Lauantaina 20.9.2014
14.11.2013 11.46
Lehtikuva/ Milla Takala
Artikkelin kuva
Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen tutkimuksessa verrattiin oppimistaitoja ja koulunkäyntiä koskevia asenteita vuosina 2001 ja 2012.

Sama koko maassa: Ysiluokkalaiset ymmärtävät lukemaansa yhä huonommin

KU

Yhdeksäsluokkalaisten oppimistaidot ovat heikenneet, kertoo tuore tutkimus.

Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten oppimaan oppimisen taidot ja koulunkäyntiä koskevat asenteet ovat heikentyneet selvästi vuodesta 2001. Tämä käy ilmi arviointitutkimuksesta, jossa Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus on verrannut oppimistaitoja ja koulunkäyntiä koskevia asenteita vuosina 2001 ja 2012.

Vuonna 2012 toteutetussa oppimaan oppimisen arvioinnissa tulokset ovat laskeneet vuoteen 2001 verrattuna kaikilla arvioiduilla osaamisalueilla – päättelytaidoissa, matemaattisessa ajattelussa ja luetun ymmärtämisessä – ja se näkyy myös koulumyönteisten asenteiden selvänä vähentymisenä. Samalla koulukielteiset asenteet ovat vahvistuneet jonkin verran.

Tytöt suoriutuivat osaamistehtävistä poikia paremmin kaikilla kolmella osaamisalueella, vaikkakin osaaminen on laskenut heillä hieman voimakkaammin kuin pojilla osassa tehtävistä.

Tasaista ympäroi maan

Maan eri osien ja koulujen väliset osaamis-erot olivat vähäiset. Koulujen väliset erot eivät myöskään ole kasvaneet mutta yksilöiden ja luokkien väliset erot ovat.

Tulokset ovat heikentyneet myös niin parhaiten kuin heikoiten tehtävissä menestyneiden suorituksessa. Oppilaiden kotitaustan vaikutus oli aikaisempien tulosten mukainen: Mitä koulutetumpia oppilaiden vanhemmat olivat, sitä paremmin oppilaat suoriutuivat tehtävistä.

Hallitusohjelmaan sisältyvään arviointitutkimukseen osallistui noin 7 800 yhdeksäsluokkalaista 65 kunnan 82 koulussa keväällä 2012. Edellisen kerran vastaava arviointi oli toteutettu samoissa kouluissa keväällä 2001.

 
 
IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus Ilmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319