Finnwatchin tilaama tutkimus hedelmämehujen eettisyydestä johti brittiläisen tutkijan Andy Hallin pidätykseen ja neljään oikeudenkäyntiin. Ensimmäisen oikeudenkäynnin tuomio kuullaan 29.9.
Tutkimuksessa paljastui vakavia puutteita thaimaalaisten mehutehtaiden työoloista. Tehtaat tuottivat mehuja muun muassa Suomeen. Natural Fruit -mehutehdas haastoi Hallin oikeuteen raportin julkaisemisesta.
– Emme voineet arvata, että Hall joutuisi oikeudenkäynteihin, jotka voivat kestää jopa kymmenen vuotta, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala toteaa.
Kansainväliset vetoomuskampanjat Hallin tueksi ovat saaneet jo satoja tuhansia allekirjoituksia. Thaimaan suurin ammattiliitto SERC tukee Hallia. Suomesta STTK ja SAK sekä 20 ammattiliittoa ovat myös ilmaisseet tukensa tutkijalle.
Thaimaa on maailman suurin ananaksen tuottaja.