Valtakunnansovittelijalla tulisi olla nykyistä paremmat keinot saada osapuolet hakemaan sopua, katsoo Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Risto Alanko.
– Osapuolet menevät sovitteluun varsin usein valmistautumattomina, esitykset ovat aivan raakileita, hän viittaa sovittelijoiden kommentteihin.
Valtakunnansovittelijalla pitäisi Alangon mukaan olla keino pakottaa osapuolet valmistelemaan esityksensä paremmin.
– Sellainen voisi olla työtaistelun siirtäminen, hän esittää.
Nykyisin vain työ- ja elinkeinoministeriö voi siirtää työtaistelua, enimmillään kahdella viikolla.
Sovittelujärjestelmän asema heikentyy Alangon mukaan nykymenolla.
– Asetelman pitäisi olla niin, että sovitteluun ei kannata tulla, vaan ensin pitää tehdä omat työt.
Neuvottelujärjestelmän kehittämistä koskevat neuvottelut palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen kesken jatkuvat kesän loputtua. Työryhmän pitäisi saada esityksensä valmiiksi syksyllä. Neuvotteluista sovittiin työllisyys- ja kasvusopimuksen yhteydessä.
Talousvaikutukset mukaan sovitteluun
Alanko painottaa, että hyvät pelisäännöt ovat kummankin osapuolen etu.
– Lopullisen tarkoituksen pitäisi olla, että työehtosopimusjärjestelmä tukisi meidän kasvuedellytyksiä. Nykyjärjestelmä ei kaikilta osin tätä tavoitetta täytä.
Suomen neuvottelujärjestelmää tulisi hänen mielestään uudistaa Ruotsin ja Tanskan mallien pohjalta. Kummassakin vientiteollisuus aloittaa neuvottelukierroksen, ja viimeisenä sopimuksen tekee julkinen sektori. Kustannustaso määritellään vientisektorin mukaan.
– Vientisektori joutuu joka tapauksessa katsomaan, mikä on sellainen taso, jolla pärjätään kansainvälisessä kilpailussa.
Malliin voitaisiin aikataulun puolesta siirtyä työllisyys- ja kasvusopimuksen vuonna 2016, jos työllisyys- ja kasvusopimuksen optiovuosi käytetään. Tuolloin työmarkkinakierroksen aloittavat vientisektorin liitot.
Jos sopimusten kustannustaso olisi sovittu koko kierroksen osalta etukäteen, sovittelijalle olisi vähemmän tunkua, Alanko uskoo. Kansantalouden kehitys tulisi ottaa huomioon, vaikka sovittelijan pakeille päädyttäisiin.
– Meiltä tällainen elementti puuttuu. Siksi saatetaan ajautua tilanteeseen, jossa yritetään sovittelun avulla hakea parempia korotuksia, Alanko perustelee.
Työehtosopimuksia yhteen minimirajan avulla
– Työehtosopimuksia ei pidä missään tapauksessa pilkkoa pienemmiksi, vaan niitä pitää yhdistää, sanoo Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alanko.
Sekä työnantaja- että työntekijäpuolen intressin pitäisi hänestä olla sopimusten yhdistämisessä. Järjestöjen tulisi asettaa yhteisiä tavoitteita ja hakea isompia sopimuskokonaisuuksia.
– Kuvainnollisesti vähintään noin 5 000 työntekijän raja sopimusta kohti olisi sopiva, jotta sopimusmäärää saataisiin pudotettua. Tällä tavoin työmarkkinoiden häiriöitä saataisiin vähennettyä.
Työehtosopimusten pilkkominen lisäisi Alangon mukaan vain sopimusrajakiistoja.
Paraikaa käydään työtaistelua Palvelutyönantajien Paltan ja Sähköliiton ammattiosasto 177:n kesken. Kiista koskee mm. sopimusoikeuksia. Jos ammattiosasto voittaisi kiistan, se tietäisi uutta työehtosopimusta.
– Meillä on jo 400 työehtosopimusta. Sopimukset on pilkottu jo liian pieniin kokonaisuuksiin. Jos ne pilkotaan vielä pienemmiksi, kokonaisuus kärsii.
Isommat työehtosopimukset tulisi rakentaa hieman toisin kuin nyt.
– Isompien sopimuskokonaisuuksien tulisi olla joustavampia, koska niitä sovelletaan erityyppisille aloille. Työehtosopimusten tarkoitus on itse asiassa luoda minimiehdot ja pelisäännöt, Alanko huomauttaa.