– Ei Suomi vuoden 2015 budjettiin kaadu, mutta kyllä tässä nyt tönätään alamäkeen lisää vauhtia. Ja mikä pahinta, se tehdään kaikkein pienituloisimpien kustannuksella, vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sanoi tiistaina eduskunnassa.
Kontula piti eduskuntaryhmänsä ryhmäpuheen, kun eduskunta aloitti ensi vuoden talousarvion käsittelemisen. Hän ihmetteli sitä, että kun suuressa osassa Eurooppaa puhutaan jo elvytyksestä ja työllisyystavoitteista, Suomessa edelleen kiristetään ja leikataan.
– Linja on epäreilu ja talouspoliittisesti järjetön, eikä se siitä selittelemällä parane, hän sanoi .
Linja on epäreilu ja talouspoliittisesti järjetön, eikä se siitä selittelemällä parane.
Kontula totesi Suomea uhkaavan Japanin tila, jossa talous supistuu.
– Jos kierrettä ei katkaista, odottaa Suomen taloutta horros, jonka rinnalla 90-luku tuntuu lasten leikiltä, hän sanoi viitaten 1990-luvun lamaan.
Horrokseen leikkaamalla ja kiristämällä
Kontula totesi horroksen syntyyn vaikuttavan sen, että samaan aikaan vähennetään investointeja ja toisaalta leikataan perusturvaa ja palveluita.
– On olemassa joitakin perusasioita, joista sivistysvaltio ei tingi, ei varsinkaan tiukkoina aikoina. Näitä ovat toimiva oikeuslaitos sekä kansalaisten sosiaaliset, terveydelliset ja sivistykselliset oikeudet, hän sanoi.
– Suomen on syytä hävetä, jos se nyt säästää 1990-luvun virheet uudestaan, kun edellistenkin laskua vielä maksetaan.
Hän totesi, että tosiasiassa hallitus vähentää investointeja sekä leikkaa perusturvasta ja peruspalveluista.
– Juuri nyt Suomella ei olisi varaa kikkailubudjettiin, jossa lapsilisiä ja eläkkeitä niistetään ja annetaan sitten vähän verohelpotuksina takaisin, jossa liikenneinvestoinneista ja opetuksesta ja opiskelijaterveydenhuollosta päätetään viedä ensin paljon ja sitten riemuitaan, kun viedäänkin vähän vähemmän, Kontula sanoi.
– Linja on epäreilu ja talouspoliittisesti järjetön, eikä se siitä selittelemällä parane.
Varallisuusvero vaikka takaisin
Vasemmistoliiton mielestä leikkausten sijaan nyt olisi elvytettävä investoimalla kursailematta tulevaisuuteen.
– Korjataan homeiset koulut ja uusitaan ruostuneet ratakiskot. Rakennetaan asutuskeskuksiin ne halvat vuokra-asunnot, joita tuhannet ihmiset ovat vailla, Kontula luetteli.
– Kun nämä hankkeet on kuitenkin tehtävä, on ne viisasta tehdä nyt, kun raha on halpaa ja työvoimaa tarjolla. Samalla valtio ja kunnat säästävät työttömyyden kustannuksissa ja saavat verotuloja.
Kontula painotti sitä, että velkaantumisen taittaminen ei tässä tilanteessa voi olla ykkösmurhe.
– Mutta ilman velkarahaakin päästään alkuun: varallisuusveron palauttaminen, pääomaverotuksen muuttaminen progressiiviseksi, alhaisesti verotettujen osinkojen poistaminen ja verovuotojen tukkiminen tasapainottaisivat valtion taloutta ilman kielteisiä kerrannaisvaikutuksia, hän sanoi.