä hallinnosta on luovuttava.
Vasemmiston eduskuntavaaliohjelma löytyy kokonaisuudessaan sivulta: Vasemmisto.fi