Nokian miehenä Stephen Elop möi yhtiön älypuhelinten valmistuksen Microsoftille ja Microsoftin miehenä hän osti sen samassa kaupassa Nokialta.
Elopin vierailu Suomeen kesti kolme pitkää, pitkää vuotta. Hän sai 977 päivässä Nokian pörssiarvon alenemaan 28 miljardista eurosta 11 miljardiin. Hän sai sen ansiosta ostetuksi Nokian puhelinbisneksen uuden – eli vanhan – työnantajansa Microsoftin lukuun mieluummin halvemmalla kuin kalliimmalla.
Mediassa lasketaan, että hän vei mukanaan kotiinsa Microsoftiin Nokialta saamansa 18 938 160 euroa (miinus Suomen perimä vero) ja että hänelle maksetaan vielä jälkikäteen muutama lisämiljoona. Elopin ilmoitetaan maksaneen veronsa Suomeen, mutta suomalaisen yrityksen ”ulkomaisena avainhenkilönä” hän on ollut B-luokan veronmaksaja, joka on välttänyt progressiivisen tuloveron ja tietyt sosiaalimaksut 35 prosentin lähdeverolla.
”Avainhenkilöiden” verotiedot salataan. Olisi tarpeen haastaa se verottajan näkemys ja viedä salailu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yleisperiaatteen mukaan tiedot verotuksessa perittävistä ansio- ja pääomatuloista ovat julkisia, eikä laissa ole poikkeusta tältä osin. Verotiedoista selviäisi, onko Elop kiertänyt veroja ottamalla miljoonapalkkioitaan Nokian ulkomaisten tytäryhtiöiden kautta.
Jorma Ollila, Suomen Bilderberg-vastaava
Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila tuki täysillä Elopin valintaa yhtiön toimitusjohtajaksi.
Hän itse oli kriisiytymisen aikaan monessa mukana. Hän oli Amerikan Fordin hallituksessa (josta hän sai potkut). Hän on salaperäisen ja mystifioidun Bilderberg-ryhmän pysyvä suomalaisedustaja Jaakko Iloniemen seuraajana. Hän on johtanut Euroopan teollisuusjohtajien ERT-järjestöä ja edustanut sen uusliberaalia politiikkaa. Eläkepäivillään hän on ollut hollantilais-englantilaisen Shellin hallituksen puheenjohtaja ja UPM-Kymmenen ja Otavan hallituksen jäsen. Yhdessä Nokian hallituksen puheenjohtajan ja sitä kautta isänmaan toivon myyjän Risto Siilasmaan kanssa hän oli konkurssiin menneen verkkokauppayhtiö Fruugon hallituksessa.
Jorma Ollilalla on ollut upea ura, mutta nyt on Kauhavan rauta ruostumassa ja karriääri kääntymässä jyrkkään laskuun. Hän johti Nokian menestykseen, joka ei ollut kestävää.
Nokia ei tee jäljelle jääneellä puolikkaallaan konkurssia, mutta ohi ovat ne ajat, jolloin sen brändi eli tuotemerkki oli yksi maailmana arvokkaimmista.
Niue-yhteys
Jorma Ollilasta tuli elokuussa julkisuuteen yllätystieto: hänellä on ollut salattu yhtiö veroparatiisissa Tyynen meren Niue-saarilla. Se on omistanut hänen luxemburgilaisen veronkiertoyrityksensä Kestrelin.
On ollut mitä kierrättää.
Vuonna 1997 Ollila sai Nokiasta ensimmäisen (markka)miljoonansa. Miljoonaputki jäi päälle, ja sen jälkeen hän on saanut yhtiöltä palkka- ja eläketuloja sekä optiovoittoja yhteensä 141 miljoonaa verotettavaa euroa.
Eniten satoi Nokian johtajien laariin yhtiön kasvun ajan alkuvuosien 1995, 1997 ja 1999 optio-ohjelmista. Ne kypsyivät myyntiin pääosin vuonna 2000, jolloin yhtiön johtokunnan jäsenet möivät optio-osakkeitaan yli 100 miljoonalla eurolla.
Se, että Ollila ei ollut ilmoittanut omistamaansa Niue-veroparatiisijärjestelyä verottajalle, on kova juttu. Omien sanojensa mukaan hän oli tietämätön, että niin piti tehdä. Uskomatonta!
Ollila tullee toimeen
Osakkeiden myyntivoitot ovat periaatteessa pääomatuloa, jota verotetaan lievemmin kuin palkkatuloa. Sen veroedun saamiseksi suuryhtiöissä otettiin käyttöön johdon optiojärjestelyt. Kun verottaja huomasi, että työsuhdeoptioita käytettiin veronkiertoon, säädettiin uusi laki ja tämä reikä tukittiin.
Niin ollen Nokian johtajien optioilla hankittujen osakkeiden myyntejä on verotettu ansiotulojen tapaan – ja sen seurauksena suurin hyötyjä optiomiljoonista on ollut Suomen valtio yli 50 prosentin osuudella.
Huolimatta jopa 58 prosentin suuruisesta optiotulojen verotuksesta Jorma Ollila tullee toimeen 141 miljoonan euron verotettavista tuloista käteen jääneellä runsaalla 60 miljoonalla eurolla plus osakkeiksi muutettujen optioiden myyntiin kuuluvalla – ns. hankintahintaolettaman mukaisella – 20 prosentin suuruisella verovapaalla osuudella plus 1,5 miljoonan euron vuosittaisella eläketulolla.
Nokia on ollut Suomessa monen leivän isä, ja on sen menestyksestä hyötynyt myös valtio. Nokian herrojen optioiden verottamisen ohella Suomi sai monen vuoden ajan Nokialta yhteisöveroa miljardi euroa vuodessa plus miljardiluokan myyntivoittoverot suomalaisten myyjien ulkomaisille ostajille myydyistä osakkeista.
Viime vuonna ei Suomen valtiolle herunut Nokian utareista senttiäkään.
Ilmaisosakkeita
splittauksella
Vanhoilla omistajilla on ollut mitä myydä.
Osakkeiden splittauksilla eli yhden osakkeen jakamisella useammaksi ilmaiseksi osakkeeksi on jokainen vuonna 1986 omistettu kumisaapastehtaan osake poikiutunut 352 osakkeeksi. Kun niistä jokaisen sai hypen aikaan myytyä 40–60 eurolla, ei ole ihme, että yksin Nokian vanhojen duunareiden asuttaman Kavolinkadun varrella asui kymmeniä Nokia-miljonäärejä.
Oli vain pitänyt osata myydä osakkeet silloin pois eikä antaa niiden mädäntyä käsiin.
Omien osakkeiden
ostot
Vuosituhannen vaihteen jälkeiset vuodet olivat Nokian kulta-aikaa. Markkinaosuus kasvoi, pörssikurssi nousi ja optiot poikivat saajilleen suuria tuloja.
Kun pörssikurssin kasvu taittui laskuun, osakkeen hinnalle ruvettiin antamaan valohoitoa ja tekohengitystä. Se tapahtui niin, että Nokia osteli voittovaroilla omia osakkeitaan, jotka mitätöitiin. Osakeostoilla ylläpidettiin pörssissä kysyntää, mikä nosti osakkeen hintaa ja palveli sillä tavalla osakkeistaan luopuvien osakkeenomistajien sekä optionsaajien etua – ja vain sitä. Yhtiö poltti sellaisilla operaatioilla voittojaan, jotka haihtuivat sumuna ilmaan.
Nokia tuhlasi vuosina 2003–2008 sillä tavalla rahojaan lähes 19 miljardia euroa.
Sille rahalle olisi nyt ollut hyötykäyttöä. Hämmästyttävällä tavalla Nokian piti lainata 1,8 miljardia Microsoftilta kyetäkseen maksamaan Siemensille sen omistuksessa olleen NSN-verkkobisneksen puolikkaan oston.
Nokiasta oli tullut persaukinen kriisiyhtiö.
Optioiden lamaannuttava vaikutus
Kuin yhdestä suusta ja kuin toinen toistensa kaikuna Nokian vanhan johtokunnan optiomiljonäärit hokevat mantraa siitä, että optioilla ei ole ollut vaikutusta yhtiön kriisiytymiseen.
Asianomaisten kannanotot eivät kuulosta uskottavilta. Menestyksen nälkä oli lähtenyt syödessä.
Se optioiden käyttöönoton perustelu, että ne sitouttavat niillä palkitut johtajat yhtiöön ja sen osakkeiden omistamiseen, ei ole toiminut. Asianosaiset möivät optio-osakkeensa hetkeäkään viivyttelemättä heti, kun se oli mahdollista. He eivät uskoneet menestyksen jatkumiseen eivätkä olleet optiopöhössään valmiita tekemään työtä sen eteen. Heitä ei kiinnostanut, tuleeko heidän jälkeensä vedenpaisumus. Se tuli. Stephen Elop toi sen Microsoftista, jolle Nokian kaupassa siirtyi Nokian kassasta maksettu – miljardien suuruinen? – Windows-tuotekehittelytuki täysimääräisesti.
Kiinnittyminen Microsoftin teknologiseen softaan johti siihen, että Nokian puhelinbisnekselle ei voinut olla kilpailevia ostajia. Niin että se siitä sitten, Suomen teollisesta ihmeestä, Nokiasta.