Hallituksen budjettiriihessä käsitellään tällä viikolla valtiovarainministeriön talousarvioesitykseen sisältyvää lapsiperhevähennystä. Vähennystä on markkinoitu kädenojennuksena pienituloisille perheille.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja Väestöliitto kuitenkin huomattavat, että pienituloisimmat perheet eivät hyödy vähennyksestä lainkaan.
Pienituloisimpien perheiden tulot jäävät verotettavan tulon rajan alle, joten heillä ei ole veroa, josta vähentää. Esimerkiksi perhe, jonka tulot muodostuvat opinto- ja asumistuesta sekä lapsilisästä, ei hyödy verovähennyksestä. Lapsilisän leikkaus kuitenkin kohdistuu myös heihin.
MLL ja Väestöliitto esittävät, että hallituksen kehysriihessä päätetystä lapsilisän leikkaamisesta luovutaan. Lapsilisä on liittojen mukaan paras ja yksinkertaisin tapa julkisen vallan keino osallistua lapsista aiheutuvien kustannusten tasaamiseen.
Lapsilisän leikkauksesta luopuminen voidaan rahoittaa nostamalla alkoholin ja tupakan verotusta samalla summalla, jolla lapsilisää on suunniteltu leikattavan eli 113 miljoonalla eurolla.
Kiintiöinti lisää kontrollia
MLL ja Väestöliitto esittävät myös, että budjettiriihessä luovutaan kotihoidon tukiajan puolittamisesta vanhempien kesken. Kiintiöinti lisää perheiden kontrollia ja byrokratiaa, kun jonkun pitää valvoa kuka lasta oikeasti hoitaa. Esitys ei ole myöskään perusteltavissa julkisen talouden näkökulmasta.
Valtiovarainministeriön viime vuonna tekemän arvion mukaan muutoksen seurauksena sekä kuntien että valtion menot lisääntyvät huomattavasti.
Ministeriön arvion mukaan päivähoidon kustannukset nousevat 145 miljoonaa euroa, lasten hoidon tukien kustannukset vähenevät 62 miljoonaa euroa ja työttömyysturvan kustannukset nousevat 49 miljoonalla eurolla vuodessa.
MLL ja Väestöliitto katsovat, että vanhempien työssäkäyntiä tuettaisiin paremmin, jos heillä olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet yhdistää työ ja lasten hoito.
Järjestöt esittävät, että kotihoidon tukiajan puolittamisesta luopumisesta aiheutuvaa säästöä ohjataan uuden varhaiskasvatuslain ja sosiaalihuoltolain lapsi- ja perhepalvelujen toimeenpanoon.