Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Kari K. Lehtonen puhuu ”vanhoista synneistä”, joista maksetaan kallista laskua vielä vuosikymmeniä.
– Osa hankalimmista yhdisteistä kiertää hitaan hajoamisensa vuoksi ekosysteemissä vielä pitkään. Ne aiheuttavat vaaraa ja vahinkoa sekä meren eliöstölle että ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Meren holtiton pilaaminen on Lehtosen mukaan saatu pääosin kuriin. Esimerkiksi klassisten ympäristömyrkkyjen, kuten PCB:n ja DDT:n, pitoisuudet ovat hurjista vuosista laskeneet.
Uusista aineista uusia ongelmia
Itämeressä on Lehtosen mukaan kuitenkin tällä hetkellä kaikkien aikojen suurin kirjo ihmisperäisiä yhdisteitä ja niiden määrä kasvaa koko ajan.
Esimerkiksi Lehtonen nostaa myrkylliset palonestoaineet, kuten PBDE-yhdisteet, jotka voivat kertyä eliöstöön.
Tämä ryhmä bromattuja palonestoaineita muistuttaa rakenteeltaan PCB-yhdisteitä, jotka hajoavat ympäristössä hitaasti. Rasvaliukoisina yhdisteinä ne rikastuvat ravintoketjussa ja varastoituvat eliöiden rasvakudokseen.
– Niillä on haitallisia vaikutuksia esimerkiksi lisääntymiseen ja immuunipuolustukseen. Monet niistä ovat myös syöpävaarallisia.
Itämereen päätyy myös jäämiä lääkeaineista ja hormoneista. Kaikki aineet eivät Lehtosen mukaan välttämättä kerry eliöstöön, mutta voivat silti olla hyvin haitallisia
– Aineet ehtivät ennen hajoamistaan vaikuttaa solujen toimintaan ja sitä kautta elintoimintoihin ja terveyteen.
Helposti aineenvaihdunnassa hajoavien aineiden tunnistaminen on Lehtosen mukaan vaikeaa kudosjäämien perusteella.
– Jäämäpitoisuudet ovat usein tavallisen analytiikan havaintokyvyn rajamailla ja vaurion aiheuttajaa on siksi vaikeaa jäljittää.
Keinotekoisia raja-arvoja
Kemikaalien sallitut ympäristöpitoisuudet määritellään EU:n meristrategiadirektiivissä raja-arvoilla. Niissä turvamarginaali voi olla esimerkiksi sata- tai tuhatkertainen laboratoriossa koe-eliöillä havaittuun myrkylliseen pitoisuuteen nähden.
– Ongelmana on, että turvarajat perustuvat useimmiten rajuihin muutoksiin, kuten eliön kuolemaan tai lisääntymiskyvyttömyyteen.
Turvamarginaalit ovat keinotekoisia, Lehtonen sanoo.
Koska altistuminen meressä ei tapahdu vain yhdelle haitalliselle aineelle vaan kymmenien, satojen tai jopa tuhansien eri kemikaalien mikstuuralle, ovat tiedot yksittäisten yhdisteiden turvallisista raja-arvoista riittämättömiä kemikaalien ympäristöriskejä arvioitaessa.
– Haitallisten pitoisuusrajojen alle jäävien yksittäisten yhdisteiden yhteisvaikutus on vaikeasti ennustettavissa.
Pitoisuuksien lisäksi Itämeren tutkijat tarkkailevat myös eliöistä huonontuvia ympäristöolosuhteita ilmentäviä varoitussignaaleja, ihmislääketieteestä peräisin olevia biomarkkereita.
– Ne ilmaisevat altistumista haitallisille yhdisteille ja niillä on yhteys sairauksiin. Biomarkkerit antavat mahdollisuuden tulkita haitallisten aineiden tasoja ja todellisia biologisia vaikutuksia eliöissä ja sitä kautta koko meriekosysteemin toiminnassa.