Moottorisaha soi, mutta suomenhevosori Kiri-Passi eli Kirppu seisoo paikoillaan tyytyväisenä. Polttoaineen loputtua Petri Johansson tankkaa moottorisahan, juo termoksesta kahvia ja syö palan leipää. Hevonen saa vettä sekä heinäpaalin.
– Tankatessa myös mies ja hevonen ottavat luontevasti välipalaa, Johansson kertoo.
Päivä on kuuma, joten tauolla Johansson vaihtaa itselleen kuivan paidan. Turvasaappaissa, viiltosuojahousuissa, suojahanskoissa ja kypärässä tulee hiki.
Työhön lähtiessään Johansson valjastaa työkaverinsa, pakkaa mukaan eväät kummallekin ja moottorisahan tankkiin täytettä. Kesällä hevonen vetää kärryjä, talvella rekeä.
Talvi on Johanssonin mukaan siitä hyvää aikaa, että lumipeitteisessä maastossa on turvallista kulkea ja helppoa tehdä ajourat metsään. Kesällä täytyy tarkastaa, ettei reitillä ole teräviä kantoja tai muuta, johon hevonen voisi itsensä satuttaa.
– Mutta jos hevonen kieltäytyy menemästä raivaamaani reittiä, se täytyy vain hyväksyä ja mennä toista kautta, Johansson tuumaa.
Hevonenkin koulutettava
Petri Johansson, 54, on ollut jo nuoresta hevosharrastaja. Ensimmäiseltä ammatiltaan mies on näyttelijä. Ratsastustaitoisena häntä kysytään niin tv- ja elokuvakameroiden eteen kuin kesäteatteriesityksiin.
Hevosmetsurikoulutukseen Johansson päätti lähteä parantaakseen ajotaitojaan näyttelijän ammattia silmälläpitäen.
– En oikeastaan ajatellut, että minulle tulisi tästä toinen ammatti näyttelijäntyön lisäksi, hän toteaa.
Metsäalan perustutkinnon opinnot Johansson päätti muutama vuosi sitten ammattiopisto Liviassa, Paimiossa. Opintoja täydentävän hevososion hän opiskeli Merikarvialla.
– Hevonenkin tarvitsee metsätyöhön koulutuksen, Johansson huomauttaa.
Koska hevosta ei voi metsätöissä sitoa puuhun kiinni, eläimen on opittava seisomaan paikallaan. Kun ohjakset putoavat maahan, hevonen ei saa liikahtaakaan.
– Työharjoittelun sain tehdä suomenhevostamma Pikku-Vilauksen kanssa, joka oli todella hyvä työssään, Johansson kehuu.
Hänen mukaansa hevonen on parhaassa metsätyöiässään noin kuusivuotiaana. Oppiminen ei tapahdu kerralla, vaan taitoa kertyy lisää joka päivä hevosen työuran loppuun asti.
Maapohja kestää paremmin
Perinteisellä hevosmetsurin ammatilla itsensä elättäviä on Suomessa vain muutama. Työ vie aikaa, vaikka maisemalliset hyödyt ovatkin kiistattomat.
Talousmetsät halutaan hakata nopeasti ja tehokkaasti, mutta telaketjuilla kulkeva metsäkone jättää pahimmassa tapauksessa maapohjan kuin auralla vedetyksi.
Sen sijaan hevosen askel on pehmeä, vaikka eläin 500 kiloa painaakin. Kärryjen kanssa hevonen mahtuu kapeaan tilaan, kun iso kone vaatii leveän kulkureitin.
– Tällainen pehmeä metsänhoito sopii erityisen hyvin kaupunkipuistoihin. On myös metsänomistajia, jotka haluavat säilyttää metsänsä virkistyskäytössä. Palstaa ei hakata aukeaksi, eikä oraviakaan tarvitse jalkauttaa, Johansson naurahtaa.
Kuva: Joonas ValliusKuva: Joonas Vallius