Helsingissä poliisit osoittavat tänään keskiviikkona 19. marraskuuta mieltään resurssiensa puolesta. Anarkistinen Takku-sivusto näki tässä hyvän sauman parodioida median tapaa uutisoida mielenosoituksista yleensä.
– Poliiseiksi itseään kutsuva ryhmä järjestää Helsingissä mielenosoituksen huomenna keskiviikkona. Internetissä julkaistussa epämääräisessä mielenosoituskutsussa oikeistopoliisit sanovat haluavansa lisää jäseniä riveihinsä. Ennakkoon huolta on herättänyt se, että paikalle saattaa tulla myös väkivaltaisuudestaan tunnetun, pahamaineisen jouha-äärijärjestön jäseniä.
Poliisin jouha- eli joukkojenhallintajoukkojen käyttöä viime vappumarsseilla arvosteltiin laajalti.
– Poliisi uhoaa netissä, että tapahtumaan on tulossa poliiseja myös ulkomailta. Ulkomaiden poliisit ovat viime aikoina olleet otsikoissa useiden raakojen väkivallantekojen johdosta, ”tiedote” jatkuu.
– Ranskassa ääripoliisit tappoivat nuorukaisen mielenosoituksen yhteydessä. Meksikossa poliisit murhauttivat kymmeniä opiskelijoita. Murhilla arvellaan olevan yhteyttä järjestäytyneeseen taloudelliseen toimintaan.
– Suomen poliisi on perinteisesti ollut melko maltillinen. Se tunnetaan lähinnä huumekaupasta, pienistä pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista, mutta viime aikoina huolta on herättänyt tällaisten kansainvälisten vaikutteiden mahdollinen rantautuminen Suomeen.
Poliisien kulkue lähtee Musiikkitalolta noin kello 13.30. Kulkue etenee Kolmen Sepän patsaan ohi Senaatintorille, missä puheenvuorot pidetään. Kulkuetta valvoo poliisi.