Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen tuomitsee alakouluikäisten keskuudessa muoti-ilmiöksi nousseen energianuuskan. Pekonen vaatii, että kofeiinia ja muita piristäviä aineita sisältävän energianuuskan myyntiä rajoitetaan ja peräänkuuluttaa sosiaali- ja terveysministeriöltä pikaisia toimia.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on rajoittanut vain energianuuskan mainontaa. Energianuuska ei saa olla mainonnallisesti esillä myymälässä eivätkä tuotteet saa kaupoissa sijaita lasten ja nuorten tuotteiden läheisyydessä.
– Silti joissain kaupoissa tuotetta myydään näkyvästi kassalla, johon perinteisesti laitetaan hittituotteet ja sellaiset, joiden toivotaan tekevän kauppansa heräteostoksena, Pekonen arvostelee.
Muistuttaa nuuskaa
Energianuuska ei sisällä nikotiinia eikä tupakkaa, ja se on alun perin kehitetty korvaustuotteeksi tupakan ja nuuskan käytön lopettamisessa. Ruotsalaisen valmistajan nettisivuilla kuitenkin sanotaan, että tuote tuntuu ja maistuu oikealta nuuskalta.
– Kofeiini ja muut piristävät aineet ovat haitallisia lapsen terveydelle, mutta uuden muoti-ilmiön vaarallisuus ei liity pelkästään siihen. Energianuuska näyttää ja tuntuu oikealta tupakkavalmisteiselta nuuskalta, ja jos sen käyttöön tottuu ja oppii, on vain ajan kysymys, milloin siirrytään oikean nuuskan käyttöön, Pekonen sanoo.
Hän muistuttaa myös, että nuuskan myynti on ollut kiellettyä Suomessa jo vuodesta 1995 lähtien.
Ikärajaksi 18?
Pekonen näkee, että energianuuskan ikärajaksi sopisi 18 vuotta.
– Jos lakupiippu rinnastettiin tupakkatuotteisiin ja yritettiin jopa kieltää, niin kyllä nyt on kyse erittäin paljon vakavammasta ongelmasta, hän arvioi.
Lasten ja nuorten on saatava energiansa terveellisestä ja monipuolisesta ravinnosta ja riittävästä levosta.
– Niin kauan kun nämä tuotteet ovat alaikäisille sallittuja, vetoan kauppoihin ja kioskeihin, että ottaisivat oma-aloitteisesti sellaisen linjan, etteivät myisi energianuuskaa lapsille lainkaan.