Kuluttajien odotukset maan taloudesta nousivat kesäkuusta. Odotukset omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista sen sijaan putosivat hieman, kertoo Tilastokeskuksen heinäkuun kuluttajabarometri. Tutkimukseen haastateltiin runsaat 1 200 henkilöä.
Kuluttajien yleistä luottamusta tulevaisuuteen kuvaava luottamusindikaattori on lievässä nousussa vertailuluvulla 9,4 verrattuna vuoden takaiseen (5,0).
– Luku on edelleen huono verrattuna viimeisten 20 vuoden keskiarvoon, 12,1:een, yliaktuaari Pertti Kangassalo Tilastokeskuksesta selventää.
Syyskuussa 2010 kuluttajien luottamus oli korkeimmillaan, vastaavasti finanssikriisin aikaan vuonna 2009 matalin.
Kuluttajat ovat luottavaisia omaan talouteensa, huolimatta siitä, että työttömyyden odotetaan lisääntyvän. 18 prosenttia kuluttajista uskoo työttömyyden lisääntyvän, oman työttömyydenuhan kokee kasvaneen 24 prosenttia.
– Microsoftin ja Broadcomin irtisanomisuutiset eivät ehtineet vaikuttaa tähän tutkimukseen, Kangassalo huomauttaa.
Luottamus omaan talouteen vakaa
Vastaajista 35 prosenttia uskoi maan talouden kohentuvan vuoden kuluessa. Sen sijaan oman taloutensa kohentumiseen uskoi vain 24 prosenttia, ja 14 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan.
Tutkimus osoittaa, että 63 prosenttia kuluttajista pystyy säästämään, 7 prosenttia käyttää säästöjään tai velkaantuu.
– Suomalaiset ovat barometrin mukaan luottavaisia omaan selviytymiseensä. Uskotaan, että rahat riittävät, vaikka kohtaisi vastoinkäymisiäkin, Kangassalo tulkitsee.
Hänen mukaansa kotitalouksien rahatilanne on tutkimuksissa ollut vakaata vuodesta toiseen.
Suuret hankinnat tuonnemmaksi
Tutkimuksen mukaan 53 prosenttia piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle, lainanottamiselle 58 prosenttia.
– Eri asia on, uskalletaanko lainaa ottaa.
12 prosenttia kotitalouksista ilmoittaa suunnittelevansa lainanottoa seuraavan vuoden aikana.
Kuluttajista 15 prosenttia aikoi ostaa auton ja 7 prosenttia asunnon.
– Suurten hankintojen, kuten kodinkoneiden ostaminen on vähentynyt. Tulevaisuudenodotukset ja luottamus perustuvat psykologiaan ja nyt luottamus on aika heikkoa, Kangassalo tiivistää.