SLL:n mielestä valtiovarainministeri Antti Rinteen budjettiehdotus jatkaa ympäristöhallinnon kurittamista. Järjestö sanoo tiedotteessaan, että ympäristöministeriön osuus on enää hieman yli 0,5 prosenttia koko valtion budjetista ja sen kyky suoriutua lakisääteisistä tehtävistään heikentynyt merkittävästi.
– Pahimmillaan leikkaukset voivat johtaa pahoihin ympäristöonnettomuuksiin, kuten kävi Talvivaaran kaivoksessa syksyllä 2012, järjestöstä arvioidaan.
Luonnonsuojeluliitto ilmoittaa vastustavansa lisäleikkausesityksiä ympäristöministeriön, aluehallintovirastojen sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten rahoituksen osalta.
”Kaivospolitiikka jo nyt varsin myönteistä”
Valtiovarainministeriö ehdottaa Soklin kaivoksen ratainvestointeihin 200 miljoonan euron valtiontukia. Luonnonsuojeluliitto vastustaa julkista panostusta kaivokselle, jota se pitää ekologisesti ja poronhoidon kannalta pulmallisena. Hallituksen arvioita hankkeen työllisyysvaikutuksista se pitää yliampuvina.
– Suomen kaivospolitiikka on jo nyt varsin myönteistä ilman että siihen ohjataan jatkuvasti lisää julkista tukea. Soklin ratainvestoinnin rahoittaminen olisi ympäristölle haitallinen tuki. Julkisen liikenteen edistäminen olisi ratapuolella huomattavasti parempi kohde valtion investoinneille, toteaa toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Kauniit puheet eivät näy päätöksissä
SLL:n mukaan kevään kehysriihen päätökset uhkaavat myös muita ympäristötavoitteita, kuten vesien ja luonnon monimuotoisuuden suojelua. Järjestö kertoo pitävänsä vesien tilan parantamista ensisijaisen tärkeänä ja olevansa huolissaan myös luonnonsuojelun leikkauksista.
– Hallitus on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2020 mennessä. Kehysriihessä tehdyt päätökset uhkaavat romuttaa tämän tavoitteen lopullisesti. Ei voi samaan aikaan puhua yleviä ja käytännön politiikalla edistää aivan muuta. Luonnonsuojelun rahoitus on pistettävä kuntoon viimeistään ensi kevään hallitusneuvotteluissa, vaatii Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen.